21.5.2009

Kateelliset valittaa

Tänään oon päässy sitä taas todistamaan oiken urakalla! Nimittäin suomalaisten ennakkoluuloisuutta ja puutteellista sietokykyä.

Ensimmäisen kerran ollessani päivän kuvana, yllätyin todella paljon siitä haukkumisten ja negatiivisten kommenttejen määrästä mutta oon siihen jo vuosien aikana tottunu ;)


Viime yönä puolessa tunnissa tuli 300 kommenttia ja tänään iltapäivällä kirjautuessani oli 990.

Ja kun kävin ulkona, viidessä minuutissa oli tullut 150 kommenttia. Eli tossa vähän vertailun vuoksi noita määriä, että tajuutte sen kuinka paljon joudun lukemaan turhanpäivästä valitusta!

En todellakaan noteeraa näitä turhanpäiväisiä valittajia millään tapaa, mutta nyt kun blogia kirjottelen voisin listata tänne vähän mielipiteitäni.


Ensinnäkin oon miettiny monesti, että haittaako se muiden elämää jos esimerkiksi mä pukeudun niinkun haluan ja poikkean pukeutumisellani muista pojista? Tuskin mitenkään.. Ja jos haittaa, vika ei silloin todellakaan ole minussa :D

"aika jännä ku kaikki perustelee ulkonäön perusteella että on homo jos osaa pukeutua :D wtf =D"
Toi kommentti on niin totta. Suomessa etenkin, aika outoa jos täällä ei ole nähnyt miestä joka pukeutuu erilaisesti tai miestä jolla on miehille suunniteltu laukku? Mistä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen..

"ÄÄÄÄÄÄÄÄä et oo todellinen ei tollasii ihmisii voi ollaaaaaa... ainaka suomes. varsinki toi laukku" Tämä kommentti viittaa suoraan siihen, mistä olen puhunut..

Miten niin miehet eivät käytä laukkuja?



Tässä joitan julkkiksia, jotka käyttävät laukkuja. David Beckham, Kanye West, Chase Crawford ja Usher! Ettekö te rakkaat suomalaiset ymmärrä, että miesten laukkujen käyttö on normaalia?
Miksi kuuluisat muotitalot edes suunnittelisivat laukkuja miehille jos niiden käyttö olisi tuomittavaa tai kiellettyä? :D

Ja oma Vuittonin laukkunikin on miehille suunniteltu miesten malli. Voitte mennä tarkastamaan nettisivuilta :)

Eräs asia, mikä minua suuresti naurattaa on näiden angstaajien mielikuvitus ja mauttomuus!
"Ootko mies vai nainen?" "Tapa ittes!" "Jos näkisin sut ni hakkaisin sut!" yms.

Ettekö parempaa keksi? Jos on pakko kommentoida niin sen voi toki tehdä rakentavasti.

Olen miettinyt, että miten paljon pukeutumiseni täytyykään haitata ihmisiä jos he toivovat minun kuolevan tai haluaisivat tappaa minut? :D Mielestäni se on jo aika huvittavaa.

Monet ovat myös sanoneet, että miten kestän tätä haukkumisen määrää. Noh, olen saanut kokea sitä jo todella paljon elämäni aikana, eikä se todellakaan vaikuta muhun millään tavalla!
Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.


Kuten olen jo sanonut ensimmäisessä postauksessani, se että saan ihmiset ajattelemaan tyyliäni ja arvostelamaan sitä, on tavoitteeni! Haluan erottua joukosta ja olla edes vähän omaperäisempi kuin muut. Lisäksi tämä kaikki vain inspiroi minua jatkamaan mm. blogini kirjoittelua.

En aio todellakaan muuttua muiden mielipiteiden takia! Ja tämä postaus ei sitten ole vittuilua, kerron vain omia mielipiteitäni.

"faijas on varmaa ylpee sust ku oot noin miesmäinen" "mahtaa äitis olla ylpee tollasesta lapsesta"
Ja voin kertoa kaikille, että minulla on erittäin läheiset välit vanhempieni kanssa ja heitä ei todellakaan haittaa se, miten pukeudun. Ja miksi edes pitäisi?

"perussuomalaiset peräseinäjoelta eivät näytä koskaan tajuavan et jengi pukeutuu muuhunkin ku tuulihousuihin ja verkkareihin :)" Niinpä!

Toivottavasti kukaan ei suutu kun näin pahasti avauduin!!!
Jotkut suomalaiset totta totisesti voisivat avartaa maailmankuvaansa ja opetella hyväksymään erilaisia ihmisiä.


Ja totisestikaan, en itse voisi ikinä väittää että olen ainoa mies joka pukeutuu erilaisesti tai käyttää laukkuja. Sillä samankaltaisesti pukeutujiahan näkee katukuvassa lähes päivittäin.

Enpä jaksa enempää kommentoida tätä naurettavaa asiaa, mutta tässä nyt jotain ajatuksiani :)



Tää on vaan mun kohtalo ;)

Päivän asuna siis tänään toi t-paita H&M

Lasit H&M
Farkut JC


Enpä tänään oo oikeen muuta tehny ku lukenu kommentteja ja jutellu ystävieni kanssa puhelimen välityksellä! Katoin salkkarit ja Lostin äsken :)

Ja eipä mulla muuta tällä erää, postailen taas huomenna! ♥ söpö

103 kommenttia:

  1. Vähän hyvä! Tosi hyvin sanottu, oon sun kanssa samaa mieltä! :)

    VastaaPoista
  2. sehän on vaan hyvä jos uskaltaa pukeutuu niinku haluaa :O jotku maalaisjuntit sais itte mennä tarkastaan vaatehuoneensa (josta ei yleensä löydy muuta ku villapaita ja tuulihousut) :) Mun mielestä sä pukeudut just tyylikkäästi

    VastaaPoista
  3. onneks et välitä muitten puheista :'-----D ! en älyy miten muut jaksaa sun pukeutumisesta valittaa koko ajan. varsinki ku sun tyylis on just kiva ?

