1.4.2011

If you're a party freak then step on the floor

Mulla oli ajatuksissa keksiä tänne blogin puolelle joku todella naseva aprillipila. Päätin kuitenkin olla keksimättä, koska oon koko päivän lukenu muunmuassa facebookista kavereideni typeriä ja erittäin mielikuvituksettomia tilapäivityksiä tai yhtäkkisiä parisuhdemuutoksia... Taidankin ensi vuonna pitää ihan pokkana oman aprillipäivän enkä kerro siitä kenellekään! Tai sitten vain alan valehtelemaan kaikki muut päivät vuodessa, paitsi aprillipäivän. Sehän kuulostaisi hyvältä ;)

Käväsin eilen siskoni työpaikalla hoitamassa hiukseni kuntoon. Se huono puoli punasissa hiuksissa on, että ne haalistuvat todella nopeasti ja pitää koko ajan olla tunkemassa ties mitä sävytteitä ja värejä päähän. Mutta on se vaivan arvoista, mä nimittäin tykkään edelleenkin todella paljon punaisista hiuksistani. Nyt hiukseni ovat jälleen täyteläisen punaiset ja pituuttakin lähti hieman :)

Tutkailin tänään innoissani kenkäkokoelmaani ja mun olisi niin tehnyt mieli vetäistä jalkaani jotkut ihanat kevätkengät mutta päätin suosiolla pysytellä tutuissa ja turvallisissa Zaran kengissä.. Aviatortakkini pääsi pitkästä aikaa päälleni, miten mä senkin oon onnistunut unohtamaan...























































Kengät ja takki Zara
Farkut ja neule JC
Laukku, kaulakoru ja hattu H&M

Oon myöhemmin tänään lähössä parin kaverin kanssa ulos syömään ja huomenna lähden bilettämään oikein olan takaa, vaikka tanssijalkaa kolottaa jo nyt melkoisesti ;)

Hauskaa viikonloppua kaikille!
♥ söpö

5 kommenttia:

  1. Oikeesti nyt on ihan pakko kommentoida ( en oo varmaa ikinä nimittäin kommentoinu sun blogiin ) mutta oon ihan alusta asti lukenu sun blogia ja täytyy sanoa et ihailen sua ihan valtavasti! Sä oot semmonen persoona joka väistämättäkin jakaa mielipiteitä ja kaikesta huolimatta oot oma ittes ja toteutas ittees just niinku haluat! ;-) Hauskaa viikonloppua myös itelles :p

    VastaaPoista
  2. pitkäästä aikaa semmone "asu" että et näytä transulta!toimii!

    VastaaPoista
  3. Oot sä kokeillu sellasta värinaamiota hiuksille. Ite oon kokeillu Color mask nimistä naamiota. Se tekee tosi hyvää hiuksille ja vahvistaa värii samalla. En oo ihan varma mistä niitä voi ostaa, mut netistä ainaki voi tilata. http://www.miraculos.fi/tuotteet/kcolormask tos on vähä lisätietoo :)

    Ps. Tosi hieno sun päivänasu. Varsinki toi koru on iha sika kiva.

    VastaaPoista
  4. heiii söpö millo se arvonta?=)

    VastaaPoista
  5. Mitä sun laukussa oikeen in ku se on nii täynnä?
    Tee laukkupoastuas hei :)

    VastaaPoista