25.11.2011

Tack och adjö!

Jalat huutavat edelleen hallelujaa, en muista millon oon viimeks kävelly noin paljon kahden vuorokauden aikana.. Tuli tehtyä aika huono kenkävalinta tiistaina aamulla valmistautuessani lentokentälle lähtöön parin tunnin yöunien jälkeen, heh. Äiti meinas pyörtyä ku näki millä takilla olen lähdössä matkaan, mutta mites se sanonta kärsimisestä kauneuden eteen meneekään ;)

Sain siis synttärilahjaksi Ninalta lennot Tukholmaan ja paikan päällä myös yhden hotelliyön. Lento lähti mun oikeena synttäripäivänä, eli tiistaina, aamulla yhdeksältä ja saavuttiin takaisin keskiviikkoiltana kymmenen jälkeen. Kuten kaikki varmasti osaavat laskea, meillä oli kaksi päivää aikaa. Meijän matkan tiivistää hyvin sana "raivoshoppailu" koska me ryntäiltiin päättömien kanojen tavoin kaupasta toiseen ja kierreltiin monia kauppoja varmaan viisikin kertaa koska mä olin vähän vaikea enkä oikeen osannut päättää mitä ostan..

Shoppailun lomassa käytiin tietysti myös syömässä ja tiistai-iltana syötiinkin oikein pidemmän kaavan kautta juhlistaen samalla mun synttäreitä viinin kera. Oltiin suunniteltu käväsevämme jossain yökerhossa mutta oltiin yksinkertasesti niin poikki että tyydyttiin tilaamaan samaisessa ravintolassa parit drinksut ja painuttiin pehkuihin. Oltiin itseasiassa niinkin sekaisin, ettei ehditty ottamaan yhden yhtä kuvaa ensimmäisenä päivänä. Mutta asia korjaantui toisena päivänä, kun kaupat mitä halusimme kiertää alkoivat olla jo nähty.







Kuten jo arvata saattaa, vaatekriiseilin kotona pakkaillessani aika pahasti mutta loppujen lopuksi päädyin turvalliseen mustavalkoiseen asuun ja se pääsikin päälleni toisena päivänä. Versacen ja Hennesin yhteistyömalliston housut toimivat asun "väriläiskänä".






Kengät, laukku, hattu, kaulahuivi ja neule H&M/Housut Versace for H&M
Takki Weekday
T-paita Zara
"Ketunhäntä" Seppälä
Risti Antti Asplund

Kierreltiin lähinnä keskustan lieppeillä olevia ostoskatuja ja -keskuksia, mutta ehdittiin me esimerkiksi Vanhassa kaupungissakin käväistä. Seuraavalla reissullani Tukholmaan aion varata vielä enemmän aikaa ja selvittää etukäteen keskustan ulkopuolella olevia pikkuputiikkeja ja mielenkiintoisia kauppoja, ties mitä löytöjä niistä voisikaan tehdä!













































































































Reissu kokonaisuudessaan täytti kaikki odotukseni. Pienet kaupunkilomat ovat juuri täydellinen keino irtautua arjesta ja olinhan mä Tukholmaan pääsyä odottanut into pinkeänä jo ties kuinka kauan. Sain viettää laatuaikaa ihanan ystäväni kanssa ja tein ihania löytöjä jättimäisen matkalaukkuni täydeltä. Ostoksia en viitsinyt tähän postaukseen alkaa tunkemaan joten niitä saatte odotella hetkisen. Itse en ainakaan malta odottaa sitä hetkeä kun pääsen toteuttamaan kaikkia mahtavia asukokonaisuuksia muunmuassa uusine laukkuineni ;)

♥ söpö


22.11.2011

FINALLY!

HAPPY BIRTHDAY TO ME!!!!!!!


Ignooratkaa kuvien laadukas muokkaus, haha. Tarkoituksenahan oli ottaa mitä vallattomimpia kuvia meikäläisestä kahdenkymmenen ilmapallon kanssa ulkosalla, tanssahdellen pelloilla mutta sieltähän se sade taas kerran yllätti. Niin ja tottahan toki se pimeä..