    VastaaPoista
  4. hei jooooo vitun kateellisii paskoi kaikki :D

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvä kun et välitä muiden puheista. On kyllä jo TODELLA nauerettavaa haukkua toista homoksi ulkonäön perusteella jos vain pukeutuu tyylikkäämmin! Jatka samaan malliin ja olisi mielenkiintoista kuulla myös musiikkimaustasi.

    VastaaPoista
  6. Sul on hyvä asennne (: Kun et välitä muist ! Annat heijä valittaa jos he haluu. Vaik en kyl ymmärrä miks he sitä tekee. Jokasen pitäis saada pukeutuuu niiku haluu ! Myönnän et itekki välil sanon: "ei vttu kato ton vaatteit :D:D:D" , mut silti kyl jokasen pitäis saada pukeutuu niinku haluu, ja ei todellakaa pukeutumisest voi määritellä ihmisen seksuaalist suuntautumist. Muutenki suomalaiset miehet on jotenki vaa nii perus maalaisjunttei ! :D Kaikkie pitäis olla samanlaisii ja kulkee verkkareis mitkä roikkuu liia alhaal nii et pyllly ::D näkyy ! Sit jos on vähän pidemmät hiuksetki :D, ni joo heti on iha joku epänormaali ihmine suunilleee :D Ei vaa voi tajuuu mitä heijänki pääs oikee liikkuu ! Galleriaski kattelin et jaahas söpö on päivänkuvas ! Sit menin kattooo kommenttei, ihmetyin oikeest sitä negatiiviste kommenttie määrää o: ! No mut pidä ittes miehenä äläkä välitä noist negatiivisist kommenteist ;)

    VastaaPoista
  7. Mun makuun ehkä pukeudut vähän liian "hyvin",
    mutta arvostan paljon että uskallat pukeutua kuin itse haluat!

    Kaipa se on vain ennakkoluuloa yms. Miksi helvetissä kaikkien pitäis pukeutua farkkuihin ja kuiviin paitoihin ettei vaan ois erilainen.

    VastaaPoista
  8. HELVETIN TOTTA!! Vittuako ihmiset tulee aukomaan asialle jolle eivät voi tehdä mitään.... ps. itsellänikin on ollut päivänkuva galleriassa :DD

    VastaaPoista
  9. rakastan sun tyyliä. siisti jäbä :D

    VastaaPoista
  10. Miksi oletat että toi haukkuminen on joku suomen kansallisominaisuus? Ihan sama meininki varmaan jokaisessa euroopan maassa puhumattakaan jostain meksikosta/jenkeistä.

    VastaaPoista
  11. Kaikkien pitäs pukeutuu noin hyvin ! :D

    VastaaPoista
  12. Puhut vähän mutta asiaa.

    VastaaPoista
  13. Anonyymi: No kyllä Suomessa ollaan suvaitsemattomampia erityylisiä kohtaan ku esim. Italiassa tai muissa muotikaupungeissa.

    Vastailen muille myöhemmin :)

    VastaaPoista
  14. On hyvä et sul on mielipiteitä ja et et loukkaannu muide mielipiteistä, mutta miks ihmeessä väität et tyylis on OMAPERÄINEN. se on kaukana siitä. se on _massaa_. ainaki mun mielestä tooosi moni poika pukeutuu noin, ainut ero sussa ja niissä on se, et sul on aitoja merkkivaatteita. se ei oo mitenkää omaperästä, etä ku toiset käyttää vyötä joka maksaa 10e, nii sä käytät joka maksaa 100e. jes.

    Mut muute iha kiva blogi, piristää päivää, tykkään kirjotustyylistäs, se on tommone hassu (:

    VastaaPoista
  15. Hyvä Joni ! anna mennä ;) antakoot kateellisten ja ahdasmielisten ihmisten valittaa. tykätään sust sikana ja raksutan sua t: Hiittis <33

    VastaaPoista
  16. Muaki ihmetyttää toi "faijas on varmaa ylpee susta ku pukeudut tollee" Ööö voiko isit olla vaan silloin ylpeitä pojistaan kun nämä rassaavat mopojaan autotallissa verkkarit jalassa?? :D

    VastaaPoista
  17. just näppärää pukeutuu erillaitteee :p <3
    DTM marraskuuus ;---D?

    VastaaPoista
  18. "Miksi oletat että toi haukkuminen on joku suomen kansallisominaisuus? Ihan sama meininki varmaan jokaisessa euroopan maassa puhumattakaan jostain meksikosta/jenkeistä."

    -Sehän on ihan totta, että tosi monet suomalaiset on ennakkoluuloisia ja kaavoihin kangistuneita. Varsinkin suuri osa miesväestöstä! Jos joku on erilaisempaa kun mihin on totuttu niin se on heti huono juttu. Ei osata katsoa tai ajatella avarasti. Keski-eurooppa ja USA on tässä asiassa paljon meitä edellä, sitä ei voi _kukaan_ kiistää.

