5.6.2010

What a wonderful world

Eilen löysin vihdoin ja viimein kauluspaidan, mikä kertoo siitä että huomisen asuni on viimein valmis! Olin innolla tekemässä teille ihka ensimmäistä videopostausta, mutta mutkia tuli matkaani enemmän kuin luulinkaan. Menin Helsingistä käymään mummillani, jossa leiriydyin keskelle puskaa istuskelemaan. Kamera notkui edessäni pöydällä jonka työllä ja tuskalla raahasin sinne. Voitteko uskoa että seitsemän kertaa joku asia pilasi videoni?!

Ensin vaarini talsi muina miehinä paikalle selittämään kalasaaliistaan ja nosti kamerani käteensä katsellen mitä minä sillä mahdan oikein tehdä.. Seuraavana olikin vuorossa mummini, joka käveli suoraan kameran eteen tullessaan kysymään haluanko jäätelöä. Seuraavan videon alettua ja kestettyä kauemmin kuin olin edes uskonut, enoni ryntäsi esittelemään uutta hiusväriään....

Luulin vihdoinkin pääseväni kuvaamaan rauhassa, kunnes joku taulapää naapurissa alkoi sahaamaan puita moottorisahalla?! Yritin monta kertaa kuvata, mutta eihän siitä mitään tullut.. Voitteko uskoa, että seitsemännellä yrityksellä naapurin koira ryntäsi tieltä syliini riehumaan......

Olin niin raivoissani ja päätin suosiolla kuvata teille superkivan videopostauksen seuraavalla viikolla! Voin kertoa, että olen valmis tekemään mitä vain sen vuoksi!!

Eilinen ei totisestikaan ollut mun päiväni, onnistuin sähläämään taas oikein kunnolla. Helsingistä Sannalle matkustaessani kännykkäni oli ilmeisesti luiskahtanut minishortsieni taskusta bussiin. Itse sain tietää tapahtuneesta vasta yli tunnin jälkeen kun siskoni soitti Sannalle. Mun mielestä on aika huvittavaa, että ainakin viis kaveria oli soittanut mulle ja bussikuski oli vastannut eikä mulla ollut mistään mitään hajua :D Menin illemmalla hakemaan kännykkäni kyseisen bussin päätepysäkiltä.

Mitäs jos tähän väliin otettaisi mun päivästä edes jotain onnistunutta, eli ostokset. Monkin avajaisissa iskin silmäni huopaiseen niitti-ketjukoristeeseen, joita ostin oikein kaksin kappalein. Havainnollistin niiden käyttömahdollisuuksia bleiserissäni.

Oon jo nyt rakastunut noihin! Noi oli kuus euroa per kipale. Seuraava Monkista ostamani asuste oli euron halvempi, nimittäin ihana iso silkkinen ruusu!

Ostin kauluspaitani Hennesistä, mistä mukaani tarttui myös ihanan värikäs Rolling Stones-kangaskassi ja vyö, joka maksoi ainoastaan yhden euron. Tunnetusti olen alennusmyyntien urhi ja ostan kaikkea vaan sen takia että halvalla saa enkä välttämättä sen takia että tarvitsen..

Tänään en oo saanu hetken rauhaa! Heti herättyäni lähdin juoksentelemaan ympäri Helsinkiä etsiskellen tiesmitä:sä
 äidin lyyraa, asuuni sopivaa huulikorua ja kauluspaitaa jatkoille.. Helsingistä ryntäsin kauheessa kiireessä koululle missä meillä oli huomisen juhlan harjoitukset, koululta säntäsin Tapiolaan etsimään uudelleen kauluspaitaa jatkoille ja varasinkin sen. Tosi kiva huomenna juhlan jälkeen mennä Hennesiin ostamaan kauluspaita ja sieltä kaasutella mun omiin juhliin... Heh, musta tuntuu että oon liian vaativa joidenkin asioiden suhteen.

Koska mulla oli kiireinen aamu, en ehtinyt oikeastaan miettiä päivän asuani sen kummemmin. Jo pitkän ajan mielessäni kummitelleet siniset farkut pääsivät tänään päälle ja koruttoman asukokonaisuuden kruunasi trenssi, joka aina pelastaa kiireisen päivän asut. Varma valinta!






