27.10.2011

Three is a charm, two is not the same

Vuosia sitten en olisi kuvitellut sanovani tätä. Mä olen innostunut kirpputoreista ja 2nd hand-liikkeistä. Innostuksen alullepanijoina toimivat pari kaveriani, jotka saivat raahattua mut viikko sitten järjestetyille UFFin tasarahapäiville. Oon kyllä ennenkin tiennyt kyseisistä päivistä, mutta jotenkin elänyt siinä uskossa ettei sieltä mitään löydy. Ehkä eniten olen johtanut omaa mieltäni harhaan kuvittelemalla, että esimerkiksi kolmen euron päivinä siellä myydään vain sellaisia vaatteita ja asusteita, mitkä henkilökunta on päättänyt laittaa kolmella eurolla myyntiin.

Kaikki ennakkoluuloni osoittautuivat vääriksi kun vierailin nimenomaan kolmen euron päivillä, ryntäilin ystävineni keskustan kaikki UFFit läpi moneen otteeseen. Sama toistui myös seuraavana päivänä, heh. Siitähän se sitten lähti kun tajusin että on siellä niitä erittäin hyväkuntoisiakin vaatteita joita ei todellakaan ole hinnalla pilattu.

Olen jo kauan etsinyt hienoja nahkatakkeja, mutten aikaisemmin ole raaskinut tuhlata monia satoja aitoihin nahkatakkeihin. Löysin kolmen euron päiviltä yhteensä kaksi nahkatakkia ja tosiaan aitoa nahkaa ovat molemmat. Valkoisesta nahkatakista olen haaveillut niin kauan kuin pystyn muistamaan ja nyt löysin sellaisen. Toinen kotiuttamani yksilö on täyteläisen vaaleanruskea ja muhkea.


Villiinnyin totaalisesti kun bongasin punaisen bleiserin hyllyjen seasta. En malta odottaa että pääsen toteuttamaan erilaisia asuja toi päällä, heti ku näin ton mun mielen valtas heti erilaiset yhdistelmät! Hyllyjen kätköistä löysin myös lyhyen raidallisen jakun, missä on hileitä. Punainen bleiseri ja toi lyhyt jakku on varmaan naisten, mutta ketä kiinnostaa kun ne istuvat täydellisesti. Viimeinen kolmen euron alennuksista löytämäni asia oli puvuntakki, kotona huomasin että se on Gerry Weberin!



Viimeisenä esittelyyn pääsee uusin laukkuni, mitä en itse ostanut vaan kaverini toi sen minulle Lahdesta joltain kirppikseltä. Laukku sopii tämän postauksen teemaan erinomaisesti, sillä sekin maksoi maagiset kolme euroa.


Joskus shoppailureissun jälkeen saatan miettiä, että mitä sitä nyt taas tulikaan kotiin raahattua mutta nyt voin sanoa ettei mua hetkeäkään ole kaduttanut että nämä vaatteet täydentävät nyt vaatekaappiani. Olisin voinut ostaa ties mitä muuta kun halvalla sai, mutta mä kerrankin harkitsin ja päädyin niihin omasta mielestäni hienoimpiin asioihin. Miettikää nyt, viidellätoista eurolla sain kaksi nahkatakkia ja kolme bleiseriä..

Käyttekö te paljon kirppareilla? Ainiin, itse olen vielä hieman ulapalla kaikista erilaisista 2nd hand paratiiseista, joten vinkkejä otetaan todellakin vastaan. Suositelkaa mulle mieluiten pääkaupunkiseudulta löytyviä kirpputoreja ja kertokaa mistä tekee niitä todellisia löytöjä!

♥ söpö

18.10.2011

THE MAD HATTER

Mä rakastan naamiaisia. Tämän lauseen jälkeen voitte varmasti kuvitella, että riemulla ei ollut rajaa kun kuulin että saadaan vikana viikkona pukeutua töihin naamiaisasuihin. Ainoat ehdot olivat ettei naamaa saanut peittää esimerkiksi lakanalla eikä saanut olla liian pelottava. Kehittelinkin melkein jokaiselle päivälle erilaisen asun ja meikit, multa nääs sattuu löytymään mitä erilaisimpia naamiaisvetimiä.. Yhtenä päivänä irtosi pukeutumiskilpailun voittokin, mikäs sen mukavampaa ;)

Mun kaverit sanovat joskus että näytän punaisine hiuksineni ihan Hullulta hatuntekijältä. Joskus joku lukija on samantapaisella kommentillakin heittänyt ja uusin kommentti mikä on Lookbookkiin tullut väitti samaista asiaa. Ainakin kahtena päivänä töissä näytin, koska se oli yksi esittämistäni hahmoista! Peruukin, hatun ja kulmakarvat olen ostanut asua varten, muut releet olen soveltanut omasta vaatekaapistani ja ainakin omasta mielestäni ne sopivat hahmoon kuin nenä päähän.









