12.4.2012

True colors are beautiful

Se tunne, kun ulkona tarkenee nahkatakissa ja täältä takapajulastakin on vihdoin ja viimein viimeisetkin lumenrippeet haihtuneet kuin tuhka tuuleen! Takapajula on ehkä vähän väärä vertauskuva kotikaupungilleni Espoolle, mutta ainakin täällä meikäläisen nurkilla lunta on ollut maassa epätoivon iskemiseen asti..

Parin viime päivän aikana mulla on ollu tavallista parempi fiilis ja syitä siihen on monia! Hyvän mielen tuo jokaiselle varmasti kevät, kuten myös mulle. Mulla alkaa kohta työt ja en oikeastaan ikinä ole ollut näin innoissani töiden alkamisesta! Kaiken kukkuraksi posti kiikutti tänään mitä kivoimman paketin, minkä sisällöstä lisää myöhemmin.. ;)

Viiletin tänään muunmuassa pakettia noutamaan nahkatakissa, mihin aikaisemmin viittasin. Sain pari päivää polttavan halun tunkea samaan asukokonaisuuteen keltaisen nahkatakin ja kirkkaan oranssin salkun. Ajattelin piirtyä vastaantulijoiden verkkokalvoille kirkkain asukokonaisuuksin vasta lähempänä kesää mutta oon tunnetusti kärsimätön persoona, enkä millään malttanut odottaa. Kaivoin kaappini perukoilta myös haalean keltaiset housut mitkä aion myöhemmin yhdistellä joihinkin muihin kevään hittiväreihin, eli pastelleihin. Olen jo hyvän tovin onnistunut välttelemään vaatekauppoihin astelemista ja jos totta puhutaan, odotan ensi kertaa kauhulla...







Nilkkurit ja hattu H&M
Housut Zara

Laukku Gina Tricot
T-paita Seppälä
Aurinkolasit Topman
Nahkatakki UFF

Mitäs tykkäätte asusta? Oletteko jo tämän kevään puolella uskaltautuneet värien vietäviksi?

17 kommenttia:

  1. Vähä makee toi eka kuva!!! Ja tokavika :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Kiva jos miellyttää, yritän panostaa kuviini!

      Poista
  2. kuka nää kuvat ottaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimmiten kuvia räpsii meikäläisen äiti, mutta silloin tällöin myös esimerkiksi sisko tai kaverit! Mutta äiti on kyllä korvaamaton hovikuvaajani <3

      Poista
  3. ihanan pirtee asu!:)
    poltatko muuten vielä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kaikilta löytyy paheita ja mulla se on toi, eli kyllähän sitä tulee vielä savuteltua..

      Poista
  4. tosi kiva asu! : ) tykkäään ihan älyttömästi tosta laukusta ja takista !

    lauantaimurhetytto.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. mun on ihan pakko kysyä, et missä oot oikeen töissä, ku sulla on varaa kokoaja ostella kaikkee hienoo ja kivaa!? rakastan tota sun tyylii ja itekki haluun kaikkii vaatteita kaikista väreistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah kiitos sullekkin :) Itse asiassa en oo pitkään aikaan ostanut melkeen mitään, huvittavaa että sellanen kuva välittyy :D Teen ehkä kevään/kesän mittaan postauksen työpaikastani..

      Poista
  6. Vihaan eniten muotiblogeja, joiden kirjoittajilla on samanlainen tyyli. Tyyli, joka ei oo omaperästä. Enkä oo koskaan tykänny erityisemmin lukea blogeja, varsinkaa seurannu kenenkään muun kuin mun serkun blogia. MUTTA POIKKEUS SÄÄNTÖÖN, olen löytänyt maailman ihanimman blogin ja bloggaajan, jolla on aivan ihana täysin omaperäinen tyyli ja kuka uskaltaa olla täysin oma itsensä! Tätä tuun seuraamaan innolla ja uusia postauksia odottaen. Sulla on lisäksi aivan huippumahtava ei-tylsä kirjoitustaito ja sun synonyymivarasto on ihailtava.

    Löysin blogisi ystäväni fb-seinältä ja kommenteista löytyi tämmösiä lausahduksia: "makia homo" "ei kai tuo oo tosissaan?" "tää on niin raukka!! :D myötähäpeä on SUURI".. Ensinnäkin mitä väliä sukupuolisella suuntautumisella? Ja homoudestasi ei voi olla varma, en ole minäkään. Enkä halua olla, koska sillä ei ole mitään väliä. Ja todellakin olet tosissaan, ihanaa että on sunkaltaisia ihmisiä! Ja mulla on myötähäpeä ton kommentin laittajaa kohtaan, jotkut vaan ei osaa arvostaa erilaisia ihmisiä.

    Voisin kirjottaa sulle vaikka kirjan, mulla ois niin paljon asiaa! Mutta täytyypi lopettaa.. Hurahti tuossa sun blogia lukiessa niin kauan aikaa :) Arvostan sua, jos se nyt ei sattunu vielä tulemaan esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ensimmäiseksi, kiitos mielettömästi aivan ihanasta kommentistasi! Et voi kuvitellakaan miten hymy nousi kasvoilleni kun vasta tänä aamuna kirjauduin blogiin :) Tervetuloa lukijaksi, huippua että oot selaillut postauksiani oikeen urakalla! Rakastan kirjottamista, pukeutumista ja oman tyylini kehittämistä sekä valokuvaamista ja olen niin iloinen kuullessani että pystyn "antamaan" lukijoilleni jotain.

      Täytyy myötää, että oon sun kanssa niin samaa mieltä - myös meikäläisen myötähäpeä suuntautuu ahdasmielisiin ihmisiin. Eikä todellakaan niihin jotka uskaltavat olla mitä ovat! Vielä kerran kiitoksia sulle, toivottavasti viihdyt mukana pitkään!

      Poista
  7. Voisiksä laittaa joskus sellasenkin postauksen mihin oot pukeutunu niinku muutki normaaalit miehet:) ?

    VastaaPoista
  8. IHANA TÄÄ BLOGI ! :) teeppä joskus sun äitistäki postaus, osaa ottaaa niiin hienoja kuvia!!!!

    VastaaPoista