26.10.2010

This day's a spinning circus on a wheel

Noniin! Nyt pitäisi olla kaikki kunnossa, en oikein ymmärrä mistä esimerkiksi se johtui että pystyin käyttämään tietokonettani muuten normaalisti mutta suurin osa (mukaanlukien muokkausohjelmani) ei vain yksinkertaisesti suostunut yhteistyöhön.

Kävin viime viikon loppupuolella Sannan kanssa Helsingissä, tarkoituksenani tehdä vain vähän ostoksia. Halusin kuitenkin löytää jotain todella kivaa, katsotaanpas mitä tarttui mukaani ;)

Weekdaylla on taas alennusmyynnit, kannattaa käydä katsastamassa! Itse olen ostanut todella paljon vaatteita nimenomaan kyseisen putiikin alennusrekeistä. Musta vaan tuntuu että joka toisella kerralla kun kävelen sinne sisälle, silmissäni viuhuvat -50%-kyltit jotka julistavat himoshoppaajien ilosanomaa.. Tällä kertaa mukaani tarttui vain kaksi paitaa, hihaton ja t-paita. Taidankin lähteä vastedes aina Sannan kanssa ostoksille. Sanna osaa olla kaupoissa hyvin tuomitseva lähes kaikkea kohtaan mistä mä tunnun tykkäävän mutta varmasti ainoa joka saa taottua päähäni järkeä jos en oikeasti tarvitse jotain ja olen jo pää kolmantena jalkana ryntäämässä kassalle..













































Vero Modasta löysin siistin ison lukkokaulakorun! Tykkään tyttöjen kanssa shoppailusta etenkin siitä syystä, että pääsen ikään kuin hivuttautumaan koruhyllyille liikkeissä missä en yksin käy ;)

Viimeisen ja parhaan löydön tein Hennesistä. Mun mielestä on aika huvittavaa, että oon puhunu jo pari viikkoa yhen kaverini kanssa kyseisestä ostoksesta ja heti astuessani Hennesiin, ne töröttävät silmieni edessä! En kyllä olisi heti uskonut, että sieltä löydän etsimäni ensimmäisellä yrityksellä. Nimittäin, miesten nahkahousut! Tiedän, kuulostaa pahemmalta kuin näyttää ;) Heti ostettuani kyseiset pökät mietin "mitä hittoa mä äsken tein" mutta melkein heti päästyäni kotiin hypin innoissani housut päälläni ympäri taloa.. Oon niin innoissani, koska oon niin kauan ollut niin kyllästynyt pelkkiin "tavallisiin" farkkuihin. Voitte varmasti kuvitella kuinka innoissani olin löydettyäni hienot ja inhimilliset nahkahousut kolmella kympillä, vielä miesten osastolta!


Loppuun vielä eilisen päivän asua, missä näkyykin Weekdayn hihaton sekä tietysti upouudet nahkahousuni, jota varmasti tullaan näkemään erilaisissa asuissa paljon :)







Kengät, nahkahousut, neule, kaulahuivi, karvahattu ja käsikorut H&M
Laukku Weekday
Hihaton Cheap Monday
Liivi 2nd hand

VIELÄ EHTII KYSYÄ!
♥ söpö

20 kommenttia:

  1. kun luin että ostit nahkahousut, mietin, että oletko seonnut tai lyönyt pääsi, mutta pakko myöntää, nuo housut ovat todella upeat! sopii sulle kuin nakutettu. eikä varmasti joka toisella vastaantulijalla jalassa!

    VastaaPoista
  2. jollain hyvin sairaalla tavalla noi nahkahousut on helvetin hienot, vaikka normaalisti katson nahkahousuihmisiä hyvin vinoon. sä vaan osaat! :)

    VastaaPoista
  3. noi housut on ylimakeet!!!!!!!!!!! ja kengät ja hattu. nam.

