22.12.2009

Jalat jäässä pakkassäässä

Kiirettä on todentotta pitänyt.. Esimerkiksi koulun parissa ja joululahjojen ostamisissa.
Sen siitä saa kun jättää kaikki kouluhommat vikoille päiville ennen lomaa ja joutuu menemään joulukirkkoon etsimään maikkoja joista toiselle pitäis palauttaa essee, toiselle mitälie muita kirjoitelmia :D

Viikonloppuna tietysti biletin, paketoin lahjoja ja kiirehdin asian jos toisen parissa. Oon melkeen saanu kaikki lahjat ostetuksi, tosin siskon lahjaa täytyy vielä täydentää hieman. Oon myös väsäilly useana päivänä yhtä juttua ;)

Eilen juonsin Stefin kanssa meijän lukion puurojuhlan. Me kirjaimellisesti säkenöimme lavalla mun glitter-ruiskautusten jälkeen, heh.. Ja kertomamme vitsit olivat tietysti huippuluokkaa..

Tänään menin siis joulukirkon jälkeen Tapiolaan etsimään joululahjoja, mun oli tarkotus mennä stadiin mutten jaksanutkaan, ehkä huomenna voisin raahautua? No, pakko.

Oikeesti mun joulufiilis on huipussaan! Kaikenlisäks tää lumipeite kruunaa kaiken, parempi säilyä aattoon tai en tiiä mitä teen..









Tajusin just, että melkein kaikki mun kengät on tosi ohuita ja esimerkiks tämän päivän asun nilkkurit on lämpimät normaalisti, mutta kun ne vuorautuu lumesta, tunne ei ole niin kiva. Pitää koko ajan olla tömistelemässä jalkoja :D Voisiko joku ystävällisesti kertoa ratkaisun koko elämän kestäneeseen ongelmaani? Mistä löydän täydelliset, itseni näköiset, miesten talvikengät jotka nähdessäni sydämeni on pakahtumaisillaan ja olisin valmis kuolemaan niiden puolesta? Tätä maailman seitsemännettä ihmettä odotellessa..





Nilkkurit Vagabond
Farkut H&M
T-paita H&M
Kauluspaita One way
Risti Antti Asplund
Kaulahuivi H&M
Tekonahkatakki H&M
Laukku Fred Perry
Käsikoru ja niittipanta JC

Ainiin! Oon nyt joulun alla yllättänyt jopa itsenikin. Nimittäin, oon oikeesti siivonnu kunnolla mun huoneessa, enkä oo vieläkään päässy loppuun asti. Mulla on pahana tapana jättää kaikki niille sijoilleen, joten ette edes saa nähdä kuvaa miltä huoneeni näyttää yleensä :D Järjestelin myös korutelineeni uudelleen.




Korut (joista osan epäilen olevan vielä jossain) joita löysin, oli laskelmieni mukaan 64.

Joku halusi myös kuvia huoneestani yleisesti. Olen jo tuhat kertaa sanonut, että olen tehnyt erillisen huonepostauksen ja se löytyy täältä ! Teki oikeen pahaa katsella kuvia noin siististä huoneesta..

Se on tosin hieman muuttunut, laukkuni ovat eri paikassa kuten jotkut varmasti muistavat :)


Ja vaatekaappiinkin joku halusi kurkata! No, kurkataan nyt sitten :)



Kukaan ei voi oikeesti kuvitella, miten kärsin mun vaatekaapin kanssa. Kolme kaappia + yläkaapit on ihan liian vähän tilaa mun vaatevarastolle johon ei tunkemallakaan mahu kaikki.

Voitteko kuvitella, että ensimmäiseen vaatekaappiin on ängetty yhelle tasanteelle mun kaikki t-paidat, joita on varmasti jo sata? Mua ärsyttää etten saa laitettua kaikkia vaatteitani roikkumaan, se olis unelma. Ja on toi kieltämättä vähän rasittavaa tunkea yhelle hyllylle taakse neuleita, eteen pipoja ja kaulahuiveja yms.