    VastaaPoista
  19. Tyylikkäät ihmiset, ah. Täälläpäin niitä ei kuitenkaan ole joka nurkassa, harmi. Mut sun postauksia ja kuvia katsellessa.. miks musta sitten tuntuu et vaikka käytät merkkivaatteita ja pukeudut tyylikkäästi, näytät jotenkin huvittavalta? en tiedä, mutta hyvä että kestät kaiken arvostelun ja kommentoinnin! rispekt.

    VastaaPoista
  20. sus ei oo mitää muuta vikaa paitsi et vähä liian pienet huulet ;DD

    VastaaPoista
  21. Kuten Anonyymi tuossa ylempänä, itsekin ihmettelen mitä omaperäistä tyylissäsi on. Perus H&M vaatteita, tai samaa sarjaa. Ehkä muotimaailmassa kova sana mutta sepä ei tee susta omaperäistä. Ei siinä mitään jos niistä tykkää, kaikkien pitäisi pukeutua omasta mielestä hienoihin vaatteisiin. Sen halusinkin sanoa: kannattaa myös joskus miettiä onko perimmäisenä tarkoituksena herättää pukeutumisellaan huomiota (positiivista tai negatiivista) vai näyttää juuri siltä kuin itse haluaa.

    VastaaPoista
  22. Todellakin osaat ainakin tuoda itseäsi esille, vaikka kuulun näihin ulkonäkörasisteihin, jotka syrjivät erilaisuutta. Suurin osa junteista on kasvatettu siihen, ja kun porukka alkaa näyttämään itseään, muut pilkkaavat. En todellakaan halua henk. kohtaisesti loukata ikinä ketään, leikkimielistä hedelmävitsailua olen aina vähän joillekkin kertonut :D Ja vaikka olenkin "ulkonäkörasisti", en ole ennakkoluuloinen asennetta kohtaan. Vaikka katsonkin, että kaverilla ois tiukat kamppeet ja miespuolinen, saa olla, kunhan ei minua lääpi. =)

    VastaaPoista
  23. kyl nyt jumalauta jätkä näyttää vittu hinttarilt jos, keltaset kengät ja punaset kireet pöksyt ja joku pinkki paita nii ei nyt saatana , ei ton näkösiä jäbii tuu ku kerran elämässä vastaan. Saatana hyvä ku ei tytöks luule.

    VastaaPoista
  24. ihmiset jotka arvostelee tolleen joutaa hevonkuuseen :D

    VastaaPoista
  25. oikein! hyvä kun tässä maassa on vielä joitakin sellaisia jotka uskaltavat pitää omasta mielipiteestään kiinni :)
    ja minähän myönnän olevani kateellinen sulle, mutta en hienoista vaatteistasi, vaan tuosta itseluottamuksen määrästä :D

    mutta nyt ihan silkasta uteliaisuudestani kysyisin, kuinka paljon sulla on miespuolisia kavereita, ja miten yleisesti sun koulussa pojat suhtautuu sun tyyliin ? :D

    VastaaPoista
  26. hei, ihan hyvää tekstiä (: tossa kun puhuit normaalista poikkeavasta pukeutumisesta, ajattelin kysyä, voisitko joskus kirjoitella mielipiteitäsi jostain "normaalista" poikkeavasta tyylistä, esim. emo? siis tiiän että se ei ole sun juttus, mutta ois kiva tietää sun mielipitees mikä noissa poikkeavissa tyyleissä on sun mielestä tyylikästä ja mikä ei.. (: mut jokatapaukses, jatka kirjotteluu..

    VastaaPoista
  27. Eniten ällöttää toi perinteinen hemmotellun länsimaisen shoppailu on elämää -meininki. Kulutuskulttuuri ei ole kestävää ja monet saa siitä kärsiä. Pahinta on lukea viikonloppumatkoista lentokoneella johonkin Euroopan pääkaupunkiin shoppailemaan. Tyylikkäältä voi näyttää vaikka välittäisikin ympäristöstä ja ihmisistä.

    VastaaPoista
  28. Asiaa! Itekään en pukeutuisi sun tyylillä jos olisin poika, mutta eihän kaikkien tarvi kaikesta tykätä. Blogiasi seuraan silti juuri asenteesi takia; niin kuin tämäkin postaus osoitti, asentees on kohdallaan eikä pää ihan tyhjää täynnä.

    Kaikkien ei tarvi pukeutua samannäköisesti kuin sinä, mutta samalla tavalla sen suhteen että pitäs olla välittämättä muista!

    VastaaPoista
  29. ku ei se vaan edelleenkään oo tyyliä et iskee niskaan (ihan vaikka omillaki rahoilla tienattuja) merkkivaatteita. huomaan et sul on perusvaatteita zarasta ja hm:stä ja plussat siitä ja sillon ku yhdistät niitä hillitysti johonki merkkijuttuun ni ok. mut lv + gucci + burberry kaikki päällekäin saa vaan useimpien, ehkä sun mielestä just niiden tyylittömien normipukeutujien (farkut ja huppari)mielestä sut näyttämään tosi koppavalta, pinnalliselta ja keltapäiselt snobilta. so sad mut niin se vaan on, et kaikki on erilaisia ja ehkä sunki ja kaikkien anonyymien pitää myös hyväksyy se, et kaikki ei haluu olla tepoja vaan just perusjamppoja. ja kyllä neki tyttöihin vetoo. ehkä säki huomaat ku kasvat! no hard feelings. ja ihan varmasti oon kateellinen ettei mulla itellä oo varaa sun vaatteisiin :)

    VastaaPoista
  30. Tässä se nähdään, että miten ahdasmielisiä suomalaiset on! Saat kauheasti paskaa niskaan vain sen takia, että olet oma itsesi. Suomalaiset -.-'''

