29.11.2010

Winter, fuck off!

Sain puhelun ystävältäni Jenniltä tänään ihan samaan aikaan kun heräsin. Päätettiin lähteä yhdessä kiertelemään vähän kauppoja sekä kruisailemaan. Pakotin Jennin kanssani kuvailemaan eräälle rannalle, mikä oli ehkä suurin virhe minkä oon tehnyt tänä talvena.. Mulla oli jalassa äidin Berliinistä tuomat kengät, mikä oli kaiken pahan alku. Heti lähdettyämme meiltä mä valehtelematta jouduin tasapainottelemaan etten kaatuisi!

Noissa Hennesin ja Lanvinin kengissä on niin tasanen ja silee pohja, etten oikeasti tiedä mitä teen koska haluaisin käyttää niitä myös talvella. Enkä todellakaan halua kuvitella millainen näky olen esimerkiksi viilettämässä noilla baarissa lasinsirpalemeressä.. Olisittepa nähneet (ja kuulleet..) mut kun menimme Jennin kanssa kuvailemaan rantakivikkoon. Voin kertoa, että blogini historiassa ei ole kertaakaan ollut päivän asu-kuvia joiden eteen olisin luistellut pitkin poikin Espoota, kaatunut tuhatta kertaa kiville tai melkein hukkunut! Okei, toi hukkuminen on ehkä hieman liioiteltua muttei sekään kaukana ollut :D

No nyt ainakin tiedän, että jos mieleni tekee talvella luistelemaan niin ei muuta kuin Lanvinit jalkaan ja jäälle!









Kengät Lanvin for H&M
Farkut JC
Neule, hattu, kaulahuivi ja laukku H&M
Aviatortakki Zara
Kaulakoru Maltalta

Ai niin! Melkein unohdin mainita että ostin ton laukun perjantaina ku mulla oli vähän tylsää odotellessani kavereitani.. Se on ihanan värinen ja kuosinen, mutta mikä tärkeintä - tarpeeksi tilava mun tavaroille. Lisäksi henkilökohtaisesti pidän tosta ulkopuolella olevasta isosta taskusta! Ei tarvitse kaivella kauaa sellaisia tavaroita, mitä tarvitsee päivän aikana usein. Ja mun laukussa tavarat tuppaa olemaan erittäin sekaisessa järjestyksessä, minkä takia juuri sen matkakortin etsimiseen voi vierähtää helposti tovi jos toinenkin.

♥ söpö

13 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Tykkään kun jaksat aina nähdä vaivaa hienojen asukuvien eteen. :)

    VastaaPoista
  2. Kannattaa tehdä pohjaan pieniä viiltoja veitsellä, niin pito paranee :)

    VastaaPoista
  3. Kannattaa käydä kysymässä jostain suutarinliikkeestä, josko he voisivat noille kengän pohjille jotain tehdä. Itselläni nimitääin on saappaat, jotka kumisivat aivan älyttömästi aina kävellessäni koulun käytävillä. Kävin suutarilla laitattamassa niihin ns."kitkapohjalaput" kantoihin, eli siis sellaisen läpyskät mitkä vähentävät liukkautta. Samalla väheni kopinaäänikin :D

    VastaaPoista
  4. Olen tulossa käymään Helsingissä ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, ja mun vaatekaappi kaipaa ehdottomasti uudistusta. Mitä trendikkäitä vaateliikkeitä suosittelisit? H&M ja Zara molemmat on kivoja, mutta ehkä hieman loppuunkulutetut, ainakin itselleni :-) Lindexissä ja KappAhlissa ei todellakaan ole minun tyylisiä vaatteita. En ole mikään mestari Helsingin kaduilla suunnisteltaessa, joten olis kiva jos vaateliikkeet sijaitsisivat siellä keskustassa. Ja kiitos etukäteen jos vastaat! Ajattelin kysyä sulta, kun sä näytät tuntevan Helsingin vaatekaupat ;) Et ilmeisesti huomannut tätä kysymystä aiemman postauksen kommenteista, joten kysyinpä uudelleen!

    Ps. Mukavaa, että jaksat nähdä vaivaa upeiden valokuvien puolesta! Ja tuo laukku on tosi hieno. Sun tyyli on kehittyny viimeaikoina aivan hirveän paljon, parempaan suuntaan tosin! Tosi kiva, aikuismainen mutta muodikas tyyli. Vielä kun vähän uudistaisit hiuksia, niin wow! Mutta pääasia on, että ite tykkäät.

    VastaaPoista
  5. ihana asu! toi takki<3 mut noi housut näyttää kieltämättä aika järkyttävän tiukoilta, mä en itekkään viihdy tommosissa, ja mä oon tyttö:D mut ihana oot<3

    VastaaPoista
  6. Anteeksi, mutta mieltäni on jo pitkän aikaa vaivannut eräs hyvin tärkeä kysymys. Ajattelin kuitenki tulla kysymään sinulta suoraan, että OLETKO SINÄ SÖPÖLIINI GAY VAI EI? :)

    VastaaPoista
  7. Ps. Näytät hieman Nuuska muikkuselta :) (Ei pahalla söpöliini)

    VastaaPoista
  8. Saanen kysyä miksi ihmeessä et vastaa kommentteihisi?

    VastaaPoista
  9. ois kyllä kiva tietää miks et vastaa kommentteihin.. kusi noussu päähän? =)

    VastaaPoista
  10. Vie kengät suutarille. En tiedä Lanvin for H&M -mallistosta, mutta omat Lanvinin kenkäni ovat puupohjaiset, jotka eivät muutenkaan todellakaan kestä kävelyä kaduilla pitkään. Joten suutari osaa tehdä esimerkiksi kumisen ohuen pohjan, jota ei juurikaan edes huomaa. Samalla pito paranee. Voit tehdä sen koko kengän alaosaan tai vain kantaan, olen molempia ratkaisuja käyttänyt pohjan materiaalista riippuen.

    VastaaPoista
  11. Oonpas idiootti. Äskeisessä kommentissa tarkoitin tietysti, että kengät ovat nahkapohjaiset, ei puupohjaiset. HUOH! :)

    VastaaPoista
  12. Cheyenne-Blue: Kiitos :) Kiva että saat jotain irti kuvistani, koska mä nautin kuvaamisesta!

    Anonyymi: Hmm!

    Anonyymi: Hah :D Täytyykin suunnistaa suutarille!

    Anonyymi: :)

    Anonyymi: Kiitos tosi paljon ja anteeksi etten oo vastannu kommentteihini :D Dieselin liike kannattaa tsekata, se sijaitsee Mannerheimintiellä Svenska Teateria vastapäätä. Lähellä Dieseliä on myös Kenkämarski, joka on myös tutustumisen arvoinen. Aleksanterinkadulla on Weekday sekä Monki, kaksi isoa Hennesiä ja Suomen ensimmäinen H&M Home-liike!

    janna: Kiitos :) Vaikka ne näyttää kireiltä, ne on joustavat :D

    Tellervo: Olen!

    Anonyymi: Ei todellakaan! En itsekään tiedä syytä..

    Anonyymi: Täytyy viedä :)

    VastaaPoista