Kengät, t-paita ja takki H&M
Farkut Jack&Jones

Huomenna on siis se kauan odotettu päivä, jonka eteen on vuodatettu verta, hikeä ja kyyneleitä! Lukio on ollut elämäni parasta aikaa, enkä halua edes kuvitella miten vollotan huomenna :D Yritän palailla sunnuntaina paljon puhutun ylioppilasasuni kera, mutta huomenna aion juhlia ja toivottavasti viettää yhden elämäni parhaista päivistä!

Onnea kaikille uusille ylioppilaille ja muille kesälomalle säntääville!
♥ söpö

12 kommenttia:

  1. miks blurraat naamas? onko sulla akne tms?

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Hahahah, ei todellakaan :D Pinttynyt tapa!

    VastaaPoista
  3. Kerroit noista esteistä matkan varrella videopostaukseen ja kuinka haluut sen itse täydellisen postauksen jossa video on virheetön! Ei mun mielestä edes tarvii laittaa virheetöntä, hyvin hiottua ja suunniteltua, voisit vain selittää jotain mitä ikinä aiotkin ja sit laittaa sen tänne. Liian tekemällä tehty ei oo sinä itse! Ois magee näkee se moottorisaha ja muut videot täällä, nimittäin heti ne kohdat luettuani päiväni piristyi kummasti, kiitos siitä! :) hyvää kesää ja itke jos täytyy, sillä elämästä 3 vuotta ohitse, yhteinen taipale koulukavereiden ja saman opiskelupaikan kanssa on nyt ohitse! Nauti elämästä JONI!

    VastaaPoista
  4. älä pliis blurraa noin paljoa, tai ainakin jos blurraat niin huolellisuutta jooko. liika ja naamas rajojen yli menevä blurri saa sut näyttämään pullamössönaamalta. photarissakin siin blur toolissa vai mikä sen nimi nyt onkaan ni saa säädettyä sen blurrin voimakkuutta (sul on vissiin täydet 100% siinä mutta mutta) joku 20% voimakkuuskin sais jo paljon parempaa jälkeä aikaseks.

    hyvää lomaa! ♥

    VastaaPoista
  5. jos ei kerta oo mitään iho-ongelmii, ni en mä nää mitään syytä miks ihminen blurrais naamansa tollee? kantsis rajottaa..

    VastaaPoista
  6. Taitaa olla kunnon pakkelinaama söpöllä kun blurraa naamaansa.

    VastaaPoista
  7. Sun hiukset on jotenki muuttunu? :o

    VastaaPoista
  8. Millä tuotteilla laitat hiuksesi? Ite aina löydän jtn vitun paskoja, jotka lässähtää heti, ja on muutenkin ihan perseestä

    VastaaPoista
  9. arvaa mitä! voisit täällä sun blogissas pitää sellasia "kysy tyylistä"-kyselypostauksia, jossa sulta kysytään inspiraatiota tyyliin, vinkkejä ja muita tyyliin liittyviä juttuja! :D

    hyvää lomaa!

    VastaaPoista
  10. Olis paljon hienompia kuvia jos et blurrais naamaasi noin paljon... :(

    VastaaPoista
  11. Wau ku oot söpö tos kasvokuvaassa! käytätkö sä meikkiä vai blurraatko vaan naamaa:o ? sun tyyli on mahtava btw=)

    VastaaPoista
  12. Anonyymi: Kiitos ihanasta kommentista :) Samoin, ihanaa kesää!

    juli: Samoin!

    Anonyymi: Rajotetaan ;)

    Anonyymi: Hah, sitäpä tosiaan..

    Anonyymi: Apua, miten :o

    Anonyymi: Käytän Keunen vahaa, jota saa kampaamoista tietääkseni ja got2b glued lakkaa!

    Anonyymi: Voisin todellakin toteuttaa tollasen!

    Anonyymi: :(

    MERICAE: Kiitos :) Sekä että :)

    VastaaPoista