    VastaaPoista
  31. "perussuomalaiset peräjoelta eivät näytä koskaan tajuavan et jengi pukeutuu muuhunkin ku tuulihousuihin ja verkkareihin :)" pitää niin hyvin paikkaansa! :D Suomessahan voi miehet ja naiset lähtee ihan vapaasti kaupungilta hakemaan jotain ihan vaan verkkareissa "koska se on niin helppoo". Ollaan laiskoi ja sit ku toiset jaksaa nähä/tehä jotain ittensä eteen niin sit nähään ihan punasta. Aika naurettavaa touhua mut hei sulle kaikkee hyvää ja jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
  32. Mun mielest sä pukeudut just hyvin. Ne ketkä dissaa sun tyylii on vaa kateellisii, niil ei riitä pokkaa pukeutuu samal taval! Suomessa jos joku vähänki poikkee toisesta ni heti aletaa dissaamaa, so annoying. Ja ruotsissa tollane pukeutuminen on normaalii ;o

    VastaaPoista
  33. aivan mahtavaa tekstiä! suomi on kyllä perseestä ku kaikki tuijottaa ku hullua jos pukeutuu vähänkin eri tavalla. itellä on tästä vähän enemmänkin kokemusta, asun maalla enkä pukeudu tuulipukuun slash maastohousuihin ja omistan enemmän kuin 5 laukkua niin saan ihan kiitettävästi halveksuvia katseita tuulipukumuijilta :>

    viel pakko sanoa, et tyylis on kyllä ihan parhaasta päästä (voiku täälki jengi pukeutuis edes vähä tuohon suuntaan)! ja jatka blogin kaa samaan malliin, tätä on oikeesti ilo lukee.

    VastaaPoista
  34. mun mielest on hienoo et joku uskaltaa pukeutuu persoonallisesti ! eikä kaikki oo vaa sellast massaa. ;s mustaamustaamustaa.

    VastaaPoista
  35. sulla on oikeesti muuten ihan helvetein hyvä asenne tollasii kohtaan! :---D Mä masentuisin totaalisesti tollasesta! En edes itse USKALLA OLLA ERILAINEN koska ajattelen että mua katsottaisiin "pahalla silmällä". Hyvä vaan että suomessa on tuollaisia ihmisiä, jotka pystyvät olemaan oma itsensä välittämättä muiden mielipiteistä! Keep going! ;)

    VastaaPoista
  36. Puhut usein siitä, kuinka suomalaiset tuomitsevat pukeutumisen perusteella. Oletko itse huomannut, kuinka paljon tuomitset ulkonäön ja muun peusteella. Sorvaat mm. köyhiä ja rumia, ihmisiä, jotka pukeutuvat tuulipukuihin. Eikö nekin ole jokaisen oma päätös, miten pukeutuu. Siispä, älä yuomitse ulkonäön, pukeutumisen tai minkään muun takia!

    VastaaPoista
  37. Mua ei ainakaan haittaa se miten pukeudut, vaan KÄYTTÄYDYT. Susta saa hieman erikoisen kuvan ku kuvatekstis on "Vitun feimi galtsuteini" ja "Syntyny feimiks" luokkaa. Lisäks blurraat iha sikana kuvias, miks? Nää blogissa esiintyvät kuvat on paljo vähemmä muokattuja, JA PAREMPIA! Plus se päiväkirja merkintä gallerias mis kerroit joutunees ulos _KUMISAAPPAISSA_ oli aika naurettava. En ihmettele miks siitä tuli sulle kuittailua.. Mut joo oon samaa mieltä et ulkonäköasioista on turha valittaa, jokasen oma asia. Pukeudu ja näytä mun puolesta miltä haluat, mut mieti vähä millasen kuvan annat itestäs.
    Älä ota tätä vittuiluna, vaan kritiikkinä.
    Muuten hyvä blogi, uskon et monet ihmiset tulee lukeen tätä et sais sun kauttas uusia ideoita pukeutumiseensa.
    Hyvää kesää(:

    VastaaPoista
  38. Fanitan sun asennetta :)) ihan mahtavaa,että sä et jaksa kiinnostua siitä,että joku haukkuu sun edes vähän omaperäistä ja massasta poikkeavaa tyyliä.Hyvin kirjoitit mun mielestä tästä aiheesta.

    Ja toi on just oikea asenne,että mitä enemmän porukka kyttää ja valittaa niin vettä vaan lisää myllyyn ja entistä enemmän kohua aiheuttavia vaatteita päälle :D Mua ainakin alkaa yleensä hymyilyttämään,kun joku katsoo silmät kierossa jotain mun erikoista vaateyhdistelmää.

    Miksi myötäillä muiden mielipiteitä,kun omiakin on!Se että osaa pukeutua muuhunkin kuin lökäreihin ja vaatemerkin logo-teepaitaan ei mielestäni automaattisesti tarkoita,että olisi homo.Eihän tyttöjä/naisiakaan leimata lesboiksi,jos heillä on yllään liivi,puvuntakki tai herrainhattu!