Mutta nyt ei ole syytä valittamiseen, koska kyllähän noista kuvista jo voi sen päätellä että mulla on tänään synttärit! Kaksikymmentä vuotta pamahti täyteen rytinällä, oon nyt lähempänä neljääkymppiä kuin omaa syntymääni. Ikäkriisihän tässä pian iskee vasten kasvoja ;)

Iloiset uutiset jatkuvat, nimittäin silloin kuin suurin osa teistä lukee tätä tekstiä niin meikäpoika on viettämässä synttäripäiväänsä Tukholmassa! Ihana ystäväni anto mulle ehkä maailman parhaimman synttärilahjan ja lennättää mut naapurimaamme shoppailuparatiisiin ja suo minulle jopa yhden hotelliyön Ruotsissa. Eli kaksi päivää aikaa tehdä ostoksia ja muuta mukavaa.

Palaillaan siis seuraavan kerran Tukholman tuulien kera, minä nautin nyt täysin siemauksin synttäreistäni!

♥ söpö

18.11.2011

Versacepaniikki

Eilen tosiaan koitti se hetki, mitä monet odottivat enkä minäkään meinannut pysyä pöksyissäni koska olin päättänyt että mähän saan kiikutettua juuri ne vaatekappaleet Versace for H&M-mallistosta kassalle mitä olin netin kautta ehtinyt kuolailla. Se että vaatteet tulivat Aleksanterin kadun Hennesiin myyntiin jo kahdeksalta aamulla yhdistettynä mun unirytmiin ja siihen etten todellakaan ole aamuihmisiä, ei ollut hyvä yhdistelmä. Raahauduinkin kahden ystäväni kanssa paikalle tuntia myöhemmin eli yhdeksältä ajatellen että ei sieltä nyt kaikki jutut voi olla loppu, ainakaan miesten puolelta.

Rullaportaita alas laskeutuessani mairea hymy kasvoillani vaihtui kauhistuksen ja paniikin yhdistelmään huomatessani että oi kyllä, miesten mallistosta kaikki paitsi parit kauluspaidat ja suorat housut olivat loppuunmyyty. Ja enhän minä niitä sinne lähtenyt hakemaan. Yhtäkkiä Nina osoittaa tyhjää rekkiä, missä roikkui yksi säälittävä paita. Samalla hetkellä huomattiin että se säälittävä paita oli juuri se paita mikä mun oli saatava! Kyllä, ainoastaan yksi paita jäljellä ja se oli juuri mun kokoa. Viimeistään tässä vaiheessa väsymys yhdistettynä lievään paniikkiin vaihtui hirmuiseen rynnäkköön kohti sovituskoppia. Sovitin paitaa ja se oli täydellinen. Tässä vaiheessa mua edelleen kyllä ärsytti se seikka, etten saanut toista asiaa mitä lähdin metsästämään. Nimittäin mustavalkoisia housuja.

Jäin sovituskoppiin peilailemaan paitoineni ja samassa Nina lähti katsastamaan mitä naisten puolella oli jäljellä. Yhtäkkiä kuulen Ninan äänen sovituskopin ulkopuolelta. "Mä sain sulle viimeset housut ja ne on just sun kokoa!" En ollut uskoa korviani, reuhtaisin sovituskopin verhon auki ja siinä ne töröttivät. Ystäväiseni oli käynyt ahdistelemassa myyjiä ja kysynyt voisivatko he katsoa mitä kokoa housut mallinuken päällä ovat. Mun kokoahan ne sitten olivat. Mua oikeesti pelottaa että pian mulle tapahtuu jotain ihan kamalaa koska mulle on viime aikoina tapahtunut niin paljon hyviä asioita :D


Miesten mallistosta mua houkutteli siis kaksi juttua ja mä sain kuin sainkin ne molemmat. Oon jo kauan halunnut uuden partypaidan ja nyt sellaisen löysin. Hihaton paita, jossa etupuoli on täynnä hopeisia pieniä niittejä - mitä muuta voisi juhla-asuunsa toivoa?


Kuten jo mainitsinkin, toinen ostokseni oli mustavalkoiset housut mielenkiintoisella printillä!


Siinäpä mun tarina Versace for H&M-mallistosta. Mites siellä ruudun toisella puolen, olitteko paikan päällä tekemässä ostoksia, tilasitteko netistä vai eikö mallisto oikein napannut? Kertokaa mitä tarttui mukaan vai eikö mikään kolahtanut?

♥ söpö

16.11.2011

Put a ring on it

En ole kuollut, vaikka joku sitä kommenteissa toivoikin.. Ette te musta helpolla pääse ;) Pahoittelen kuitenkin blogihiljaisuutta, en edes muista millon mulla on viimeks ollut näin paljon tekemistä niin pienen ajan sisällä. Henkilökohtaisessa elämässäni tapahtuu nyt paljon muutoksia ja se vaikuttaa paljon siihen aikaan mikä mulla jää esimerkiksi valokuvaamiseen.

