13.5.2011

Palkkapäivä, paras päivä

Kuten otsikosta varmasti jokainen pystyy päätellä, meikäläinen on saanut ensimmäisen palkkansa tälle "kesälle"! Tarkalleen ottaen palkka pamahti tililleni jo keskiviikkona, mutta vasta tänään pääsin nauttimaan vapaapäivästä ja tietysti oli oiva tilaisuus laittaa visa vinkumaan ;) Treffasin siskoni stadissa joskus kolmen aikoihin ja alotettiin heti kunnon tehoshoppailu. Olin suunnitellu ikuistavani shoppailupäivämme ja postaavani tänne kunnon selostuksen päivämme kulusta, mutta eihän siinä raivoshoppailun lomassa mitään kameraa laukun pohjilta ehtinyt kaivella... Mikä siinä on, aina kun lähtee kunnolla shoppailemaan niin mitään muuta ei sitten ehdi tehdäkään kun säntäillä kaupasta toiseen etsien niitä tuotteita mitä kassan kautta kotiuttaa.. Hitusen kyllä ärsyttää esimerkiksi se etten ehtinyt valokuvauttaa päivän asuani koska se oli mun mielestä tosi kiva!

Onneksi kuitenkin ehdin kotiin ennen kun ulkona oli pilkkopimeää, ehdin edes joten kuten ikuistaa ostossaldoani jotta tekin näette mitä mukaani tarttui - ja kenties hakea itsellekin jotain mitä mä löysin? ;) Eiköhän käydä ostosteni kimppuun?!

Oon jo kauan sitten havainnut sen tosiasin, ettei mulla oo kauheesti mitään yksinkertaisia t-paitoja/hihattomia. Siitä syystä ostin Weekdaylta ihanan värisen hihattoman, täytyykin tästedes alkaa vilkuilemaan sillä silmällä myös yksinkertaisia t-paitoja.

Toinen asia mitä Weekdaysta kotiutin, on samanlainen takki minkä ostin aikaisemmin mutta tämän yksilön hihat ovat kiiltävän mustat eivätkä hopeat. Jos ette oo huomannu, niin mun silmääni miellyttää erityisesti takit jotka kiiltävät tai joissa on kiiltävää jossain kohdissa..

Aina kyseisessä putiikissa asioidessani koitan vilkuilla yläkerran kassoilla olevia korurykelmiä ja vihdoinkin bongasin sieltä ihanan kaulakorun!

Tämänkin kaulakorun ostoa olen miettinyt jo ties kuinka monet kerrat, mutta nyt se päätyi kotiin asti!

Kaveriksi tolle kaulakorulle löysin samanlaisen ruskean hapsujutun, jonka saa vaikka laukkuun klipsillä roikkumaan.

Aivan ihanan kesäinen hattu lähti Hennesistä samantien mukaani nähtyäni sen! Täytyykin hommata joku suloinen kukkakaulakoru tai muu asuste joka sopisi ton hatun kanssa yhteen. Koska jotenkin mulle tulee tosta sellanen mielikuva, että esimerkiksi kukkakuosiseen kauluspaitaan yhdistettynä asusta puuttuisi enää sandaalit ja sukat että näyttäisi suomalaiselta turistilta ulkomailla...

Näistä aurinkolasien ja nörttilasien yhdistelmästä tuskin tarvitsee sanoa mitään muuta kuin yksi sana: päheet!


Menin Jonnan seuraksi Lindexiin, einkä ollut suunnitellut ostavani sieltä mitään.. Mutta, mutta tosiaan.. Ei mun pallokuosivimma ihan vielä ole ohi mennyt ;)

Menin Seppälään etsimään koruja, muttei mitään uutta ollut ilmestynyt koruhyllyyn toisin kuin aurinkolasien puolelle! Mun olis tehnyt mieli ostaa tollaset aurinkolasit kaikissa väreissä, mutta päädyin tollasiin läpikuultaviin sankoihin ja sinisiin linsseihin.

Menin Forumin Glitteriin nimenomaan etsimään roikkuvia ristikorvakoruja, mutta siellä oli ainoastaan joko tosi pitkiä korvakoruja, eikä tollasia mitä etsin. Jonkun aikaa liikkeessä haahuiltuani menin kysymään myyjältä, joka oli todella ystävällinen. Hetken aikaa ihmettelimme ja lopulta myyjä totesi ettei yksinkertaisia roikkuvia ristikorviksia ole. Samana hetkenä myyjä vetäisi hyllystä kaksi ristikaulakorua ja huudahti "mä teen sellaset sulle!". Siinä hän sitten väsäili hetken ja mä sain yksinkertaiset ristikorvikset. Ihanaa!

Zara oli todellinen pettymys! Ryntäsin sinne ensimmäiseksi sen takia, että olin varautunut ostamaan sieltä laukun, kengät ja ties mitä muuta. Mukaan tarttui vain ihanan väriset shortsit. Tottakai juuri sitä laukkua, mitä olin aikaisemmin katsellut ei enää löytynyt koko liikkeestä. Enkä löytänyt kivoja kenkiäkään.. Tosin siellä oli yhdet potentiaaliset sandaalit jotka saatan joku päivä käydä noutamassa!

Siinä ne sitten olisi. Kauhee ku toi ostossaalis näyttää pieneltä, mutta kyllä mä ajattelin vielä laittaa nettitilausta menemään jos löytäisin vaikka jonkun mukavan laukun.

♥ söpö

Ps. Sori ku postasin näin myöhään, mut mul oli kavereiden kans kisakatsomo ku katottiin lätkää.. JES JES JES HYVÄ SUOMI!!! GO GRANLUND MAHTAVA MAALI IHANAA LEIJONAT IHANAA!!

... not

8 kommenttia:

  1. Loppu saattaa suututtaa monet.

    VastaaPoista
  2. Älä yleistä. Kaikki suomalaisturistit ei näytä ulkomailla sellaisilta kuin ehkä kuvittelet. Inhottavaa tuollainen. Toinen juttu; jos katsoisit joskus itseäsi kriittisesti, voisit huomata, etteivät tuollaiset pyöreät lasit käy sinun kasvoillesi. Mutta no, sinä et tunnu muiden mielipiteitä kuuntelevan.

    VastaaPoista
  3. Vähän hyvää palvelua näemmä tuolla Glitterissä o.o Tääl ei varmana mistään sais vastaavaa :s
    Ihastuin noihin seppälästä ostettuihin laseihin, ja noi pallokuvioset/pilkulliset/mitkälie on kans ihanat! :)

    VastaaPoista
  4. Heyy oon 18 vuotias tyttö Helsingistä ja aloitin pari kk sitten kirjoittamaan omaa lifestyle/fashion blogia. ois kiva saada muilta bloggaajilta kommenttia mun blogista ja sit tietenkin uusia lukioita :) tervetuloa lukemaan ja toivottavasti tykkäät leave-world.blogspot.com :)

    VastaaPoista
  5. "Toinen juttu; jos katsoisit joskus itseäsi kriittisesti, voisit huomata, etteivät tuollaiset pyöreät lasit käy sinun kasvoillesi."
    TOTALLY AGREE!
    Ja ööööö mitä toi loppu oli olevinaan?

    VastaaPoista
  6. mitä helekkaria tuolla viimesellä tarkotat?

    VastaaPoista
  7. Iha vitun söpskät pökät :)

    VastaaPoista
  8. Loppuhan tarkottaa tietenkin sitä että hurrien ois pitänyt voittaa, koska true gayt on aina svenskafaneja. Hohoh :) Ps. meikkipostaus ois aivan ihq!! <3

    VastaaPoista