    Asennetta sulta löytyy ja vaikka olen edelleen samaa mieltä kuin edelliseen postaukseesi jättämässäni kommentissa (eli vähemmälläkin vaatemäärällä ehkä pärjäisi :D) niin täydet pointsit sulle siitä,että osaat suhtautua jokseenkin asiallisesti saisseen,jota päällesi syljetään.Edelleen tsemppiä toivottelen :)

    VastaaPoista
  39. oot söpö <3 sun tyylis on just ihana, älä ikn muuta sitä !

    btw, minkä ikäsestä asti oot pukeutunu tollee ? olis kiva tietää 8))

    VastaaPoista
  40. no just mun ajatuksia. mäki katoin noita kommentteja gallerias ja oikeesti meinasin kuolla. miten jotkut voi olla niin noloja et tulee tollai haukkuu toisia homoiks vaikka ei ees tunne? sul on just todella kiva tyyli ja oikeesti kiva ku et välitä muiden sanomisist. 8) mä en esim. siihen pysty. yleensä koko viikko on pilal jos joku valittaa mulle vaik mun hiuksist. mut oikeesti, sinunlaisiasi pitäis olla varsinki tääl suomes enemmän. (:

    VastaaPoista
  41. Nojoo... Ollaan tavattukki johoki otteeseen, oot aika jännä kaveri, mut ei siit enempää :P.

    Eiks toi sun LV laukku oo Unisex? Mitä ny katellu ni näyttää iha silt Carryallilta joka on (tai ainaki ollu joskus) niiden unisex laukkui. En tiiä mikä laukku kyseessä tarkasti, mut paljolti samaa näköö.

    Ja jos ny jotai oikeeta kirjotettavaa vaik loppuun, ni oot sä kyl aika huomiokipee. Kukin omalla tavallaan, mut kaikki tää galleriasähellys yms... Ei mitenkää (kauheen) negatiivisena kommenttina, kuha tuli mielee.

    VastaaPoista
  42. Toi kirjotus oli kyllä täysin totta. Ja mitä väliä sillä on onko homo, bi, lesbo vai hetero ?!?

    VastaaPoista
  43. jep, ei sulle voi ku nostaa hattua! :D

    VastaaPoista
  44. hei toi sun pukeutumises menee niiiin överiks.

    ja noiki aurinkolasit muijien puolelt h&m, huoh

    VastaaPoista
  45. Mut onko siinä sitten jotain pahaa jos pukeutuu niihin villapaitoihin ja tuulihousuihin mut sun tyylis iha kiva. Ja kaikil ei varaa ees pukeutuu tollei.

    VastaaPoista
  46. Tosi asiaa toi sun juttu,mitä vitun välii sil on noitte muitten elämää miten SÄ pukeudut.

    VastaaPoista
  47. LOISTAVAA tekstiä. oikee asennnne !

    VastaaPoista
  48. Oot just komee tollasena, kyl kelpais ;)

    VastaaPoista
  49. Hyvää ja asiaa tekstiä kyllä.
    Et voi silti väittää, että pukeutuisit omaperäisesti. Hyvin kyllä, mutta et omaperäisesti. Mutta on hyvä juttu, että susta näkee että välität ulkonäöstäsi, sen pitäisi näkyä kaikissa jätkissä! Jatka tota.
    Sitä en tajua, miten hyvin/värikkäästi pukeutuva mies = homo. Jos toi pitäisi paikkansa, en edes kiinnostuisi heteroista. Homous on seksuaalinen suuntautuneisuus, ei pukeutumistyyli ja se on asia joka on liian monelta suomalaiselta jätkältä mennyt ohi. Vaikka usein homon tunnistaa kyllä päällepäinkin.. Vaikka ei mulla yhtään mitään ole ei-heteroita vastaan! Oletko itse homoseksuaali?

    VastaaPoista
  50. ei kyllä mun mitkään arskat oo muijien puolelta ;)

    VastaaPoista
  51. Toi peräseinäjokelaiset perussuomalaiset kyllä iski aika pahasti, vaikka en oo kyllä läheltäkää seinäjokea. Yrität (hyvin, kylläkin :)) muuttaa stereotypioita ja puhua itsesi puolesta mutta tuossa sorruit hieman kyllä itsekkin.
    Oot mukavan erilainen ja värikäs persoona, jatka nuin, mutta älä unohda että tyylikkyys ei rajotu kehä kolmosen sisäpuolelle (;

    VastaaPoista
  52. Yleisesti taidat vituttaa ihmisiä lähinnä sen takia että olet noin helvetin turhamainen ja törkeä huomiohuora.

    VastaaPoista
  53. HYVÄ SÖPÖ sä puhut asiaa!! Miehetkin voi kayttää laukkuja ja varsinin kun ne on merkki laukkuja niin se on vielä parempi! :D<3

    VastaaPoista
  54. kukaa ei oo kysyny tälläst ootko metro? kaikki vaa jtn ootko homo tai bi

    VastaaPoista
  55. Vittu sä oot oikeesti fiksu jätkä. Arvostan sua iha kybäl. Uskallat olla oma ittes. Jatka samaan malliin.

    VastaaPoista
  56. lol, aika ahdasmielist porukkaa ku jaksaa sulle valittaa sun tyylist. Ei se keneltäkään oo pois et pukeudut mite haluut, antais vaa olla.

    VastaaPoista
  57. oon kyl tosi ylpee sust ku pukeudut sillee niinku haluut etkä välitä toisten mielipiteistä ! voispa muutki suomalaiset (pojat) ottaa susta mallii pukeutumisee eikä haukkuu sua homoks ties miksi koska he eivät osaa pukeutua :D (Y) bro

    VastaaPoista
  58. ne on bitchei jotka ei tajuu , et erillaisuus on just hienoo ! onneks sä uskallat pukeutuu niiku haluut , ja sun vaattetkin on just ihanii :) haluun koht itekki samanlaisii ku noit kattelee (:

    VastaaPoista
  59. SUL ON JUST HYVÄ ASENNE ! Rakastan tätä blogia, ja rakastan sua :-----D <3

    VastaaPoista
  60. tää sun blogi kannustaa mua pukeutumaan silleen miten itse haluan ja miten en ole ennen uskaltanut

    -poika joka kiittää suuresti jonia

    VastaaPoista
  61. Tässä pienen hetken blogiasi seuranneena, hieman varttuneempana neiti-henkilönä (20+), voi antaa kyllä propsit tosta sun asenteestasi! Jokaisella on oikeus pukeutua, kuten omaa silmää miellyttää ja kantaa tyyliään ylpeänä, kuten näytät tekevän.