No, ehkä mun pitää uhrata vaikka mun sänky jättimäiselle vaatekomerolle? ;D

Huomenna aion mennä ostamaan viimeset joululahjat ja ajattelin ostaa myös itselleni jotain kivaa näin alkajaisiksi! Joten, huomiseen :)

♥ söpö

Ps. Jonna kävi tänään ottamassa uudet ihanat rakennekynnet, tällä kertaa glitterpinkki-kärjellä!


30 kommenttia:

  1. HEI, OSTA UGGIT ! :)))

    VastaaPoista
  2. mist toi pähee koruteline juttu on :O mäkin tahdon tuollaisen!!!

    VastaaPoista
  3. http://nelly.com/productInfo.asp?qProductId=544017&qProductColorId=14&qNavigation=,&qNavigationBrand=&qNavigationClass=4&qNavigationGroup=&qBrand=&qClass=4&qGroup=31&qStyle=&qSize=&qPage=1&scrollBarSelectedIndex=&qFilterType=0&qSizeGroup=&qvirtualClass=&language_id=4&gender=2&qSiteId=1

    http://www.asos.com/G-Star/G-Star-Cinch-Collar-Boot/Prod/pgeproduct.aspx?iid=803632&cid=4209&Rf-100=Boots&sh=0&pge=1&pgesize=200&sort=-1&clr=Black

    nuo jalkaan ni et jäädy :D

    VastaaPoista
  4. ah sun korut on niiin hienoi ja sitku katon vaatekaappiis ni heti bongaan sellasii vaatteit mitä haluisin iha hitosti :> ja nii tää muaki vituttaa, miks miehille ei voi olla hienon näkösiä talvikenkiä mut naisille voi. vittu. ::(

    VastaaPoista
  5. Nyt en kyllä yhtää ihmettele, miks sun huone on aina niin sotkunen ku on noin vähän vaatetilaa! Mä vihaan jos joutuu laittaa vaatteita tollee taakse ja sit siihen etee toinen pino, ne takana olevat jää hyvin usein käyttämättä.. eikä ne muutenkaa pysy siististi.
    Sul on enenmmän koruja ku mulla, vaikka oon tyttö ja sä poika :)
    Tosi hyväs kunnos noi sun siskon kynsinauhat!!

    VastaaPoista
  6. Olinkin jo pitkään odotellut uuttta postausta.
    Kun näin sun uvat gallerias , nii kävi mieles et oot aika saatanan itsekeskenen paska :D
    Mutta väärässä olin , nimittäin kun oon nyt jonkun aikaa lueskellut näitä sun postauksii,
    nii ooon saanu käsitykseks et oot iha mukava ja tällee :DDD

    Ps. <3 jonnan kynnet

    VastaaPoista
  7. hae bb:see oo kiltti ja lupaan äänestää sut voittoo oo kiltti.

    VastaaPoista
  8. talviconverset (y) !

    VastaaPoista
  9. saisit enemmän tilaa vaatekaappiis jos laittaisit esim. vöitä tai koruja tai muuta tollasta pientä sun vaatekaapin oven sisäpuolelle koukusta roikkumaan.
    mulla ainakin toimii :)

    VastaaPoista
  10. oon ollu samaa mieltä kun toi nim.merkki :D
    ku oon kattellut sun kuvia galtsusta on tullu mieleen että onks tolla jätkällä muka elämä? mut onhan sulla;D;D ja sitte tosiaan hae BB:seen jnejnejne.

    VastaaPoista
  11. Aaa, niin rakastan sua blogia :)

    Muuten, eilen tuli demi kotiin ja pakko kysyä että onko sun sisko Jonna siinä Lukio vs. Amis jutun amis ihminen? :D

    Hyvää joulua Joni <3

    VastaaPoista
  12. Jonna oli demissä!! : ) oli oikein onnistunut artikkeli!<3

    VastaaPoista
  13. HEII sun sisko oli kyll uusimmassa demissä?! :D

    VastaaPoista
  14. Mun on pakko kysyä, kun jäi häiritsemään.
    Luin tänään uutta demiä, ja siinä oli kirjotus 'Molempi parempi' niin onks jonna siinä? :D
    kun siinä on ihan jonnan näkönen tyttö, ja sitte se kertoo parturi-kampaaja koulutuksesta :)

    asia jäi vaivaamaan, pakko kysästä :P

    VastaaPoista
  15. Siskos oli demissä ;)

    ainakin luulen että se on jonna ;o

    :D

    VastaaPoista
  16. HEI ONKO JONNA DEMISSÄ! (siis tossa uudessa lehdessä!!) Sivulla 34 ihan jonnan näkönen tyyppi! :D

    VastaaPoista
  17. hihi muute tänää näin sit kaupungilla vansin sellaset hienot beigen väriset talvikengät, ja siin sisäl oli sellast ihanaa karvaa ja toosi lämpimät D: sellaset voisin sullaki kuvitella.