Asiasta kukkaruukkuun, nimittäin sormuksiin. Sormukset ovat ehkä ainoa asia, mitä mulla on omasta mielestäni oikeasti todella vähän verrattuna esimerkiksi hattuihin tai muihin asusteisiin. Mun sormusmakuni on kieltämättä hieman hankala, eikä sitä ainakaan helpota mun isot kätöseni. Haluan että sormus on edes jollain tavalla näyttävä, siinä on joku hieno yksityiskohta tai se on hauska.

Useimmat sormuksistani olen ostanut naisten osastoilta, koska useimmilla miesten osastoilla sormusvalikoima on erittäin suppea ja lähes jokainen sormus on todella tylsä. Pyrinkin erityisesti katselemaan sormuksia kun käväisen ystävieni kanssa vaikkapa Ginassa tai Hennesin naisten osastolla. Toisaalta yritän samalla tietoisesti välttää bongaamasta sitä maailman ihaninta sormusta, koska mikään ei ärsytä enemmän kuin löytää se sormus minkälaisen olet aina halunnut ja todeta ettei se mahdu, vaikka kuinka tunkisi. En edes kykene muistamaan kaikkia niitä kertoja kun olen löytänyt ihanan sormuksen, huutanut kovaan ääneen "NO KYLLÄ TÄÄ NYT MULLE MAHTUU!", punkenut sormuksen sormeen ja repinyt sitä irti koruhyllyjen takana naama punaisena...

Revittelin tänään itselleni aikaa kaiken häslingin keskellä ja räpsin kuvia sormuskokoelmastani.

Peuranpääsormukset on mun lemppareita koko sormuskokoelmastani! Kultainen on Ginasta ja hopeinen Seppälästä. Muistan kun ensimmäisen kerran näin ton kultaisen jonkun blogissa ja päätin että mun on saatava se. Riemulla ei ollut rajaa huomatessani sormuksen olevan juuri sopiva!

Siinä meikäläisen nyrkkirautakokoelma! Reunimmaiset olen löytänyt Hennesiltä ja keskimmäisen tilasin Topmanilta. Käytän noita yleensä samanaikaisesti "päällekkäin" ja kaikki aina luulevat että kyseessä on vain yksi sormus ;)

Pronssisen tiikerinpään ostin JC:stä ja pöllön Seppälästä.

Tässä lempparipaikasta kamppailevat seilorihenkiset sormukseni. Tilasin ton ankkurisormuksen Topmanilta enkä aiemmin ollut tilannut kyseisestä putiikista sormuksia ja se osoittautuikin hieman isoksi. Mutta kyllä se sormessa pysyy, tosin esimerkiksi baarin vauhdikkaassa menossa se lentäisi lasinsirpalemereen alta aikayksikön.. Alempi sormus on Hennesiltä.

Sinisen sormuksen olen alunperin hankkinut naamiaisasun yhteydessä, mutta se on päässyt joskus myös osaksi päivittäistä pukeutumistani. Mustan sormuksen sain kaveriltani, eikä mulla ole hajuakaan mistä se on :D

Vasemmanpuoleinen pääkallosormus oli ensimmäisiä sormuksiani, Hennesiltä kiikutin kotiin aikoja sitten. Ristillä ja pääkalloilla koristellun sormuksen olen tilannut, yllätys yllätys, Topmanilta.

Ylin kultainen sormus on Hennesiltä. Kaksi alempaa sormusta ovat ilmeisesti Niken? Noi on tosi vanhoja sormuksia ja aina silloin tällöin joudun mietiskelemään että miten noi on mun korulippaaseen päätyneet. Sain ne mun enolta, joka on saanut ne elämänsä varrelta ties mistä..

Nämä sormukset ovat aikamoinen kolmikko! Klikkaillessani nämä Topmanin ostoskoriini, mietiskelin hetken että tuleekohan noita käytettyä. Vastaus oli selvä heti kun paketti pamahti postiluukusta alas; kyllä tulee!

Viimeisenä muttei vähäisimpänä sormus Hennesiltä. Yksinkertainen mutta sormeen laitettaessa näyttää kuin siinä olisi kaksi sormusta.

Omistatteko te paljon sormuksia? Entä onko teillä jotain tiettyä juttua, mitä tuntuu olevan todella vaikea löytää itselleen kuten mulla sormukset?

