30.10.2009

Mitä et ikinä pukisi päällesi?

Tänään pääsin mm. toteuttamaan pitkäaikaisen unelmani ja herättämään huomiota!
Olen koulumme oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja ja ollaan järkätty paljon kaikkea ohjelmaa kouluumme ja nyt halloweenin kunniaksi järjestettiin pukeutumispäivä.

Kauan pähkäiltyämme päädyimme ehdotukseeni, joka oli "Mitä en koskaan pukisi päälleni"-teema :D

Menin kouluun jo puol kaheksan ja noin tunti sen jälkeen vaivuin epätoivoon, muut joko nukkuivat pommiin tai eivät edes omanneet innostusta auttaa asiassa.

Olin hermona, mutta sain Ninan kanssani koristelemaan koulun pääkäytävän ja ruokalan. Me kahdestaan hiki hatussa puhalleltiin ilmapalloja ja serpentiinejä, keinuttiin tuolien päällä saadaksemme ne kattoon ja kiinniteltiin 'köynnöksiä'.

Saimme kuin saimmekin koulun edes jotenkin halloween-tunnelmaan, ja olin panoksestamme tosi ylpeä! Saimmekin paljon kehuja.











Yhtä asiaa en tosin ymmärrä. Meijän koulussa aina valitetaan ja märmätetään siitä, että teemapäiviä on liian vähän. Sitten kun jotain järjestetään, kaikki alkavat mamoilla eivätkä kehtaa tulla kouluun noloissa asuissa tai muuten vain jaksa noteerata koko asiaa. Ei olisi mielestäni suuri vaiva kaivaa kaapin pohjalta jotain järkyttävää, ei siihen edes menisi rahaa.

No anyway, suureksi ilokseni panostus oli suurempi kuin viime halloweeninä. Yllätys yllätys, suurin osa pukeutuneista on ilmaisutaitolinjalla ;)

Itse käytin asuvalinnassani kahta kriteeriä. Halusin kiinnittää huomion ja näyttää suoraan sanottuna suomalaiselta juntilta, jota kameraa kaulassa pitäen ei voi erehtyä luulemaan muuksi kuin lintubongariksi.





Yhdistelin siis rohkeasti kaikenmaailman järkyttävimpiä kuoseja, mitä voi löytää fleecehousuista ja -paidasta.. Lisäsin asuuni kirkuvan keltaista ja sinistä, lisäksi käärin kumppareista vartta. (Se oli kuulemma in ennen vanhaan..)


Ida taas oli laittanut vihreät vedä-nämä-housut-kainaloon collegehousut, valkoisen pitkähihaisen ja sydänlasit. Asun kruunasivat, ah niin ihanat, uggit!


Sanna näytti siltä, että noi vois olla oikeesti Sannan vaatteet :D
90-luvun goottikengät yhdistettynä Spice Girls-mekkoon punaisine sukkiksine tekivät varmasti kaikki gootit kateellisiksi..


Jannikan päivän motto kuului varmasti "mitä lyhyempi, sen parempi!"
Minishortseja ei huomannut kun takki oli päällä ja ala-asteen napapaita ei vahingossakaan veny alas asti peittämään paljasta pintaa.















Minä ja Ida otimme tehtäväksemme jakaa 600 tikkaria ja järjestää pientä hauskaa jokaisessa lukion luokassa. Apuvälineinämme toimi tietysti karkki, jota saivat jokainen, toiset hieman enemmän. Lisäksi olimme hankkineet erilaisia korvia, mitä käytimme apuna opettajien nolaamisessa. Opettajan piti pukea korvat päälleen ja esittää mitä erilaisimpia juttuja, oppilaiden piti tietysti arvata mistä oli kysymys.
Esimerkiksi ahdistunut pissis, espanjalainen gigolo, naisellinen hunks-tanssija, suomenruotsalainen pissis ja lahjaton taitoluistelija tuli nähtyä.

Lopuksi otimme opettajista kuvan kamerallamme, joka tietysti ruittasi urakalla vettä opettajan naamalle :D Kamera meni kaikkiin ihan täydestä ja mitä erilaisimpia reaktioita nähtiin. Eräs opettajamme tosin suuttui niin paljon, että ilmoitti vihan vallassa haluavansa lyödä mua turpaan.. Haha, onnistuttiin!

Kivan koulupäivän jälkeen mentiin Sannan kans stadiin. Kyllä, noilla vaatteilla :D
Tässä kohtaa unelmani toteuttaminen tulee kuvioihin! Viiletin pitkin Kamppia kumppareissa ja muutenkin hyvin eroottisessa asussa..

Toivottavasti edes joku bongas mut! Ainaki katseita keräsin vaikka kuinka paljon...
Haha, oli hauskaa!

Käväsin ostamassa Heidille synttärilahjan ja huomenna meen bilettämään 18v-bileisiin.

Miten teidän kouluissanne juhlistettiin halloweeniä? Vai juhlistettiinko mitenkään?
Hauskaa halloweenia kaikille
, palaillaan!

