12.5.2010

What is fashion?

Heissulivei! Lähdin lauantaina rankan mutta mukavan perjantaisen bile-illan jälkeen kohti Turkua. Saavuttuani perille viiletin ystäväni Jannin kanssa pitkin keskustaa hirveällä kiireellä. Ostettiin syötävää iltaa varten, unohtamatta tietenkään suunkostuketta ja haettiin subwaysta patongit minkä jälkeen suunnattiin Jannille. Kyseessä oli kamuni tupaantulijaiset mitä juhlittiin mitä mahtavimmissa merkeissä ja illalla siirryimme Night Club Marilyniin. Valomerkin jälkeen kaasuttelimme taxilla nukkumaan.

Sunnuntaina aina niin ihanan baari-illan jälkeisen herätyksen koitettua aloimme heti valmistautumaan, mitäs muutakaan kuin, biletystä varten.. Voin kertoa etten voinut kuvitella pariin tuntiin edes katsovani kuplivaa juomaa.. Ryntäsimme Nooralle, missä meno vasta alkoikin! Kuuntelimme hyvää musaa ja pidimme hauskaa. Hauskanpito jatkui myöhemmin Fortessa mm. luonnollisesti bailauksen merkeissä :) Itse baarista kykenimme poistumaan hieman ennen neljää, minkä jälkeen menimme Nooralle jatkoille pizzan kera. Nukkumaan pääsimme kahdeksalta aamulla..

Maanantaina en oikeen ehtinyt muuta tekemään kuin selviytymään parista viime päivästä ja suuntasin illemmalla junalla kotiin. Kuvasaldo Turun reissultani on melkoisen säälittävä, enkä ole vieläkään saanut kaikkia muiden ottamia kuvia joten ladon tähän tiukkaan nippuun satunnaisia kuvia parin päivän ajalta Turkusesta!







Tällaisessa asussa liikuskelin maanantaina ja mä muuten tykkään tästä asusta ihan superina!

Kengät, farkut ja bleiseri H&M
T-paita Zara
Risti Antti Asplund

Tänään näin Miskaa, menimme Helsinkiin missä (ilmeisesti) eräs blogini lukija nouti minulta hieman vaatteita joita mulla oli myynnissä täällä. Sen jälkeen suuntasin ystäväni kanssa Chicosiin syömään ja kiertelimme myös parissa kaupassa. Oli tosi mukava nähä pitkästä aikaa kunnolla ja jutella kaikesta mahdollisesta :)

Olin päättänyt etten osta mitään tänään, mutta miten olisin voinut vastustaa Hennesiltä bongaamiani sööttejä kesätöppösiä jotka sain omakseni kympillä?!

Ennen kuin esittelen päivän asuni, mun pitää kertoa eräs asia ettette saa sätkyä! Jonna värjäs eilen mun hiukset ja pidin väriä vähän liikaa päässä ni mulla on nyt mustat hiukset :D Mutta mua ei todellakaan harmita, päinvastoin!

Kengät Gucci
Housut JC
T-paita Tiger of Sweden
Farkkupaita, -takki, aurinkolasit ja käsikoru H&M
Laukku Weekday

Weekdaysta tulikin mieleeni, etten malta odottaa 18. toukokuuta järjestettäviä Monkin ja Weekdayn avajaisjuhlia jonne minäkin olen suuntaamassa!

Palaillaan!
♥ söpö

25 kommenttia:

  1. Onpas säväkkä hiusväri. Eka asu on tosi kiva, ihanan tyylikäs! :)

    VastaaPoista
  2. Sulle sopii noi mustat hiukset toosi hyvin : )

    VastaaPoista
  3. ihanat asut! <3 t hattuananas

    VastaaPoista
  4. vhiuuuuu mustat hiukset ! passaaa sulle:> länttää viel joku vaalee raita otsiksee ;)

    VastaaPoista
  5. Wow mikä tukka!

    Ihana kuva tuo sivusta otettu, missä etualalla sun käsi 8)

    VastaaPoista
  6. kivoja kuvia taas! toi musta ei oo yhtää paha! just cool, ehkä jopa parempi ku ruskee.:)

    VastaaPoista
  7. aww noi mustat hiukset on hassut:D

    VastaaPoista
  8. Sillo ku sulla oli ruskeet hiukset, mietin et vaaleet sopis sulle paremmin, mut nyt ku nuo on melkein mustat nii nuo on uskomattomat! Älyttömän hienot ja sopii sulle tosi hyvin :)

    VastaaPoista
  9. EIIIIIIIIIII noi hiukset =(

    VastaaPoista
  10. Noi mustat on itseasias paremmat ku ruskeet! Mut ehk kesäks ei kannata värjää mustii ku aurinko raiskaa ne :--D love, muffinya.

    VastaaPoista
  11. eeeeei mustia hiuksia !

    VastaaPoista
  12. Ei pahat nuo hiukset! Näyttää paljon terveemmiltä kuin edelliset, mutta naama näyttää melko kalpealta :D Muuten tosi hyvä!

    VastaaPoista
  13. noi hiukset näyttää vähän peruukilta! :D mutta parempi musta ku edellinen. värjää vielä kulmakarvat tummemmiks niin sopii paremmin, ku tuossa ne on vähän eriparia =) sulle sopii kyllä tumma tukka!

    VastaaPoista
  14. "Oot homo oot homo, iha paska tyyli" argh.. en tajua ihmisiä, millä ei ole muuta elämää, kuin itkeä sulle galtsussa "huonosta ja homomaisesta tyylistäsi" :'D itse tykkään todella paljon vaatteistasi ja haluaisin itse samanlaisia, valitettvasti täältä ei löydy juurikaan mitään, mutta ensi kesänä asia korjaantuu, koska menen hesaan shoppaa! :D Sulla on ollu taas siisti asu, pidin erityisesti ensimmäisestä "what is fashion" asustasi. Myös blogisi on kiva, luin joskus puoli vuotta sitten ekan kerran ja luulin et oot iha pelle, mut luettuani ekan jutun loppuu huomasin et vaikutat iha siistilt tyypilt !: > Onnee ja menestystä blogillesi!

    ©Janne :>

    VastaaPoista
  15. Toi mustahan sopii sulle!

    VastaaPoista
  16. Musta mustat hiukset sopii sulle.

    VastaaPoista
  17. Kiva toi maanantain asu ja noi mustat hiukset sopii sul tosi hyvi !

    -Pete

    VastaaPoista
  18. noi hiukset sopii niii hyvi sulle ! =)

    VastaaPoista
  19. http://schys.blogspot.com/2010/05/i-like-i-like-i-like-it-aha-aha.html

    Hei, tässä olis tällainen pikku haaste. Jonkun postauksen täytteeksi vaikka :>

    VastaaPoista
  20. ihanat hiukset mutta tykkäsin silti enemmän entisistä, nuo tekee susta jotenki kalpeemman mut kivat silti! plus IHANA asu. <3

    VastaaPoista
  21. kivat noi hiukset :) sopii sulle :) ja toi bleiseri plus perus teeppari plus farkut asukokonaisuus näyttää kivalle :))

    VastaaPoista
  22. noi hiukset on kivat =)

    VastaaPoista