26.12.2010

So this is Christmas and what have you done

Joulu olis nyt sitten vähä niinkun ohi. Ollaan oltu aatosta tähän päivään saakka joka päivä mummilla syömässä ja jouluruoka (lue: kinkku ja peruna) tursuu ainakin mun korvistani ulos.. Oon fiilistelly joululauluja, katsonut leffoja, pelaillut lautapelejä ja eilen illalla näin kavereitani ja päätettiin juhlistaa joulupäivää yhdessä ;)

Mun siskoni sai aikaisemmin tässä kuussa joululahjaksi ison tatuoinnin yläselkäänsä ja mä en oikein keksinyt mitä haluaisin lahjaksi. Mä odotin että kuusen alla mua odottaa vain valkoinen kirjekuori, mutta niin ei käynytkään! Olin ihan fiiliksissä ku sain kaikkea kivaa :) Rahaa, lahjakortteja, asusteita, uusia lautapelejä, kosmetiikkaa, leffalippuja yms. Jee! Nyt mun pitää yrittää elää säästölinjalla siihen asti kun saan viimeisen osan palkastani koska oon vähä suunnitellut ryntääväni esimerkiksi Tukholmaan shoppailemaan!

Viime päivinä, enkä varsinkaan jouluaattona, en keskittynyt valokuvaamiseen vaan nauttimaan joulun tunnelmasta sekä läheisteni seurasta. Ketään tuskin kiinnostaa hätäisesti räpsäistyt kuvat joulukuusesta, kinkusta tai lähikuvat siisteistä joulupalloista joten skippaan ne ihan suosiolla.

Onneksi ehdin eilen ikuistaa päivän asuni, koska täällä on tänään alkanut taas se kuuluisa lumipyry.. Olin vallan unohtanut sähkönsinisen "banneritakkini"! Eliminoin kylmyyden kahdella paidalla, neuleella ja kahdella kaulahuivilla ;) Guccin laukkuni pääsi pitkästä aikaa tositoimiin.









Kengät, hattu ja kaulahuivit H&M
Farkut ja musta hihaton Cheap Monday
T-paita Maltalta
Takki Weekday
Laukku Gucci

Otettiin myös Jonnan kanssa pitkästä aikaa kunnollisia yhteiskuvia! Kertokaas, onko meissä yhtään samaa näköä :D


Hyvää joulua kaikille vielä munkin puolesta ja mukavaa tapaninpäivää!
♥ söpö

13 kommenttia:

  1. Asusi ovat parantuneet!Materiaalit ovat huomattavasti laadukkaampia, tyylikästä nahkaa ja neuleita sekä onnistuneita väriyhdistelmiä. Maastonvihreät housut sekä edestä mustaa nahkaa olevat housut istuvat loistavasti päällesi. Myös asusteiden valitsemisessa olet parantanut rutkasti!Tyylikäs nahkainen rannekoru ja sormus ovat huomattavasti näyttävämpi yhdistelmä kuin kymmenen niitti-rannekorua ,kaulakoru ja jättimäinen sormus!Pisteet siis täysin siitä! Kuvissakin on tapahtunut parannusta, mutta miinusta tulee kasvojesi muokkaamisesta!Toivoisin todella ,että voisit jättää sen pois!Sinulla on hyvä iho ja kasvojesi "blurraaminen" saa kasvosi näyttämään pikselimössöltä ja kuvaan kuulumattomalta, luonnottomalta. Jos pyrit tyylikkäisiin asukuviin pilaa kasvojen muokkaaminen sen täysin, eihän muotilehdissäkään sellaista esiinny?(ainakaan näkyvästi..)Ilman sitä, olisi kuviasi huomattavasti nautinnollisempaa katsella!:) Yleisesti blogisi on todella hyvä ja mielenkiintoinen ja aijon palata tänne vielä uudelleenkin!:)Jatka siis samaan malliin ja hyvää joulua sinulle näin myöhässä<3

    VastaaPoista
  2. ei toi kasvojen muokkaus haittaa :o enkä ees huomaa et näis kuvis ois kauheest blurrailtu. mut söpö oot hyvä tyyppi! :)

    VastaaPoista
  3. Asut huikeita, suurimmaks osaks. Mutta kuvissa aina sama tunnelma... samat asennot ilmeet ja eleet! vaihtelua!

    VastaaPoista
  4. jonna <3 on teis kyl samaa näköö!

    VastaaPoista
  5. Vooooi kun ihania sisaruskuvia :) mut jos multa kysytään niin ei teissä mitenkään kamalasti samaa näköä oo :O vaikkakin vahvasti oon sitä mieltä et molemmat ootte "kivan"näkösiä. :D siis että jonna on oikein nätti tyttö ja sinä suloinen poika. :)

    VastaaPoista
  6. onn, nenä ja suukki.!8)

    VastaaPoista
  7. Menisit inttiin, nii taitais toi maiharien käyttö loppuu siihen paikkaan :)

    VastaaPoista
  8. Mä olin intissä ja käytän edelleen maihareita? Itseasiassa mulla on Neil Barrettilta yhdet lähes täysin armeijamaiharit.

    VastaaPoista
  9. miks sä blurraat sun ihoo ?

    VastaaPoista
  10. voitko nolo kuolla ollaan naurettu siirin kaa täällä tunti siun poseille :D:D:DD

    VastaaPoista
  11. miks sun naaman ja sun käsien väriero on nii iso :o ooks ollu johnaki ulkomailla vai käytäks meikkivoidetta/itsestäänruskettavaa? :)

    VastaaPoista
  12. Mitä pojat/miehet pitää KÄSILAUKUSSA?

    VastaaPoista