♥ söpö

32 kommenttia:

  1. Hahha Joniiiiii. Olit ihan sika lutunen tos asussa ! : D Ja toi omenakoru on tosi kiva : DDDDD

    VastaaPoista
  2. kyllä nyt halloweenia pitää juhlistaa, baariin mennään ja vedän hillittömät perseet. =)

    VastaaPoista
  3. Kivaku mua ei näy nois guvis:(

    VastaaPoista
  4. Tolla sun asulla saa:D:D:D:D




    Ei koulussa juhlittu mitenkään, mutta kaverilla jooo (blogiinikin tungin jotain aiheesta:D)

    VastaaPoista
  5. HYIHYI KAMALA NOI KUVAT MISSÄ MÄ OON :D:D:DDDD
    Mut hei, halloween-meininki, monia varmastikkin KARMI mun olemus :DD

    -Jannika

    VastaaPoista
  6. Harmi ku se aamunavaus juttu ei toteutunu ):::. se ois ollu hauska. JOoo ja sun asu oli tosi kiva ihanat värit ja näin : DDDD

    VastaaPoista
  7. Oliko sun mielestä noi Uggit OIKEASTI kivat vai sanoitko sarkastisesti?(:

    VastaaPoista
  8. paljon käytät rahaa kuukaudes sano noin summa

    VastaaPoista
  9. tää oli varmaanki yks parhaimmista postauksista!

    t: greegree (:

    VastaaPoista
  10. jjennas`: :DD Osta se!

    Anonyymi: Sama suunnitelma ilman baaria :)

    Heinzz: Olit yhes mun kaa ja se on karsee..

    Heidi: Haha, älä vaan :DD Okei!

    Emmi: ;)

    Jannika: :D:DDD HAHA!

    Anonyymi: Niinpä.. Kiitti :D

    Anonyymi: Sarkasmia..

    Anonyymi: Arvaa :D

    greegree: :)

    VastaaPoista
  11. koulussa ei juhlistettu mitenkään, kaverin luona kyl oli halloweenit. D:

    VastaaPoista
  12. Haha siistejä asuja kaikilla:D

    VastaaPoista
  13. Et sä kyl suomalaiselt juntilt näytä, liia paljo värejä :/.

    VastaaPoista
  14. hihiiii oon alkanu ihan vasta lukee sun blogia ja oon nyt kyllä vähän koukussa! :) sulla on ehottomasti paras blogi mihin oon törmänny! syy voi olla siinä että oot poika, huu nou. mutta tykkään kovasti :)
    nii ja meijän koulussa ei juhlittu ollenkaan:( harmi,sillä tykkään hirveesti halloweenistä! mutta täksi päiväksi ollaan kavereiden kanssa tilattu n. 700 neliöinen ihan kummitustalon näkönen talo ja festit starttaaaaa n. 30 min päästä ;);) enkä malta kyllä yhtää ooottaa! ollaan koristeltu se talo/mökki joka ikistä nurkkaa myöten ja kaikki ruuat on sen mukaista sekä teemana tietenki mustaa ja pelottavaa :) hauskaa halloweenia!

    VastaaPoista
  15. Haha, täydellistä! Ja ei terve kuinka hotti toi Sanna on ;)

    VastaaPoista
  16. No en vitussa osta, voin ottaa ilmaseks :DDD

    VastaaPoista
  17. meil juhlitaa halloweenii ttäs paskas koulus vast huomen -__- ja oon kipee. vtu ku oli hyvät suunnitelmat et oltais kaverin kaa lissuja mut eiipä sitte

    VastaaPoista
  18. huah, et edes viitsi julkaista kriittisiä kommentteja ! Säälittävää

    VastaaPoista
  19. Ai että! :DD Meillä ei juhlittu halloweenia millään tavalla, ihan tyhmää :( Sitä sais muutenki kyllä ihan koko Suomessa juhlia vähän enemmän!

    VastaaPoista
  20. Pakko kysyy sult ja toivon et vastaat, et tiiätkö mitään kauppaa mistä saisi tytöille hyvii erillaisii talvitakkei ? Oon jo monta vuotta ettiny mut vastaan tulee vaa nää perus takit ja villakangas ym. ja ne on mun mielest iha kauhei :D et onko mitään kauppaehotuksii ? :)

    VastaaPoista
  21. mis lukiossa oikee oot ku teillä on jotain kivaa maskeeraustaki??

    VastaaPoista
  22. postausidea: tee postaus sun lemppariblogeista!

    VastaaPoista
  23. no vähän epistä että teillä on tollasta koulussa. : ( meillä ei oo mitään IKINÄ erikoista paitsi päättäjäisinä hameet.... wohoo. : (

    VastaaPoista
  24. Mun spaissarimekko!!!! Tahdon sen takas :D

    -JeNskae

    VastaaPoista
  25. VOI VITTUU ET OO TEHNY MITÄÄ 5 PÄIVÄÄ STANAN HOMOGH

    VastaaPoista
  26. uutta postaust kehiin :s

    VastaaPoista
  27. Oon myös miettiny, et olis kiva saada sulta postaus sun lemppariblogeista ! (:

    VastaaPoista
  28. miksei uutta postausta jo kuulu? :(

    VastaaPoista
  29. mitä vittuu, uggithan on just hienot :D

    VastaaPoista
  30. ahaha meijä koulus vietetää samanlaine pvä ku te järjestitte halloweenin :D taitaa meijä tukarit lukee blogias ;)

    VastaaPoista