11.10.2011

I'm sitting down here, but hey you can't see me

Viimeinen viikko kesäduunissani lähti tänään käyntiin. Pahoittelen jälleen kerran, on ollut aika paljon kiireitä nyt viime viikon aikana, mutta pian olen vapaa mies ja aikaa jää bloggaamiselle tuplasti enemmän kuin nyt on. Mulla on tosi haikeet fiilikset tosta duunin loppumisesta, mutta onneks meille on tulossa työporukan bileitä yms vielä ;) Oon tutustunu tän kesän/syksyn aikana mahtaviin ihmisiin ja tiedän että suurimpaan osaan tulee oltua  yhteyksissä  vaikka duunipaikkamme sulkeekin ovensa. Tai ainakin mä toivon niin! Jopas meni nyt synkistelyksi, mutta tällanen mä vaan oon. Voisin vaikka lyödä vetoa, että päättäjäisissä tirautan parit kyyneleet, haha. Täytynee siis ottaa aurinkolasit mukaan..

Eilen oli yksi niistä harvoista päivistä tässä pienen ajan sisällä, kun täälläpäin paistoi aurinko. Näinä päivinä kun hiukset meinaa lähteä päästä ja tuntuu koko ajan siltä että olisi avannossa kahlaamassa, ei oikein osaa arvostaa näitä Suomen neljää vuodenaikaa..

Kun sää suosi, ikuistin myös kyseisen päivän asuni mikä sisälsi pitkästä aikaa nahkahousut! Ne vetäisee alkusyksystä mieluusti jalkaan, koska kesällä ne saattavat olla hieman hiostavat. Myös alunperin naamiaisiin mummolan vintiltä ryöstämäni vihreä samettitakki pääsi ylleni. Voi vaari, vaari, mitä oletkaan nuoruudessasi menettänyt kun et ole tätä ihanuutta päällesi koskaan pukenut?








Laukku 2nd hand, Pariisista
Nahkahousut, kengät, neule ja hattu H&M
T-paita ja aurinkolasit Topman


Joku on joskus kysynyt, että mistä noita ketunhäntöjä löytää. Toi on mun uusin ja se on ostettu Seppälästä. Jos joku kaipaa itselleen isoa häntää esimerkiksi juuri laukkua koristamaan niin suosittelen suuntaamaan Seppälään ja hakemaan omansa pois alle kympin hintaan :)

Vaikka mulla on nyt tää koko viikko, lukuunottamatta perjantaita, duunia ja muita menoja niin yritän silti ehtiä postailemaan!
♥ söpö


4 kommenttia:

  1. Mihin muka pääsit kesäduunii

    VastaaPoista
  2. Olet muuttanut tyyliäsi aika rajusti, oisiko aika myydä vanhoja huppareita jne? ;)

    VastaaPoista
  3. Mooi, otatko haastetaan vastaan? Kyseessä siis kahdeksan tunnustusta jotka laitetaan eteenpäin kahdeksalle bloggaajalle. Ja näin se oravanpyörä pelaa. :)
    http://lyijykynan.blogspot.com/2011/10/tunnustan.html

    VastaaPoista