Mikä on teidän tuomionne? Oletteko te innoissanne naamiaisjuhlista vai kuulutteko niihin jotka saapuvat muiden pukeutuneiden keskelle tavanomaisissa vaatteissa?

♥ söpö


11.10.2011

I'm sitting down here, but hey you can't see me

Viimeinen viikko kesäduunissani lähti tänään käyntiin. Pahoittelen jälleen kerran, on ollut aika paljon kiireitä nyt viime viikon aikana, mutta pian olen vapaa mies ja aikaa jää bloggaamiselle tuplasti enemmän kuin nyt on. Mulla on tosi haikeet fiilikset tosta duunin loppumisesta, mutta onneks meille on tulossa työporukan bileitä yms vielä ;) Oon tutustunu tän kesän/syksyn aikana mahtaviin ihmisiin ja tiedän että suurimpaan osaan tulee oltua  yhteyksissä  vaikka duunipaikkamme sulkeekin ovensa. Tai ainakin mä toivon niin! Jopas meni nyt synkistelyksi, mutta tällanen mä vaan oon. Voisin vaikka lyödä vetoa, että päättäjäisissä tirautan parit kyyneleet, haha. Täytynee siis ottaa aurinkolasit mukaan..

Eilen oli yksi niistä harvoista päivistä tässä pienen ajan sisällä, kun täälläpäin paistoi aurinko. Näinä päivinä kun hiukset meinaa lähteä päästä ja tuntuu koko ajan siltä että olisi avannossa kahlaamassa, ei oikein osaa arvostaa näitä Suomen neljää vuodenaikaa..

Kun sää suosi, ikuistin myös kyseisen päivän asuni mikä sisälsi pitkästä aikaa nahkahousut! Ne vetäisee alkusyksystä mieluusti jalkaan, koska kesällä ne saattavat olla hieman hiostavat. Myös alunperin naamiaisiin mummolan vintiltä ryöstämäni vihreä samettitakki pääsi ylleni. Voi vaari, vaari, mitä oletkaan nuoruudessasi menettänyt kun et ole tätä ihanuutta päällesi koskaan pukenut?








Laukku 2nd hand, Pariisista
Nahkahousut, kengät, neule ja hattu H&M
T-paita ja aurinkolasit Topman


Joku on joskus kysynyt, että mistä noita ketunhäntöjä löytää. Toi on mun uusin ja se on ostettu Seppälästä. Jos joku kaipaa itselleen isoa häntää esimerkiksi juuri laukkua koristamaan niin suosittelen suuntaamaan Seppälään ja hakemaan omansa pois alle kympin hintaan :)

Vaikka mulla on nyt tää koko viikko, lukuunottamatta perjantaita, duunia ja muita menoja niin yritän silti ehtiä postailemaan!
♥ söpö


1.10.2011

Life is getting too complicated, I wanna be 5 again








Että meinaa taas mennä hermot tähän kuvien latailuun. Tiedä sitten temppuileeko oma tietokoneeni vai bloggerin kuvanlataus, ärsyttää silti. Elektroniikalla tai sitten elämällä yleensä oli jälleen kerran jotain mua vastaan, heh. Tässä kuitenkin kuvapläjäys tältä päivältä, ihanan ilta-auringon alta!

Jaloissani voitte nähdä uusimman kenkähankintani, harmaat ihanat nilkkurit Hennesiltä. Eihän mun noita pitänyt ostaa, ne vaan jotenkin tarttuivat käsiini ja tippuivat tiskille.. En tajua, H&M onnistuu aina yllättämään mut syksyisin. Kesäisin hädin tuskin löydän sieltä kenkiä tai asusteita ja heti syksyn saapuessa kiljun onnesta lähes joka kerta astuessani kyseiseen putiikkiin.

Bikerliivini ostin joskus Weekdayn alennuksista. Kuten myös armeijahenkiset housuni ja olin jo melkein ehtinyt unohtaa niiden olemassaolon kunnes tänään tapasin ne jälleen vaatebaarini kolmannen kerroksen nurkkapöydässä. T-paita on luokkaa "pakko saada yksivärisiä t-paitoja ÄKKIÄ", toi on muistaakseni Seppälästä. Liehuvan pitkähihaisen raahasin kotimaahani Pariisin isosta Hennesistä, hattuni on myös kyseisen ketjun luomuksia.

Sitä enää tuskin tarvitsee mainita että aurinkolasini ovat Weekdaylta, sen verran usein näkyneet bloginkin puolella.. Sormissani kimaltelee kolme sormusta, keskimmäinen on Topmanilta ja ulommaiset Hennesiltä. Viimeisenä muttei vähäisempänä, kaulassani roikkuu Youth vs. Futuren ihana sulkakoru mitä käytän aivan liian harvoin. Ehkä asiaan olisi syytä tulla muutos? ;)

Vielä tähän loppuun terkut esimiehille, huomenna töihin saapuu mahdollisesti väsynyt työntekijä. Voitte halutessanne haastaa tietokoneeni oikeuteen.

Palaillaan!
♥ söpö