20.6.2011

JUST CHEAP

Kerrankin kiitän aamuseiskan herätystä ja hammaslääkäriä siitä, että ennen kuin lähden töihin aikaa jää vähän muuhunkin kuin asun päättämiseen ja laittautumiseen kun jo pitää juosta junaan. Olin suunnitellut tälle aamulle muunmuassa huoneeseeni kohdistuvaa valtaisaa siivousoperaatiota, mutta meikäläinen sivuutti kaikki "vastuulliset tehtävät". "Äiti, voitaisko lähtee ottamaan pari kuvaa nyt ku kerranki ehittäis ja mua harmittaa ku en ehi päivittää blogia ku mul on nyt kuuden päivän työputki?"-lause koiranpentuilmeineen tehosi kuin häkä ;)

Yllätys, yllätys en jaksanut panostaa hammaslääkäriä varten asuuni.. Muuan asu jäi kuitenkin viime viikkoisella shoppausreissulla ikuistamatta sateen takia, joten tänään demonstroin sitä minkä näköisenä olinkaan liikenteessä pieniä muutoksia lukuunottamatta. En vaan pääse siitä yli enkä ympäri, mustavalkoinen asu on aina nappivalinta ja itse pidän tästäkin asusta aivan hirmuisesti. Ainiin, olin ehkä ekaa kertaa ikinä julkisilla paikoilla erilaisella hiustyylillä kuin yleensä. Harjasin vasemman puolen hiukset korvan yli! Mitäköhän mulle on tapahtumassa, vaikka vihaan sitä että itselläni korva/korvat näkyy lähdin silti innoissani stadiin tollasella lookilla..






















































































































































Gladiaattorit, farkut ja hattu H&M
T-paita Cheap Monday
Laukku Pariisista
Risti Antti Asplund
Aurinkolasit Weekday
Korvakorut Topman

Mulla on huikeita vapaapäiväputkia tulossa ja aion silloin postailla oikein urakalla ;)
Palaillaan, nyt mun täytyy taas rientää töihin!

♥ söpö


15 kommenttia:

  1. Ihanat noi hiukset tollain!!! Sanna tykkää! <3 <3 <3

    VastaaPoista
  2. VEDÄ SIVUSIILI! OIKEESTI! Sopis niin sun tyyliin :) oon ollu lähiaikoin iha WOUU ku katon näit uusimpii postauksia kun muistan miten pukeudeuit tän blogin alotettuas!

    - Fan since forever

    VastaaPoista
  3. Blur blur blur blur blur

    VastaaPoista
  4. Sulle käy mun mielestä hiukset tollai millee nois kuvis on! :)

    VastaaPoista
  5. Oikeasti, leikkaat sivusiilin! Tuo hiusmalli on miljoona kertaa parempi kuin se ylikasvanut Justin Bieber -potta.

    VastaaPoista
  6. Toi hattu ei sovi tohon asuun :D

    ja samaa mieltä, leikkaa sivusiili jo!

    VastaaPoista
  7. näyttää siistilt ku hiukset tollee!! muutenki tykkään täst asust ja näyttää nii kivalt mustavalkone asu ku on punaset hiukset nii hiuksist tulee siihe sellast särmää tai mikä se sana o

    VastaaPoista
  8. ei voi muuta sanoa kun että sä olet oikeessa työssä! :) olit ihan mahtava tänään, oikeesti ihan piristi mun päivää! :):))

    VastaaPoista
  9. justin bieber-potta :DD naurahdin tolle. Ei mut hei oikeesti, jos haluut räväyttää nii sulle kyl kävis varmastiki semmone "sivusiili".

    VastaaPoista
  10. mikäs kauppa se sellanen Pariisi on? kuulostaa vähän noobilta tuollainen kaupungeilla pröystäily, kirjoittaisit ihan sen kaupankin nimen mistä olet ostanut.

    VastaaPoista
  11. Sulle sopii tosi hyvin noi hiukset tollai pidettynä, ja kannatan kans sitä sivusiiliä (+ hiustenvärjäystä, noi punaset on ihan kamalat). Ja no öö tää asu on taas jällee ihan kaameen mauton, mutta mikäs siinä ..

    VastaaPoista
  12. hei muuten joo vedä sivusiili! sopis sulle :D

    VastaaPoista
  13. vähä kiva toi paita! :)

    http:/edismd-juuli.blogspot.com/

    VastaaPoista