6.5.2009

Siivouspäivä

05.05.

Kuka menee kouluun vahingossa tuntia aikaisemmin kun voisi kerrankin nukkua pitkään?
Vastaus: minä :)

Vähä ärsytti koulun pihalla ku tajusin että alkaaki vasta melkeen kahden tunnin päästä.

Päätin, etten todellakaan kouluun aio jäädä hengaamaan, joten ryntäsin subiin aamupalalle syömään patongin! Nam, pitkästä aikaa.

Koulussa oli tylsää ja väsytti niin paljon, että koulusta menin suoraan kotiin enkä tehnyt mitään erikoista paitsi siskoni Jonna värjäsi hiukseni. Ei ne mitenkään radikaalisti muuttuneet, vahvistin vain blondia kohtaani ja nyt se on ihanan valkoinen.


Kengät Kampista
Farkut Zarasta
T-Paita One waysta
Huppari H&M
Kaulakoru Ninja 4 men
Arskat Ruotsista



6.6.

Kouluun taas kaheksaan, aika on kyllä mennyt yllättävän nopeesti!
Tuntuu että vasta olisi ollut maanantai ja nyt onkin jo kohta torstai.

Kesä tekee tuloaan nopeammin kuin osaa odottaakkaan ;)

Koulussa meni jälleen kerran vauhdikkaasti ja huijasin Annia kaatamaan aromisuolaa keittoonsa niin että siitä tippui kansi irti ja koko purkki pöllähti lautaselle ja hänen syliinsä.. Kaikkien muiden mielestä se oli hauskaa paitsi Annin, mistäköhän johtui?

Koulussa mulle tuli ihmeellinen, ennenkokematon inspiraatio. Nimittäin, mä halusin siivota :D
Menin siis koulusta kotiin, avasin koneen ja laitoin musiikkia.. Samalla siivoilin ja välillä datailin.

Nyt huoneeni on hienompi kuin aikoihin ja aion sen sellaisena pitääkin, ainakin parhaani yritän.

Kaikesta tästä siivousintoilusta saatte kiittää blogiani, kyllä tämä on hyödyllinen!
Sillä huomenna aion esitellä oman huoneeni ja vähän vaatekaappiani, koska sellaista postausta on toivottu mielestäni aika paljon! Joten huomenna, täältä pesee - muutakin kuin lattioita..


Tästä kuvasta näkee hyvin miten vaaleat hiuksistani tuli!

Kengät Helsinki 10
Farkut JC
Vyö Kampin GUESS
T-paita Kampin Gallery
Neuletakki OneWaysta, Jack&Jones
Aurinkolasit Ruotsista
Kaulakoru ite väsätty ketjusta ja Vuittonin lukosta


Kohta vielä vähän laittelen kamoja syrjään, jotta kaikki on huomenna valmiina huonepostausta varten!

Kuulette minusta siis huomenna jälleen, heippa! ♥ söpö


Ps. En tee tätä blogia edes puoliksi läpällä, vaikka mm. demi.fi:ssä ahkerasti niin oli puhuttu!
Olen tällainen ja blogini on mielestäni minunlaiseni. Jos joku ei tästä tykkää, en pakota ketään tätä lukemaan :)

19 kommenttia:

  1. Ja näitä huppareita ei ole enään H&M:ssä itse olen etsiskellyt pitkään.

    VastaaPoista
  2. harmi ettet oo löytäny... oot paska ettii, mee ruotsiin ----^

    VastaaPoista
  3. oikeesti oot niii söpö ! ihana blogi ja muutenki, jos joku spede väittää et oot läppäe nii painukoot vittuu ;<

    VastaaPoista
  4. Tykkään kovasti sun blogista, mukava lueskella miten vastakkainen sukupuolikin on kiinnostunut muodista. Oot kyllä suomen muodikkaimpia miehiä! \o/ :)

    VastaaPoista
  5. Älä välitä noista urpoista! Vaikutat ihan älyttömän kivalta ihmiseltä tän blogin perusteella :)

    VastaaPoista
  6. söpö, ihan näin blogiasi parantavana neuvona.

    pelkät merkit ja kallis hinta eivät tee vaatteista tyylikkäitä. Esim. Louis Vuittonin laukun kuosi lähinnä ällöttää.

    persoonallisuutta ei saa ostettua H&M:stä.

    kaikkea hyvää.

    VastaaPoista
  7. hasitakaa vittu kaikki ketkä haukkuu. vittu mikä on sit muka tein mielest tyylikästä jos ei merkkivaattett yms ole? saatana. mikä muka? verkkari ja lenkkarit vai? huoh. vai vittu napa paidat. mikä vittu? saatana. vittu teil on ongelmii. mun mielest nää vaattet on just tyylikkäit. vittu miettikää oikeest enneku kierjotatte tän mielipiteitänne. saatanan urpot.VITTU.