    VastaaPoista
  18. heii jonna oli tammikuun tänään ilmestyneessä demissä!!:DD

    VastaaPoista
  19. hei sun siskos oli uusimmassa demissä !! (:

    VastaaPoista
  20. hei minkä merkkinen toi fredin ja vuittonin laukkujen välis oleva laukku on? :) sori tää mut oon tyhmä ja tää on vaivannu pitkään =D ps. söpö oot söpö (;<3

    VastaaPoista
  21. oee jonna on demisssä :D nyt kaikki tietää sun sukunimen iiiiiiiiiiiiiiikkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkk tuun yöl sun huoneeseen ku etin eka sun sukunimelläs sun talon ja sit tuun sun huoneeseen ja varastan sun kaikki vaatteet ja laitan tilalle 1kpl lenkkareita, 1 kpl pieruverkkareita 1 kpl kukkaruukun muotoista tee paitaa :)
    mitä tekisit :D
    voitko pliis hyväksyy tän kommmentin koska en tarkottanu täl mitään pahaa ja sun blogis on just siisti ! 8)
    -ruohonleikkuri

    VastaaPoista
  22. oijoijoiiiii toi sun korukokoelma! varmaa kaikki maailman tytöt (ja miksei pojatki) ois kateellisia! ja ihanat noi jonnan kynnet!

    ps oot söpö (::

    VastaaPoista
  23. heeei siskos oli tammikuun demissä ;)

    VastaaPoista
  24. mistä oot ostanu ton ihanan kaupunkijulisteen mikä on sun huoneen seinällä? onks se ikeasta vai mistä :o

    VastaaPoista
  25. Anonyymi: En ikinä :D

    Anonyymi: Kekkasin väsätä tollasen ja ostin Ikeasta kylppärijutun :D Mee ettii!

    Anonyymi: Noi ekat oli ihan siedettävät!

    Julius: Niiiin ärsyttävää :<

    Anonyymi: Just tota hain takaa ! ÄRGH! :D

    :D: Oi, kiva kuulla :>

    Anonyymi: Selvä!

    Anonyymi: Vois ettii :)

    peikko: Kai mun jotain pitää alkaa kehittelemään, ei tosta tuu mitään :D

    Jenniina: Oi kiitti sullekki :)

    Anonyymi: Olihan se :D Kiitos samoin<3

    Anonyymi: Niin oli :)

    Anonyymi: Niin oli!!! :)

    Anonyymi: Et oo ainut, oli! :)

    Anonyymi: Olihan se :)

    Julia: Ei ihme että on näkönen ;)

    Julius: Aijaa, missäpäin :o

    Anonyymi: Todellaki!

    Anonyymi: Joo-o :)

    Anonyymi: Gucci :) Jos tarkotat sitä missä on punasta!

    ruohonleikkuri: Lol :D

    Anonyymi: :)) <3

    Anonyymi: Niinhän se oli!

    Anonyymi: Joo :D

    Anonyymi: Ikeastahan se :)

    VastaaPoista
  26. Aika tyhmä kysymys,mutta tota mistä oot ostanu ton antti asplundin ristikorun? Ihan mielettömän hieno.

    VastaaPoista
  27. nuo on tosi kivoja noi sun korut ! ite en vaan usko osaavani käyttää tommosia 'isompia' koruja , pitäis kai vaan kokeilla :) aina noita himoitsen !

    VastaaPoista
  28. Mistä saat rahat näihi su vaatteisii?? Teet vatmaa rahakkaita töitä tai sit et syö ollenkaa ;DD

    VastaaPoista