    Mikään suuri fani ns."tyylillesi" en kuitenkaan ole (ehkä olen niin muumio); hieman liikaa sitä "mikä maksaa paljon, sen parempaa"-asennetta yhdistettynä aikamoiseen sekametelisoppaan.. Ja ihan vinkkinä, kun diggaat käyttää noista "maailmanbrandeista" sellaisia vaatteita/asusteita, joissa se logo todellakin tulee esiin - älä esimerkiksi yhdistä skeittimerkkiä, Vuittonia ja vielä kaiken kruununa Deegeetä (plus ehkä vielä Guessia) yhteen niin, että jokaisen lafkan logot erottuvat silmiinpistävästi: se ei vain ole tyylikästä. Tyyli ei vain synny siitä, että sulla on päällä mahdollisimman monen ns. "pintaliitomerkin" monogram-kuosia samanaikaisesti. Kannattaa myös harkita myös ajattomampia vaatteita (ilman niitä silmiinpistäviä logoja) käyttämiltäsi merkeiltä; niitä voi käyttää surutta viidenkin vuoden päästä.

    Jatka kuitenkin tyylisi kehittämistä; niin ostovoima kuin rohkeuskin puuttuvat useilta nuorilta miehiltä :) Onnea ja menestystä!

    VastaaPoista
  62. Söpö hyvin avauduttu saat varmasti lisää faneja tällä <3<3<3<3<3

    VastaaPoista
  63. oikee asenne!
    tää kirjotus on täysin totta.

    VastaaPoista
  64. tykkään sun blogista, tulee hyvä mieli ku lukee sitä (:

    VastaaPoista
  65. Hienoo, että pystyt olemaan sinut itteis kanssa, mut oon miettiny että mistä helevetistä vetäset noi massit kaikkiin noihin vaatteisiin ja accesorieisiin? :D

    Koska tuntuu että tuo siun maku ei tunnu olevan halvemmasta päästä? :)

    VastaaPoista
  66. Anonyymi kirjoitti...
    Toi peräseinäjokelaiset perussuomalaiset kyllä iski aika pahasti, vaikka en oo kyllä läheltäkää seinäjokea. Yrität (hyvin, kylläkin :)) muuttaa stereotypioita ja puhua itsesi puolesta mutta tuossa sorruit hieman kyllä itsekkin.
    Oot mukavan erilainen ja värikäs persoona, jatka nuin, mutta älä unohda että tyylikkyys ei rajotu kehä kolmosen sisäpuolelle (;

    <--Tossa toi oli niin hyvin sanottu että ei tarvi enää toistaa :P

    VastaaPoista
  67. voin todeta teidät erittäin asialliseksi ihmiseksi ja pidän blogistasi :) peaceout

    VastaaPoista
  68. Haluun ton sun Born to be famous -paidan.

    VastaaPoista
  69. oikeesti sullon ehk mahtavin asenne. oli kyl iha hirvee lukee galtsust ku kaikki kommas sulle tyylii "vittu oot homo". oikeesti, jokainen on mitä on ja iihan kiva et seksuaalisen suuntautumisenki pystyy päätellä ulkonäön perusteella -.- mut jatka samaan mallii ja sun blogi on ihana<3 : D

    VastaaPoista
  70. on se jännä kaveri

    VastaaPoista
  71. Saaks kysyy et ootko sellanen kuka ite esim. haukkuu muita ihmisiä sille jos niillä on jotenki rumia vaatteita sun mielest. ja ootko sellanen lesoilia et sulla on ehkä enemmän rahaa ostaa jtn merkkivaatteita ku muilla. ??
    Tai et jos joku on sun mielest ruma.?

    Vaikutat kyll ihan mukavalta tyypiltä btw.

    VastaaPoista
  72. Hienoo et sulla on oma tyyli ja että et välitä noist 'tapa ittes' kommenteista, kaikki ihmiset on samanarvosii, ihan sama miten ne pukeutuu. Mut pakko sanoo vähän rakentavaa palautetta tähän, eli kun sun tyyli näyttää perustavan aika paljo merkkeihin ja sellaseen, nii onko se nyt niin kauheen persoonallista valita vaatteita osaksi merkkien perusteella (siltä ainaki vähä vaikuttaa)? Tykkään kyllä joistai sun vaatteistas, mut muista että kallis ei ole sama kuin omaperäinen tai tyylikäs. Itte ostan kirppareilta paljon vaatteita eikä se ole ollenkaan pois mun tyylikkyydestä tai uskottavuudesta :)

    VastaaPoista
  73. niinkun moni tossa sanokin jo mutta pakko sanoa vielä, että ihailen TODELLA paljon just tota asennetta että uskaltaa oikeesti olla oma itsensä! ; )
    itse asun tampereella eikä täälä oikeesti liiku sellasia ihmisiä hirveesti jotka erottuis kauheesti joukosta. kaikki on vaan aina sitä samaa harmaata mustaa ja valkosta...-.-'
    juuri sunlaisia ihmisiä tarvitaan tosi tosi paljon enemmän!
    hienoa on etenkin se että pidät tätä blogia ja kerrot omia mielipiteitä ja kerrot enemmän itsestäsi! oon jääny ihan koukkuun meinaan tähän blogiisi :D
    mut samaa mieltä kyllä jossain määrin olen ton kanssa noista laatu merkki jutuista, että kauheen kallis maku sulla ainakin! ; ) mutta kukin omalla tavallaan sehän se pääasia kuitenkin! ; )
    jatkappa samaan malliin =)
    -ilon.