Huomenna pitäisi varmaan rynniä stadiin katsastamaan Versacen ja Henkkamaukan yhteistyön tuloksia. Oon mä netistä aika ahkerasti niitä tiiraillut, mutten ole jaksanut blogissa hehkuttaa koska lähestulkoon kaikki ovat sen jo tehneet. Täytyykin olla aikaisin liikkeellä, että saan haluamani ;) Kauhistuttaa jo nyt mahdollinen tungos.

♥ söpö

7.11.2011

Our song is the way you laugh

Nyt on risteilyt risteilty ja ystäväisen synttärit juhlittu. Mä oon vieläkin niin poikki, taitaa tää kahenkympin lähestyminen pikkuhiljaa painaa päälle? ;)

Eilen mulla näkyi jääneen risteilyfiilis päälle, sillä mun päivän asu oli erittäin seilorihenkinen. Rakastan pukeutua välillä niin sanotusti leikkisästi ja vetäistä päälleni asun ihan vaan jonkun teeman mukaisesti, tässä tapauksessa juuri sen laivaston. Paljon ankkureita, purkkarit ja uusi punainen bleiseri, mistä mulle heti tuli mieleen kapteenintakki.







Kengät, sukat, farkut, t-paita ja hattu H&M
Bleiseri UFF
Kaulakoru 5preview

Menon ja meiningin jälkeen mun viimeisimpien päivien kohokohtia ovat olleet ruokakaupassa käynti, näiden kuvien ottaminen ja synttäriasuun tarvittavien kankaiden kiikuttaminen mummille jonka apu on jälleen korvaamatonta :) Täytynee huomisesta alkaen ottaa itseään niskasta kiinni ja keksiä mielenkiintoista tekemistä..

♥ söpö

3.11.2011

Swagger jagger

Hieman yli viikko sitten mun ikivanha tietokoneeni otti ja poksahti. Se on kyllä tehnyt niin pari kertaa ennenkin, mutta jotenkin ihmeen kaupalla äiti on saanut sen aina toimimaan. Oon ilonen että tää kone nyt sentään toimii, mutta vähemmän iloinen olen sitten siitä seikasta että sinne pamahtivat kuulkaas kaikki kuva-, asiakirja- sekä musiikkitiedostot. On mulla joitain kuvia ulkoisella kovalevyllä ja ärsyttää että aina lykkään uusimpien kuvien siirtoa sinne koska se on "liian työlästä" ja "sen voi aina tehdä huomenna". Nyt kyllä otan itseäni niskasta kiinni ja ladon heti ulkoiselle kovalevylleni joka hemmetin kuvan minkä koneelleni lataan. Luojan kiitos mulla on blogi, tänne lataamani kuvat säilyvät kiltisti täällä!

Tajusin tänään että nyt on marraskuu, mikä tarkoittaa sitä että meikäläisen kakskymppiset on päivä päivältä lähempänä. Pian en ole enää teini (salli mun nauraa..) vaan lähempänä neljääkymmentä kuin omaa syntymääni. Kamalaa.. Pidän synttärijuhlani marraskuun vikana viikonloppuna, oon suunnitellut kunnon teemabileet ja oon jo innoissani alkanut kasata omaa asuani kokoon. Mutta näistä lisää sitten myöhemmin kun kaikki on reilassa ja täytän vuosia ;)








Tällaista päällä tänään! Mulla oli eräässä tapaamisessa samantapainen asu päällä ja siitä lähtien oon halunnut ikuistaa sen tänne bloginkin puolelle. Yksi UFFin kolmen euron nahkatakeista pääsi ulkoilemaan, kuten myös ystäväiseni ostama laukku. Mun ei pitänyt ostaa Hennesiltä enää yhtäkään paria kenkiä, mutta kuinkas sitten kävikään? Eli päälläni olevat mustat nilkkurit ovat siis Hennesiltä, kuten kaulahuivini, farkkuni, t-paitani ja hattuni. Nyt on käynyt niin hassusti, etten muista mistä olen ton söpön bambi-kaulakorun ostanut :D Eli jos joku omistaa samanlaisen niin valaiskaa ihmeessä minuakin, missä olen visaani vinguttanut.

Huomenna torstaina olisi lähtö risteilylle duunikavereiden kanssa ja perjantaina ystäväni synttärit. Huhhuh, mitäköhän tästäkin tulee..

♥ söpö