23.12.2010

Ready for X-MAS

Oon koko ikäni ollu todellinen joulufriikki ja oon pari viime viikkoa miettinyt, että miksi mulla ei ole ollut sellaista yliammuttua joulufiilistä kuten aikaisempina vuosina. No sitten sen tajusin.. Koska mulla on nyt välivuosi, en ole päässyt esimerkiksi koulun joulukirkkoon kuuntelemaan joululauluja livenä. Ja kyllä, olisin oikeasti halunnut joulukirkkoon :D

Kaiken kukkuraksi, olen ollut yli pari viikkoa juuri ennen joulua töissä ja olen aina päivän päätteeksi ollut niin väsynyt etten ole yksinkertaisesti tehdä jouluvalmisteluja innoissani. Oonhan mä toki väsäillyt joulukortteja, ostanut ja paketoinut lahjoja.. Mutta tänään joulufiilis on ollut niin huipussaan kuin suinkin olla voi! Oon koko päivän ollut mummillassa, missä ollaan vietetty jokainen joulu. Väsäsin piparkakkutaloa puoltoista tuntia, koristelin kuusen ja autoin mummia kaikessa mahdollisessa.. Myös Radio Novan jouluradio on raikanut täysillä! Ihanaa, olisipa jo huominen!

Seuraavanlaisissa tamineissa valmistauduin ottamaan joulun vastaan.









Kengät, nahkahousut, neule, kauluri, sormus ja hattu H&M
Nahkaliivi Cheap Monday
Kaulakoru JC
Käsikoru Pieces

Ostin ton neuleen joululahjaostosten yhteydessä alkuviikosta, toissapäivänä ton hatun ja vasta tänään tajusin kuinka hyvin ne sopiikaan yhteen! Voin muuten kertoa, että oli hieman kylmä ulkona kuvia otettaessa -26 asteen paukkupakkasessa... Mihin ihmeen Siperiaan mä oonkaan syntynyt?!




Painun nyt suihkuun ja mahdollisimman pian pehkuihin, että oon virkeä huomenna! Kai teilläkin on hilltön joulufiilis? :)

♥ söpö

11 kommenttia:

  1. tuo neljäs kuva on jääääätävän sulonen :)♥

    VastaaPoista
  2. voisitko tehä sellasen postauksen, että sun lukijat saa linkittää sulle bloginsa ja sä valitset niistä sitten suosikkisi ja esittelet ne yhdessä postauksessa?=) esim top 10

    VastaaPoista
  3. älä blurraaaa :-(

    VastaaPoista
  4. oooi vitsit !!! eka rakastuin tohon sun "paitaan" (mun mielestä se näyttää enemmänkin villapaidalta-takilta? :D) mutta sitten näin noi kengät aaa oi vitsit ihanat !!!!! sopii ihan mielettömän hyvin !! :) hyvää joulua<3

    VastaaPoista
  5. voi poikapieni sä jäädyt noissa vaatteissa! :o :''< ♥ hauskaa joulua sulle :----)

    VastaaPoista
  6. Millon viimeks oot laittanu kunnon pillifarkut jalkaan?:D

    VastaaPoista
  7. Tosi ihania ja tarkkoja kuvia + aivan mahtava asu! Hyvää joulua, söpö <3

    VastaaPoista
  8. onks sulla piilarit vai ootko muokannu silmiä?

    VastaaPoista
  9. ootko valinnut jo siviilipalveluspaikan?

    VastaaPoista
  10. Uiuiui sul on pieni suu <3 Hei käytätkö meikkivoidetta tai jotai, ku sun iho näyttää nii tasaselta? :-)

    VastaaPoista