9.12.2011

You can't have too many friends, or pair of shoes

Valehtelematta mä oon vähintään parin viikon päästä hermoromahduksen partaalla, nimittäin ton sään takia. Manasin juuri sitä seikkaa että täällä pääkaupunkiseudulla lunta räntää on satanut vasta alle viikon ajan ja mulla alkaa pää hajota. Mun mielestä lumi kyllä kuuluu Suomen talveen, mutta olisi ihan mukavaa jos se säilyisi maassa lumena eikä muuttuisi heti loskaksi. Kaiken lisäksi mun täytyy varmaan hommata jotain niittejä kengänpohjiini koska kaikki mun kengät on superliukkaita..

Voin kertoa että toi sää on painajainen bloggaajalle, ei kuulkaa pahemmin ulos viitsi lähteä kuvailemaan. Tänään aikeissa oli pitkät kuvaussessiot ulkosalla mutta herättyäni päätin pitäytyä visusti neljän seinän sisällä. Käänsinkin volat kaakkoon, laitoin lempibiisini soimaan, keikuin jakkaralla ja kuvasin loput ostokseni Ruotsin shoppailureissulta.

Osa ostoksista tuli esiteltyä edellisen postauksen asukuvissa ja aivan näillä hetkillä tulevat loput. Tällä hetkellä huoneeni teema on kaatopaikka ja mulla oli hieman vaikeuksia muistaa mitäs sieltä Tukholmasta tulikaan osteltua katsellessani valtavia vaatevuoriani, heh.. Yritin löytää uusia laukkuja ja Topmanilta löysin ihanan tummansinisen yksilön, mikä mulla on jo ruskeana. Kokonsa puolesta toi laukku on täydellinen, ei liian iso ja jos ei salkkua jaksa kädessä kantaa niin olkahihnan voi vetäistä esille. Kätevää!

Valitan ja kitisen aina siitä ettei mistään löydy bilevaatteita ja nekin olivat erityisen tutkan alla. Eihän niitä kauheasti löytynyt, Weekdaystä kotiutin pitkän harmaan villakangastakin lisäksi t-paidan hopeisella hileprintillä.

Cubukselta löysin maastonvihreän t-paidan, raidallisen pitkähihaisen ja hauskan pääkallokaulakorun.



Zarasta ostamani punainen laukku, joka oli myös osa edellistä asuani, sai minut niin pauloihinsa että mun olis tehnyt mieli ostaa se kaikissa väreissä mitä liikkeestä löytyi. Muistaakseni värivaihtoehdot olivat punainen, vihreä, musta ja ruskea. En kertakaikkiaan osannut päättää punaisen ja vihreän väliltä, joten otin molemmat.

Hennesiltä löysin ruskean villakangastakin. Oon kattonu samantapaisia tuhat kertaa aikaisemminkin mutta jostain kumman syystä olen aina jättänyt ne kaupan hyllyille roikkumaan. Nyt sain takin omakseni puoleen hintaan, mikä vaikutti kummasti ostopäätökseen :D

Tähän väliin voisin mainostaa yhtä lemppari vintagekauppaani. Nimittäin Beyond Retroa. Aivan mieletön valikoima uniikkeja vaatekappaleita, laukkuja, kenkiä, hattuja, huiveja, melkeinpä mitä vaan niin naisille kuin miehillekin. Suosittelen ehdottomasti piipahtamaan jos Tukholmaan olette menossa, itsekin tein sieltä pari löytöä.

Beyond retro löytyy muunmuassa osoitteesta Drottninggatan 77, eli ihan keskustan ytimestä!


Saattaa kuulostaa huvittavalta, mutta olen ikuisuuden etsinyt läpinäkyvää sateenvarjoa. Tuolta samaisesta puodistahan se löytyi. Toi on paljon parempi kuin "normaalit sateenvarjot" koska toi kaartuu niin alas asti ettei vesi varmastikaan tule naamalle :D
 
"Siis ostitko sä vaan yhdet kengät?!" kuului äidin suusta kun esittelin ostoksiani. Kyllä ostin, ihme kyllä. En ole ikinä ostanut käytettyjä kenkiä, mutta tuolta löysin erittäin hyväkuntoiset bootsit. Oon salaa haaveillut cowboy-bootseista ja nyt löysin sellaiset jotka ovat kuin mun jaloille luodut. Yleensä en edes jaksa sovittaa kenkiä 2nd hand-liikkeissä, koska eivät ne kuitenkaan mahdu. Mutta nyt mahtuivat ja sain kuin sainkin täydelliset bootsit täydentämään kenkäkokoelmaani!


Ajattelin kuitenkin kiikuttaa bootsit suutarille, mä ehkä haluaisin noista varsien päistä tasaiset koska cowboy-look ei ehkä ole se mun omin juttuni. Saa nähdä mihin lopputulokseen päädyn.

Tällaista tällä erää, mitäs piditte löydöistäni? Koittakaahan pärjätä lumikaaoksen kourissa..

♥ söpö

4 kommenttia:

  1. Olit bassolehdessä !!

    VastaaPoista
  2. Jopa perus ostosesittelyt on sun blogissa mielenkiintosia! :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Niinpäs olenkin ;)

    Anonyymi: Kiitos, kiva jos miellyttää!

    VastaaPoista
  4. Jotkut siun vaatteistas on tyttöjen , tiedoks vaa ja siusta tulee heti mieleen homo. anteeks kun dissaan noin. :(

    VastaaPoista