    VastaaPoista
  74. ihailen sun asennetta.

    VastaaPoista
  75. VAU! mä oon sun kanssa täysin samalla linjalla. Musta on hienoa, että joku pukeutuu niin omaperäisellä ja tyylikkäällä tavalla kuin sinä. Olisi ihana nähdä muitakin, jotka uskaltaisivat tehdä niin. Ja minulle ainaki tulee heti pirteämpi päivä, kun näkee, että joku on todella jaksanut nähdä vaivaa oman ulkonäkönsä takia ja jaksaa miettiä vaatteet toisiinsa sopivaksi, eikä joka aamu vaan kaiva kaapin pohjalta niitä loppuun kuluneita farkkkuja ja haisevaa t-paitaa. Tsemppiä sinulle, ja jatka toki tätä blogia! :) on niin mukava lukea ajatuksiasi ja katsoa loisto-otoksiasi! hali <3

    VastaaPoista
  76. mä en tajua miten sä jaksat katella tommosia ihmisiä jotka valittaa ja vikisee noin turhasta ;s

    VastaaPoista
  77. Totta, erilaisia ihmisiä voi olla ja pitääkin olla. Tää on sit pelkkä mun mielipide vaan, nimittäin MUN mielestä sulle sopii paremmin noi ruskeet hiukset mitkä on sun profiilikuvassa, kuin nämä nykyiset blondit + ruskeat etuhiukset. :)

    VastaaPoista
  78. Kiva että pukeudut niinkuin itse haluat etkä välitä muista.

    Kuitenkin pakko mainita että pidän sinua ärsyttävänä koska minusta tuntuu että kerskailet sillä miten rikas olet. "Celine Dionin keikalle menin yksin, koska kavereillani ei ollut varaa" "Tän ostin Ruotsista, tän Berliinistäymymy..." ja muutenkin "One life, shop it" - ehkä kaikilla ei ole varaaaa, mutta onneksi sinulla on <3

    VastaaPoista
  79. Hyvin puhuttu! Sul on just ihana tyyli :)

    VastaaPoista
  80. Mun mielestä sun tyyli on upee:) onneks et välitä muitten kommenteista ja oot rohkeasti mikä olet:)) Sä meet muodin mukana ja toiset on kateellisia,ku ei pysy muodin perässä:)) Tsemppiä sulle!!:)

    VastaaPoista
  81. Olen seurannut tätä sun blogia jonkin aikaa, ja täytyy sanoa että kirjoitat tosi hyvin ja mielenkiintoisesti 17v. pojaksi :> musta on ihailtavaa toi omana itsenä esiintyminen, vaikka muut sanoisivat mitä. ja vaikka en henk.koht. pidä pukeutumisestasi, pidän peukkuja sulle jatkossakin - lisää luettavaa kiitos! ;--)

    VastaaPoista
  82. Tunnustan että maalaisjunttina ensin mietin ootko ihan tosissas mutta niin hienosti kerrot ja perustelet etten voi kuin nostaa hattua. :) Hienoa että uskallat olla oma itsesi!

    VastaaPoista
  83. 'Olen seurannut tätä sun blogia jonkin aikaa, ja täytyy sanoa että kirjoitat tosi hyvin ja mielenkiintoisesti 17v. pojaksi :> musta on ihailtavaa toi omana itsenä esiintyminen, vaikka muut sanoisivat mitä.'

    allekirjotan tän sana sanalt.oot huippu, vaik vähä kirpaski toi kommentti seinäjokisist ;)

    VastaaPoista
  84. sun tyylissäs ei oo mitää vikaa. itekki haluisin pukeutuu melkeempä samalla tavalla ku sä, mut sit taas en tiiä jaksaisinko kuunnella sitä paska puhetta mitä alettais puhuu must. ja oon itekki sitä mieltä että suomalaiset on kyllä vähän junttei eikä tajuu nykyasioist mitää.

    VastaaPoista
  85. Jos mä olisin mies, haluaisin pukeutuu ihan ku sä :DD varmaan tyylikkäimmät näkemäni vaatteet ikin ;o

    VastaaPoista
  86. voe moro.. vitun itserakas jätkä : D

    VastaaPoista
  87. ääää eikä myydääks noita laseja vielä mikkä sulla on päässäs?? OON ETTINY TOMMOSIA HITON KAUAN:D

    VastaaPoista
  88. mmary: myydään, ryntää H&M:ään :)

    VastaaPoista
  89. aamen! heti huomenna((:

    VastaaPoista
  90. Pukeudut muuten todella hyvin (:
    Pidän sun tyylistä ja itse pukeudun melko samalla tavalla (;

    Itseänikin ärsyttää se jatkuva huutelu ja haukkuminen mutta oot ihan oikeessa että ei ne huuteliat ymmärrä mistään mitään ..

