8.6.2009

"Noi on vaan jotain pikkuteinejä"

Noniin! Pahoittelen syvästi etten ole yksinkertaisesti ehtinyt postailla.
On ollut kyllä viimeiset päivät täynnä tapahtumia :D
Joten nyt on luvassa paljon kerrottavaa, alotetaanpas vaikka perjantaistani.

Eli perjantaina heräsin noin 10.00 ja aloin heti pakkailemaan. Mulla oli kaks tuntia aikaa, koska juna lähti kahentoista jälkeen. Rauhassa pakkailin ja yhtäkkiä huomasin kellon olevan pari minuuttia vaille kaksitoista. Tein paniikissa leivän ja lähdin ryntäämään ulos, jossa mummini ja vaarini jo odottivatkin. He nimittäin heittivät mut Espoon asemalle :)

Juuri ja juuri junaan ehdittyäni aloin kuuntelemaan musiikkia, ja sitä teinkin koko matkan! Perillä Turussa olin kahen maissa ja näin siis pitkästä aikaa rakkaan Janni-ystäväni :)

Janni sai uuden ihanan kannettavan ja otimme tietysti heti webillä kuvia..


Hetken aikaa Jannilla hengailtuamme, lähettiin kappel :D Eli kaupungille turkulaisittain.. Ostin H&M:stä samanlaiset kengät ku mulla on ne pinkit, mutta mustat! Postauksen lopussa selviää että miksi!

Aika kulu nopsaa kaupungilla ja sitten tultiinkin jo takas Jannille ja alotettiin tekemään ruokaa!



Mä toimin pääasiallisena kokkina..



Ja lopputulos näytti näin maukkaalta! Teimme siis tortilloja :)

Syötyämme kutsuimme Jannille hieman porukkaa ja vietimme illanistujaisia juomapelin parissa :D Oli kyllä hauskaa.. Loppuillassa oli vähän sählinkiä mutta eipä siitä sen enempää..

Päästiin lopulta nukkumaan vasta 07.00.. Kyllä väsytti!



Lauantaina heräsimme jo ennen kahta! Kamalaa, että väsytti.
Ja pää oli vähän kipeä.. Suihkujen kautta alettiin heti valmistautua iltaa varten - jälleen!

Oli nimittäin tiedossa Jannin ja Mariannen läksiäiset. Kuten jo mainitsin aikaisemmassa postauksessa, joudun luopumaan rakkaasta Jannista koska hän muuttaa Espanjaan! He eivät tiedä kauanko aikovat auringon alla viettää, mutta toivottavasti eivät kauaa..

Lähettiin kauheella kiireellä viiden jälkeen kohti Prismaa. Ja taksihan me jouduttiin ottamaan, meidät tuntien.. Jätetään kaikki aina viime tippaan!

Prismasta Janni osti illaksi kuusi pussia sipsejä, boolitarvikkeita, muovimukeja, serpenttiiniä ja kaikkea mahdollista.

Sen jälkeen Marianne saapui äitinsä kanssa kyseiseen Prismaan ja lähdimme kyydillä kohti lopullista juhlapaikkaa, joka oli korvessa..

Paikka oli ihan siisti ja ilta oli ainakin aluksi kiva! Pelattiin taas juomapelejä..
Oli kiva nähä Jannin kavereita ja uusia tuttavuuksiakin sain.

Loppuilta olikin sitten vähän erilaista, oli vähän kummallista.. Toivottavasti asiat selkenevät kristillankirkkaiksi pian! Se olisi parasta kaikkien kannalta.

Mulla ei nyt oo yhtä ainuttakaan kuvaa lauantailta, koska kaikkien muiden kameroilla niitä otettiin paitsi mun.. Hups :D Laitan kuvia kun saan niitä käsiini.

Bileet loppuivat joskus kolmen aikaan, Jannilla olimme vähän neljän jälkeen ja menimme nukkumaan!


Sunnuntaina, eli periaatteessa tänään nukuimme vihdoinkin makeasti jopa yli kolmen. Laittauduimme ja lähdimme kohti Rehua. Se on siis vanha rehutehdas, joka on täynnä graffitteja ja muutenkin aika hieno paikka.

Seuraavaksi kuvia paikasta, niiden takiahan me sinne menimmekin :)


'



Toi on siis rehu kauempaa!






:)(:






Omg!












Vähän mä säikähdin ku jotkut nukku tuol :D Mut Janni valaisikin asiaa, että siinä oli joidenkin koti. Niitten vieres oli kasoittain vaatteita ja joku termospullo. Kävi kyllä vähän sääliksi..


Rehulta suunnattiin junaradan viertä pitkin jollekin purolle kuvailemaan :)


Matkalla bongattiin tollanen rojukasa, joka paljastuikin Pelastusarmeijan kirpputorin kamoiksi.. :D







:D




No johan nyt tuli kuvia! Oli tosiaan hauska päivä, hurahti tunnit tosi nopeesti!
Lähettiin sielt vast joskus puol yhentoista aikaan, siks meni tää postauksen tekeminenki vähä myöhäseks.