    VastaaPoista
  8. "persoonallisuutta ei saa ostettua H&M:stä."

    Miksi ei saisi? Onhan se toki melko massastore, mutta jos esim. H&M:stä ostetun niskalenkkitopin yhdistää johonkin muuhun asusteeseen/vaatteeseen voi topista saada aivan omannäköisen ja persoonallisen. Kaikkihan sen nyt tietää. Jokainen ihminen on persoonallinen omalla tavallaan, olkoonkin vaikka sitten H&M:n vaatteilla. Joillain vain tuntuu olevan samanlainen persoona ja vaatemieltymys.

    VastaaPoista
  9. hasitakaa vittu kaikki ketkä haukkuu. vittu "mikä on sit muka tein mielest tyylikästä jos ei merkkivaattett yms ole? saatana. mikä muka? verkkari ja lenkkarit vai? huoh. vai vittu napa paidat. mikä vittu? saatana. vittu teil on ongelmii. mun mielest nää vaattet on just tyylikkäit. vittu miettikää oikeest enneku kierjotatte tän mielipiteitänne. saatanan urpot.VITTU."

    VastaaPoista
  10. sun blogis on just hyvä alottelijan tekemäks. ja on mielenkiintost vastakkaisen sukupuolen blogia lukea. Pitäis todellakin enemmän suomalaisten miesten pukeutua paremmin. Kaikkea hyvää sulle. Ps. sulla on tosi hienoja vaatteita, älä välitä mitä muut sanoo.Toi oranssi huppariki on tosi makee tosin näyttää aika isolta.

    VastaaPoista
  11. Lopettakaa vinkuminen, tää on ihan vitun jees. Jos noin kovasti ärsyttää ni lähtekää vaikka sauvakävelemään.

    VastaaPoista
  12. Kiitos kiitos kaikille jotka kannustaa :)
    Tietyille anonyymeille en edes vastaa (pahoittelen)!
    Ps. Ostin ton oranssin hupparin Berliinistä sovittamatta ja otin koon liian ison :D

    VastaaPoista
  13. Kylläpä on typeriä noi kommentit mitä sulle satelee :(

    Jatka samaan malliin äläkä välitä noista valittajista :)

    Jos sä tykkäät pukeutua merkkivaatteisiin niin mitä väliä onko se muotia vai ei. Se on SUN tyyli, erottupa se massasta tai ei, olipa se muotia tai ei. You go boy :)

    VastaaPoista
  14. rakastuin tohon sun neuletakkiin ensisilmäyksellä!

    inhottaa btw kaikki noi tylyt kommentoijat. miten se edes niitä liikuttaa, vaikka joku tykkääkin merkistä. ei tuu oikeesti mieleen mitään muuta kuin kateellisuus :D
    uskallat olla sellainen ku oot ja se on musta hienoa.

    mutta jea, en malta odottaa sitä huonepostausta!

    VastaaPoista
  15. "hasitakaa vittu kaikki ketkä haukkuu. vittu "mikä on sit muka tein mielest tyylikästä jos ei merkkivaattett yms ole? saatana. mikä muka? verkkari ja lenkkarit vai? huoh. vai vittu napa paidat. mikä vittu? saatana. vittu teil on ongelmii. mun mielest nää vaattet on just tyylikkäit. vittu miettikää oikeest enneku kierjotatte tän mielipiteitänne. saatanan urpot.VITTU."

    Tää tekstin tasoki kertoo jo henkilöstä, AIKA HELVETISTI. Selvästi joku järjen jättiläinen.

    VastaaPoista
  16. hieno huone, ihana toi paavo.
    kuinka pitkä sä oot ? :D

    VastaaPoista
  17. haha vittu oot kujalla jos sun mielestä vaan merkkivaatteet on tyylikkäita, että jos pidät niitä niin oot varmasti tyylikäs ja toinen vaihtehto on verkkarit ja napapaidat!!!! jotenka haista sinä vittu ja ole hiljaa kun et tyylistä näköjän mitään tajua!!

    - Mis vaihees söpö on sanonut käyttävänsä VAAN merkkivaatteita? Must iso osa sen vaatteista on muutakin ku merkkiä, tyyliin h&m:ltä. Turha tätä blogii on varmaan lukee, jollei vois vähempää kiinnostaa söpön jutut ja tyyli :)

    VastaaPoista
  18. hasitakaa vittu kaikki ketkä haukkuu. vittu "mikä on sit muka tein mielest tyylikästä jos ei merkkivaattett yms ole? saatana. mikä muka? verkkari ja lenkkarit vai? huoh. vai vittu napa paidat. mikä vittu? saatana. vittu teil on ongelmii. mun mielest nää vaattet on just tyylikkäit. vittu miettikää oikeest enneku kierjotatte tän mielipiteitänne. saatanan urpot.VITTU."

    VastaaPoista
  19. Tiedätkö onko samanlaisia vöitä vielä myynnissä?

    VastaaPoista