    Yllättävän paljon käytät muuten H&M:ää :'o

    VastaaPoista
  91. mä on niin sun kans samaa mieltä !
    ite toivoisin et täält meilt päi löytyis
    just tollasii sunlaisii poikii , mitkä huolehtii ulkönäöstää , pukeutuu hyvin !
    mun mielestä sun pukeutumisessa ei oo mitään vikaa ! kaatelliset ne vaa vikisee sun pukeutumisestas!

    VastaaPoista
  92. Arvostan tollasia miehiä aivan hirveästi, pointsit sulle. Jäi vain ihmetyttämään tuo: "perussuomalaisetperäseinäjoelta" juttu, asun itsekkin siellä suunnilla enkä todellakaan laita mitään verkkahousuja ja puuvilla paitaa päälleni.

    VastaaPoista
  93. siis ketuttaako ihmisiä niin paljon KUN SÄ OSAAT PUKEUTUA!?!?!?
    Täl jätkäl on tyylitajua.
    Tsekatkaa peilii ennen ku meette päätä aukomaan.
    omg

    VastaaPoista
  94. Sulla on just ihania vaatteita ! Oon niiiin kateellinen niistä ko sä löydät aina vaatteita, joka shoppailu kerralla :D

    VastaaPoista
  95. Et taida tietää mitä omaperäinen pukeutuminen tarkoittaa! se tarkoittaa sitä, että osaat etsiä vaatteita muualtakin kuin h&m, zara, jc tms. Oletko koskaan käynyt esimerkiksi kirpputorilla ja tehny siellä paljon omaperäisempiä löytöjä? Sieltä löytää vaikka ja mitä jos vain osaa etsiä!
    Olen toisaalta myös kateellinen siitä, että et ole ollut töissä ja sinulla on vaatteita joka lähtöön, käyt ruotsissa ja reissun yhteishinta on 1000 euroa, jonka isukkisikin maksoi! Sinun ei kannattaisi ihmetellä mitään ''homo'' kommenttia ollenkaan! ihmiset ovat kateellisia sille, että saat sen mitä haluat! ilman että laitat tikkuakaan ristiin. Se vaan on niin väärin!
    Ja itserakkaat kuvatekstitkin kannattaa galleriasta poistaa! Ne ei anna susta ainakaan yhtään positiivisempaa kuvaa! Päin vastoin. Itse ainakin sain gallerian perusteella susta tosi itserakkaan ja kusipäisen kuvan. Mutta blogia lukiessani huomasin, että ehkä sinä et mikään ihan täys äälio olekkaan! Mutta silti ihmettelen sitä, että miten vanhempasi maksavat sinulle tämän kaiken? Antavatko he aina kaiken yhdestä pyynnöstä, vai teetkö esimerkiksi joitain kotitlitä sen eteen?
    Ps. En halua pahoittaa kenenkääön mieltä, vaan ennemminkin antaa rakentavaa palautetta! Syvimmät pahoittelut, jos nyt satuit loukkaantumaan :)

    VastaaPoista
  96. Onhan siinä vissi ero jos joku Usher kantaa laukkua normaalisti tai söpö galtsusta kantaa louis vuittonin laukkua pikkurilli pystyssä. Vai onko?

    VastaaPoista
  97. Hei toi on tosi jees ettet anna muiden mielipiteiden vaikuttaa tyyliis!
    En voi sanoo et rakastan jokasta vaatekappaletta mitä oon sun päällä noissa blogin ja irc-gallerian kuvissa nähny, mut oon kateellinen sulle siitä et pukeudut just niin kuin haluut etkä välitä vaikka jotkut dissaa.
    Ainut asia mistä mä haluisin sulle antaa kritiikkiä, on toi ns. mä oon paras - asenne. Esim. gallerian kuvateksteissä ylistät itteäs melko paljon, ja sanon vaan et musta tuntuu et se varmaa sut saa näyttämään niin kusipäältä ku ihmiset siitä tulee kommentoimaan. Jos mä saan mielipiteeni sanoa niin jatka pukeutumalla just niin kun haluat, ja käyttäytymällä just niin kun haluat (viittaan tällä nyt sitä ku ihmiset sanoo että käyttäydyt ku homot), mut toivottavasti tajuat et annat varsinkin tuolla irc-galleriassa tosi ylpeän ja itserakkaan kuvan itsestäs just niillä kuvateksteillä ja yhteisöillä. Ja yhtä asiaa ihmettelen tosi paljon. Itse olet turhautunut ihmisten ennakkoluuloihin, ja sitten olet gallerias yhteisön jäsen 'Nauran Köyhille' ? Täytyy sanoo et petyin suhu...

    VastaaPoista
  98. mitenhä se valittajien aamupaskaa haittaa mitenkään jos sä pueudut niinku haluut ? ;o musta se on hienoo et sä uskallat erottuu massast ettet oo sellane junttipulla et pukeudut niinku muut.

    be what you wanna bee, not what other people want to see.

    VastaaPoista
  99. Soma kirjoitti...
    Yleisesti taidat vituttaa ihmisiä lähinnä sen takia että olet noin helvetin turhamainen ja törkeä huomiohuora.

    Komppaan.

    VastaaPoista
  100. Moi! Mä oon ite usein miettiny et miksei jätkät pidä ikinä laukkuja, koska mun mielestä ne on just siistejä.. ,D Hyvä että oot rohkeesti sitä mitä haluat!!

    VastaaPoista
  101. Itekkii käytän lakkaa yms muuta, ihmiset taitaa vaan olla kateellisia sulle. en tajua mitä " homomaista " on käyttää lakkaa tai pukeutua tyylikkäästi jos haluaa erottua joukosta tai käyttää muita kun pappafarkkuja sekä huppareita !

    VastaaPoista