Ainiin, ne mustat H&M:n kangastossut! Tosiaan, sain siis torstai-iltana inspiraation joka koski mun käyttämättä jäänyttä niittivyötäni.



Irrotin siitä kaikki niitit, oli sormet vähä kipeenä sen jälkeen..




Ja kiinnitin niitä noihin mustiin kenkiin! Toi oli kyllä tosi työlästä, yhessä kengässä on 134 niittiä. Ja jokaisen niitin kohalla piti tehä saksilla kaksi pientä reikää vierekkäin, että sen sai kiinnitettyä. Ja niitit loppuivat kesken, sain just toisen kengän tehtyä. Käyn huomenna ostamassa lisää niittejä, että saan toisenkin kengän väsättyä.

Työlästä siis oli, mutta kyllä noista musta tosi siistit tuli!

Mitäs mieltä te olette? :)

Palaillaan, öitä! <3: söpö

45 kommenttia:

  1. mageet! mä voin antaa sulle noit niittei, mul on hajonneest niittivyöst revittyn noit irti :p

    -jannika

    VastaaPoista
  2. mau vähä noist kengist tuli hienot :-)
    sulle se aina sattuu ja tapahtuu kaikkee

    VastaaPoista
  3. tää blogi on aivan mahtava! (: noi kengät on just siistit :'D näin sut muute kappel,mut en viittiny mitää tulla sanoo vaik mieli teki ;D

    VastaaPoista
  4. wwou, magee idea noi kengät ja hienosti toteutettu!

    VastaaPoista
  5. Taas kerran ihana postaus :) ! noist kengist tuli tosi siistit ku pistit niittejä :D Haluisin tietää et onks sun nimes Joni :D ?

    ps. RAKASTAN SUN BLOGIA <3 oon lukenu joka ikisen merkinnän (:

    VastaaPoista
  6. AAAAH, tätä postausta oli odotettu !! liian kauan :D tuskaa viettää viikonloppu sillee et kävi kerran tunnis kattomas onks tääl mitää uutta, eikä ollu :<

    VastaaPoista
  7. aw, tekis mieli nyt ottaa kasa turhia kamojansa ja viedä noille paroille jotka asuu tuolla .. :(

    hienoja graffiteja!

    ja tuu meillekki tekeen joskus ruokaa nam
    (tortillas r my favorite)

    VastaaPoista
  8. Hieno kenkä: ) Sun blogia on tosi kiva lukea. Kiitos siitä<3

    VastaaPoista
  9. ei vitsi luen sun blogiiiih joka päivä! oot niin håttis;) ja sun vaatteet on ihanii, voi vitsit jos mun kaveri pojat pukeutuis noin tyylikkääst

    VastaaPoista
  10. Noi niittikengät on kyl mahtavat! :)

    VastaaPoista
  11. nohyi, en kyllä tykkää yhtään noista sun niittikengistä. :O

    VastaaPoista
  12. Jannika: Joo! Anna :)

    Laura: Kiitti! Joo nii tapahtuuki.. :D

    maamu: Oisit tullu :) Kiitos!

    Anonyymi: Kiitti :)

    Anonyymi: Kiitos sullekki! Ja joo, mun nimi on Joni :)

    Anonyymi: No onneksi nyt sait luettavaa :)

    e.j: Joo voin tulla :D

    Anonyymi: Kiitos paljon :)

    Anonyymi: Hauska kuulla, kiitti :)

    Anonyymi: Kiitti :D

    Ansku: :)

    Anonyymi: Se on vaan sun mielipide!

    Anonyymi: Tack :)

    VastaaPoista
  13. hei miks et ikinä vastaa mun maria ja rosa kommenttiin :D =(

    VastaaPoista
  14. Ihanat niittikengät!

    VastaaPoista
  15. wou, hienoja noi kuvat! :)hihhih, pakko munkin on myöntää, että oon lukenut kaikki postaukset... Mutta kirjoittelepa lisää, kiva vaan lukea! Toisin kuin niin monilla bloggaajilla, sun tekstisi on oikeasti mielenkiintoista :)

    VastaaPoista
  16. vähänkö noist kengist tuli hienot :o

    VastaaPoista
  17. vedveera: En haluu myöntää et tunnen ne.. :D No ei, en muista ikinä! Tunnen ja ne on ihania<3

    Anonyymi: :)

    Anonyymi: Ai olet vai?

    Anonyymi: Kiva kuulla, kirjottelen toki :) Kiitti!

