1.10.2010

I WAKE UP IN THE MORNING FEELING LIKE... GOING BACK TO SLEEP

Aamut. En ole ikinä vihannut mitään muuta enemmän. En voi sanoin kuvailla sitä tunnetta, kun aamuyöllä herää ja nukkuu ilman peittoa kylmissään, katsoo kelloa tajuten,että vielä voi nukkua kuusi tuntia ja kääriytyy lämpimään jatkamaan uniaan. Keksisin vielä ainakin sata syytä selityksineen liittyen nukkumisen ihanuuteen, mutta ehkä säästän teidän loputtomalta listaltani :D Mutta takaisin aamuihin, koko sana saa mut kananlihalle. En tiedä mistä se johtuu, mutta mun aamut menee lähes aina päin hevon kuusta. Herääminen tuottaa ongelmia, olin sitten nukkunut kuinka kauan tai vähän hyvänsä, en voi syödä aamupalaa koska mulle tulee paha olo ja jos syön, tapahtuu se silti. Kukaan muu, joka rakastaa aamuja ja heräämistä sydämensä kyllyydestä?

Hengailin keskiviikkona koko päivän Ninan kanssa. Pyörittiin ensin Sellossa, minkä jälkeen mentiin kuvailemaan ja kävelemään pariksi tunniksi, mistä suunnattiin vuokraamaan leffa ja tehtiin makoisaa ruokaa. Rakastan tollasia päiviä, ettei oikeastaan tee mitään erikoista mutta silti niin sanotut tavanomaiset asiat tuntuvat niin kivoilta!










Kengät, t-paita, neule, käsikorut ja hattu H&M
Farkut Zara
Bikerliivi Cheap Monday
Kaulakoru 5preview

Tänään oli taas mun aika huristella autolla pitkin Espoota! Suoriuduin kunnialla taskuparkeista enkä hätääntynyt kaupungin vilkasliikenteisemmässä liikenneympyrässäkään.Tajusin hermostuvani jalankulkijoille - onko niiden ihan pakko tunkea suojatien yli juuri sillon ku mä oon niiden kohdalla:D

Käväsin myös Tapiolassa, koska mulle iski hillitön inspiraatio! Ryntäsin pää kolmantena jalkana Eurokankaaseen tuntia ennen sen sulkemisaikaa ja taisin viipyä siellä ihan valomerkkiin asti.. Ostin kahta erilaista kangasta. Oon tosi huono ihan minkä tahansa asian arvioimisessa ja siitä syystä kangasta on lievästi sanottuna vähän enemmän kun olisin halunnut.. Bongasin Eurokankaassa "tilkkukassin", jonka ideana on se, että tietystä kangaslaarista saa lapata niin paljon kuin muovipussiin mahtuu ja tämä lysti maksaa vain kaksi euroa. Pengoin laatikkoa ja löysin sieltä mitä erilaisempia lankoja, naruja, kangaspaloja.. Kuten jotkut varmasti tietävät, en ole haka ompelemisessa joten taidan sysätä suosiolla taitoa (lue: mm. ompelukoneen käyttöä ja pitkää pinnaa) vaativat asiat mummini harteille.. Itse aion väsäillä luultavasti koruja, mutta siitä lisää myöhemmin ;)

Olin liikenteessä äitini kanssa, enkä voinut vastustaa kiusausta vetää päähäni karvahattua! Äiti ei vihaa mitään enemmän kuin karvahattuja. "Mä en taatusti lähde sun kanssa edes viemään roskia jos sulla on toi päässäs!" "Kävelen kyllä taatusti eri puolella katua kuin sinä!" "Kaikki kattoo sun hattua!" On se niin ihana :)








Kengät Diesel
Farkut JC
Hihaton Cheap Monday
Neule, liivi ja karvahattu H&M
Aurinkolasit Weekday

Löysin kyseisen asun farkut sattumalta kun siivosin huonettani, enkä edes ole varma milloin olen ne hankkinut.. Mutta sen voin sanoa varmasti, että olen rakastunut tohon farkkuliiviin enkä malta odottaa huomista ...sillä suuntaan Voicen muotiviikoille!

♥ söpö

10 kommenttia:

  1. hyväntuulinen postaus ja makeimmat kuvat hetkeen! :)

    VastaaPoista
  2. Noi peltokuvat on IHANII<3 :) Katrille terkkuja, ku joutunu rämpii korkkareissa mutapellolla :D

    -jeNskae

    VastaaPoista
  3. ooks oikeesti joku pönde ku kaikis kuvis hypit jossai pellos? ...........


    mutta juuh rohkee tyyli ! :)

    VastaaPoista
  4. kivoi kuvii (: ja hienot kengät ja hattu kans! mut yks juttu vaa, ettei sul sattuis olee vähä turhan tummaa miekkivoidetta? siis ehä mä tiiä onks sul ollenkaa! mut mietin vaa (:

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus! :) Mut minkälainen auto, kuvia? :)

    VastaaPoista
  6. onks noi auringonkukat espoosta, joku poimintapelto? :) ku tarttisin häihin ens syksynä moisia enkä tiiä poimintapeltoja ku helsingissä

    VastaaPoista
  7. käytät varmaa enemmä meikkii ku mä! lol

    VastaaPoista
  8. hirveet lasit---- tuli pelle peleton mieleen...

    VastaaPoista
  9. käytätkö meikkivoidetta :o? älä blurraa ihoas!

    VastaaPoista