    VastaaPoista
  4. Ilman mua sun ostoskassit olis ollu täynnä mitä kammostuttavimpia "vaatteita"! Mitä tekisitkään ilman mua, Rakkaani ? <3 <3 -Sannasi

    VastaaPoista
  5. ps. IHANA ASU <3 vaikka pelästyinki kuoliaaks kun pamahdit huoneeseeni, tosin aivan toisesta syystä!!! kosto elää ;)

    VastaaPoista
  6. tost ekast paidast tulee mieleen iha aivot hahahaaaaa :DDD t kuutio

    VastaaPoista
  7. Miks pitää roikkua tollanen raato tuolta kassista? Ja voisitko sheivata kätes kiitos.

    VastaaPoista
  8. noi housut näyttää sun päällä tosi hyviltä!

    VastaaPoista
  9. hyi hitto mitkä housut, ei sovi sulle sitten yhtään :D

    VastaaPoista
  10. Ne ei varmaan oo aitoa nahkaa, vai? Asiallinen leikkaus kyllä, vois itsekin harkita. Dissaan usein sun housujen istuvuutta, mut nyt on osunut oikeaan. Lisäksi nahkahousut on trendikäs vaihtoehto.

    VastaaPoista
  11. ehkä paras asu sun blogin historiassa

    VastaaPoista
  12. Anonyymi: Monelle varmasti tuli sama reaktio aluksi, kuten itellenikin :D Kiitos!

    Anonyymi: Voi kiitos :)

    Anonyymi: Kiitoksia! :)

    Sanna: Olisin perikadossa ja mun vaatekaappi notkuis vaatteita mitä sä et voi sietää ;D Kiitos rakas <3

    kuutio: Hahhahhah täytyy laittaa seuraavan kerran päälle ;)

    Anonyymi: Koska se on mun mielestä hieno ;) En voi!

    Anonyymi: Kiitti!

    Anonyymi: Höh :(

    Anonyymi: Ei ole aitoa :) Kiitos!

    Anonyymi: Kiitos paljon!

    VastaaPoista
  13. Katoin tota nahkahousukuvaa sillee "ei apua mikä sua vaivaa?!" ja sit kun näin noi kuvat missä sulla on ne päällä, niin OOOOOH nehän on just ihan sikahienot!!!!! :-----) eli siis mut on yllätetty taas positiivisesti, kiitos siitä. :D

    VastaaPoista
  14. Anonyymi kirjoitti...
    Miks pitää roikkua tollanen raato tuolta kassista? Ja voisitko sheivata kätes kiitos.


    -

    Mietin ihan samaa! eiks toi turkiksen roikottamine ollu tyttöje juttu ja _vähän_ liian naisellista miehille....

    VastaaPoista
  15. Noi karvaset kädet menee ristii ton muun naisellisuutes kanssa .. hmm

    VastaaPoista
  16. Pakko sanoo et noi nahkahousut sopii sulle paremmin ku puolille niistä naisista/tytöistä jotka niitä pakolla käyttää koska muutkin! Ja noi maiharit mätsää kyllä asuun täydellisesti, tyylisi on ehdottomasti menny huuuuimasti parempaa suuntaan ::> jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  17. Täydellinen asu!! Mistä löysit tollaisen hännän laukkuun, määkin haluun. :D

    VastaaPoista
  18. Lottis: Oi kiitos :) Kiva kun onnistuin taas :D

    Anonyymi: Kukas niin on sanonut että se on vaan tyttöjen juttu? Itse olen ainakin muotisivustoja ja streetstyle-sivuja selaillessani törmännyt moniin ulkomaalaisiin miehiin jotka roikottavat turkiksia laukuistaan. Ainiin, mutta se oli ulkomailla.. Eihän täällä Suomessa....

    Anonyymi: Anteeksi miehisyyteni :)

    kaka: Kiitos todella paljon :)

    jessefruit: Kiitos :) Oon ettiny tollasta häntää tosi, tosi kauan ja näin jossain liikkeessä mustan mutten ehtiny ostaa sitä ku ne oli jo myyty loppuun.. Pikkuhiljaa mulla alko mennä hermot ni mummi vähä fiksaili ;)

    VastaaPoista
  19. OOT IHANA<3 T. salaihailia

    VastaaPoista
  20. oiii aivan ihana tuo karvahattu :---)

    VastaaPoista