    Anonyymi: Hauskaa et onnistuin tekee niist hienot :D

    VastaaPoista
  18. Iha helmet kengät :D Tosin saattaa mennä melkein jo överiks.. uus arviointi kun saat kuvaa niistä jalassa

    VastaaPoista
  19. oi aikas tyylikkäät ;p on muuten kiva lukea sun blogias, hyvää tekstii (:

    VastaaPoista
  20. joo-o on kyllä hienot kengät. <:: tulisipa jo uus postaus ! :s ; DDDDd

    VastaaPoista
  21. hmm muute mul on tullu sust sellane mukava vaikutelma tän blogin perusteel ku yleensä tollee itsestää huolehtivat miekkoset on sellasii törkeitä 8)
    (ilmoitusluontone asia tääki)

    VastaaPoista
  22. must noi kengät on tosi hienot (: ja tää sun blogis on mun suosikki kaikist , nää postaukset on just kivoi ku sul on just sopivasti tekstii ja kuvii, oot paras !

    VastaaPoista
  23. nojoo ihan nätit kengät.

    sain hyvän idean :

    värjää tukkas tummaks

    VastaaPoista
  24. Anonyymi: Sitä odotellessa :)

    Anonyymi:KIitti :)

    Anonyymi: Yritän huomen tehä ;)

    Laura: No kiva kuulla :>

    Anonyymi: Kiitti :;)Oi<3'

    anonyymi: ehkä ;D

    VastaaPoista
  25. PANNAANKO ?! SIIS SUN KENKIÄ !? IHAN VITUN MAKEET ! oon ihan saatana kateellinen.

    VastaaPoista
  26. ihan sika hienot kengät !

    VastaaPoista
  27. värjää tummaks ja leikkaa ! en haluu mitenkää haukkuu tai mitää mut ihan totta sopis PALJO paremmi :D

    VastaaPoista
  28. Samaa mieltä ylemmän tekstin kanssa. Hiukset vaihtoon.

    VastaaPoista
  29. KENKÄS ! RAKASTAN NIITÄ =)

    VastaaPoista
  30. Anonyymi: Kiitos<3<3<3

    Anonyymi: :)

    Anonyymi: Katsotaan!

    Anonyymi: ^

    sofia: Kiiitos :)

    VastaaPoista
  31. vitu hienot kengät!:))

    VastaaPoista
  32. ihan sika makeet noi kengät ! olin eilen ihan hädässä et miks jannika raahás sulle jtn vyön riekaleita! mut nyttenhän se selvisi;) vähä tuuninkii ja vintagee vintagee ! ;)) mahtia !
    t. hiittis <333333

    VastaaPoista
  33. Sulla on pukeutumisessa makeitakin jttuja ja noista kengistä tuli hienot, oot näppärä!
    Mutta pakko sanoa että sun hiukses pilaavat muuten tyylikkään asukokonaisuuden. Isot tukat voi olla hienoja muta toi sun on aika ruma pehko eikä toi kellertävä blondi sovi sulle yhtään. Lyhennä vähän ja värjää tumanruskeeks;)

    VastaaPoista
  34. ihan vitun ihq kengät... mäki haluun tollaset!!! ♥RKS♥

    VastaaPoista
  35. dunno what to say noista kengistä! ehkä paremmat sitten in action..

    hieno farkkutakki. :)

    VastaaPoista
  36. Hei! Kirjottelen täältä pohjosesta, ja vaikken tunne/ole nähnyt sinua ikinä niin oon ihan koukussa blogiisi! Rakastan sitä miten mielenkiintoisesti kirjoitat ihan noin ''arkisetkin'' asiat! :)Kirjoita pian lisää! ps. sulla on kyllä rutkasti tyylisilmää :> jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  37. missä toi rehutehdas sijaitsee?

    VastaaPoista
  38. Eka gallerias mä aattelin et mikä vittu toi luulee olevansa ja lähinnä nauroin :) mut sit mietin (ku luin tätä blogii) et vähä just siistii, ku uskallat olla sellanen ku haluut! (oletan) Upeeta just hei!! mitä sä aattelet tai teet sillon ku et uskaltais olla oma ittes, tai muut haukkuu tai kattoo sillee alaspäin? Mut joo, noit sun kirjotuksii on just hauska lukee :P ne saa normaalin arjenki tuntuun hauskalta, melkein ku jostain telkkarisarjasta : DDD Jatka samaan malliin!! <3

    VastaaPoista
  39. Kivatt :D Ja kiva lukee sun blogii 8) Lisää lisää :]


    -RieEatsWorld`` galtsusta :3

    VastaaPoista
  40. just hienot noi niittikengät, en vaa tajuu kui jaksoit tehä tommost :D

    VastaaPoista
  41. SIKAKIVAT kengät. Oot kyllä hyvä pukeutuja :) saanko kysyy et miks sulla ei oo tyttöystävää?vaikutatkin nii mukavalta ja kaikkee :p

    VastaaPoista