19.11.2010

Let's nyoki nyoki together with us!

Kai se jo pitäisi uskoa, että vaikka kuinka jotain odottaa ja tuntuu että päivät matelevat - aika lentää silti. Oon oottanut huomista tosi paljon ja nyt se onkin jo yhden yön päässä. Oon kova poika keksimään kaikkea erilaista mihin liittyy odottamista. Enkä nyt tarkoita esimerkiksi bussin odottamista tai kaverin odottelemista tapaamispaikalla kun saat kuulla hänen bussinsa olevan puoli tuntia myöhässä.. Huomenna odotukseni siis palkitaan ja pääsen juhlistamaan (pari päivää etuajassa tosin) synttäreitäni parhaiden ystävieni sekä maailman parhaan bileseuran kanssa. Kävin eilen hieman ostoksilla, paino tosiaan sanalla hieman koska mä tapani mukaan taas vähän villiinnyin.. No ainakin kämppä on juhlakunnossa huomenissa ;)

Saatiin sitten kunnolla lunta vihdoin tännekin. Mun mielestä lumessa on vain ja ainoastaan kaksi hyvää puolta; se tuo joulumieltä ja sen avulla saa kivoja kuvia. Mulla on jo pari visiota kuvista mitä haluaisin ottaa erittäin talvisissa ja lumisissa maisemissa. Huono puoli tässä on taas se pirun kylmyys! Ei todellakaan ole kiva kökkiä ulkona kuvailemassa samalla tavalla kuin kesällä koska jäätyy kuoliaaksi..

Tuli lumesta vielä mieleeni.. Seikkailin eilen pitkin Helsingin loskaisia katuja yrittäen parhaani mukaan vältellä astumista ruskeisiin lätäköihin sekä varoa autoilijoita, jotka kaahaavat vesilätäköistä etten vain joudu kulkemaan ympäriinsä kuraisissa tai märissä vaatteissa. Poikkoiltuani jonkin aikaa, olin loppusuoralla ja enää yhden pitkän suojatien toisella puolen häämötti päämääräni ja pian pääsisin sisälle. Olin onnistunut väistämään kaikkien autojen renkaiden alta sinkoilevia loskia ja kiertänyt vesilätäköt niin kaukaa kuin vain oli mahdollista. Pian jouduin kuitenkin pysähtymään punaisiin valoihin ja antamaan tietä moottoriajoneuvoille. Huokaisin helpotuksesta ja katselin huojentuneena tien toisella puolella häämöttävää kauppaa. Yhtäkkiä viereeni valojen vaihtumista odottamaan saapuu keski-ikäinen mies, joka alkaa samantien aivan tarkoituksella läiskyttelemään loskalätäkköä jossa hän seisoi.. Muuan nainen joka seisoi miehen toisella puolella pyysi miestä lopettamaan, mutta vastaukseksi hän sai vain röhönaurua. Luojan kiitos se oli vain vettä eikä kuraa ja pääsin pian sisälle kuivattelemaan ;) Ja ei, päiväni ei todellakaan mennyt pilalle tämän takia. Myönnetään, että tällaisen talvivihaajan silmin toi tilanne oli tapahtumahetkellä raivostuttava mutta heti päästyäni sisälle se lähinnä nauratti.

Olisin jo tänään halunnut kunnon lumikuvasia! Olisin ollut valmis kieriskelemään lumessa ja ties mitä muuta, mutta pettymyksekseni lumi olikin kovaa.. Ehkäpä mä vielä saan tilaisuuden heittäytyä lumeen, kieriskellä siinä niin kauan että oon läpimärkä hieroen samalla kylmää lunta vasten kasvojani?! Hehkeää kuvamateriaalia talven mittaan luvassa siis..







Maiharit, paita, hattu, takki ja kaulahuivi H&M
Farkut JC
Kaulakoru 5preview
Käsikorut JC ja Gina Tricot

Oon varmaan seonnu päästäni lopullisesti. Mun on ihan pakko jakaa teidän kanssanne eräs video, jota oon valehtelematta katsonut tänään vähintään neljäkymmentä kertaa nauraen samalla vedet silmissä. Videossa ei ole mitään hauskaa, enkä oikeastaan itsekään tajua mille nauran. Kaksi japanilaista tyttöä rääkyy "Nyoki nyoki!" ja puhuvat hassulla aksentilla englantia.. Oon tänään myös soitellut kavereilleni huutaen puhelimeen täyttä kurkkua "NJOKI NJOKII!" mutta jostain kumman syystä en ole saanut vastakaikua uudelle huudahdukselleni..



"HI EVERYONE! WE ARE TSUKUSHI! NYOKI NYOKI!" :DD
Ehkä mun pitäis vaan suosiolla mennä nukkumaan..

♥ söpö

13 kommenttia:

  1. oi kun kivoja kuvia! :) mutta ootko muka leikannut hiuksiasi? en huomaa mitään eroa :D

    VastaaPoista
  2. Todella hyviä kuvia o_O Etenkin toka ja viides!

    VastaaPoista
  3. Joniiii..toi tukka nopeesti pois,joku siisti leikkaus siihen nyt ja heti.
    Näytät pirun hyvältä mutta toi tukka, ei ei ei...
    Tollanen ruuhkatukka ei sovi kenellekkään.

    Oot paras.

    -E

    VastaaPoista
  4. hahaah : D et oo ainut kuka nauraa tol videol : (

    VastaaPoista
  5. moi ! onko sull oikeesti noinhyvä iho vai käytätkö puuteria yms? :)

    VastaaPoista
  6. Sun tyylis on kehittynyt aika paljon parempaan suuntaan mutta pari vinkkiä jos voisin antaa. A) Jätä hatut pois, ne ei toimi oikein ja talvella näyttää muutenkin hölmöltä (ei siis talvihatut, pipot yms, ne on ihan fiksu keksintö pakkasella etenkin). B) Kun hattu jää pois, on aika leikata hiukset. Suosittelen uudistamaan hiustyyliä kerralla ja kunnolla, muutenkin kuin värin muodossa. Sulle sopis mainiosti sivuilta lyhyempi ja päältä pidempi malli, joka vois sitten olla tummanruskee tahi vastaava. Keep up good work man!

    VastaaPoista
  7. joo, just tollasia idiootteja ääliöitä on koko helsinki/pääkaupunkiseutu täynnä :D niinkun mainitsit tossa ton miehen joka roiskutteli vettä ja nauroi päälle? wtf :D täälläpäin missä nykyään asun ei tommosta ONNEKSI ole, enkä ikinä kyllä palaisi Helsinkiin !!! :D huomaa kyllä eron pääkaupunkiseudun ja vähän pienenpien paikkakuntien välillä. hullu paikka sekopäine ihmisineen.

    mut tosi kiva asu sulla hei :)

    VastaaPoista
  8. 1sssu se käyttää blurria:D

    VastaaPoista
  9. kolmas kuva on täydellinen ♥! ME LIKE

    VastaaPoista
  10. ihania käsikoruja! ja noi maiharit on ku tehty sun jalkaan :)

    VastaaPoista