12.7.2012

hymy korvissa vöihin köytettynä

Kun kuulen puhuttavan kesästä, mieleeni tulee luonnollisesti monenlaisia tapoja viettää sitä. Viime kesän tapaan tämäkin kesä kuluu suurimmaksi osaksi töiden parissa. Vaikka työt vievät ison osan ajastani, kuuluu kesääni myös asioita mistä en suostu tinkimään. Jos en kesän aikana ehdi matkustaa ulkomaille, sen voin tehdä syksylläkin. Mikäli en ehdi kaikkiin mahdollisiin juhliin ja kissanristiäisiin, tiedän niitä tulevan myöhemmin lisää. Omalta "to do-listaltani" kesän varalle löytyy kuitenkin yksi asia mistä en suostu luopumaan millään hinnalla. Tämä asia on mökkeily ja mulle se merkitsee..

.. sitä, että tietää olemassa olevan paikan missä voi olla stressaamatta ja nauttia olostaan sekä elämästä ilman huolen häivää harteillaan sekä tietenkin ottaa kunnon löylyt ihanassa puusaunassa joka ikinen päivä.

.. sitä, että luonto on lähempänä kuin missään muualla ja saa nauttia sen kauneudesta.

.. sitä, että saa syödä hyvää ruokaa sydämensä kyllyydestä ja nautiskella lasin jos toisenkin jääkylmiä juominkeja milloin siltä vain tuntuu.

.. sitä, että ikuisuuden kestänyt odotus palkitaan, saa kaivaa esiin virvelin, perhovavan ja vieheet ja pääsee vihdoinkin narraamaan koskien kuohuista kaloja.

.. sitä, että kameran linssi tallentaa hienoja kuvia ja vaikkei tarvitse välittää siitä miltä näyttää, välillä voi ehkäistä mökkihöperyyttä laittautumalla ja pukemalla päälleen jotain kivaa jos ollaan lähdössä moikkaamaan sukulaisia tai käymään kylillä.

.. sitä, että on kaukana tietokoneesta ja ajanvietteinä toimivat muut jutut kuin internetin ihmeellinen maailma tai ylenpalttinen television tuijotus.

Meillä on mökki Pohjois-Suomessa ja sinne kestää autoillen noin kymmenen tuntia. Viime torstaina jätettiin pääkaupunkiseutu taaksemme ja kurvailtiin mökille. Mulle sattu mukava kahdeksan päivän vapaaputki, mikä oli hyödynnettävä koska halu päästä pohjoseen oli polttava. Saavuttiin takaisin eilen iltasella, tänään olin töissä ja täytyy sanoa että nyt on akut ladattu monen tulevan työpäivän varalle :)

Stay tuned, kuvia ja asiaa nimittäin löytyy!

10 kommenttia:

  1. Ihana toi mokki ja ihania sormuksia ja ihania kuvia!

    VastaaPoista
  2. upeita, ihania ja valloittavia kuvia ja valloittava postaus :-)

    VastaaPoista
  3. oot siis lintsillä töissä, olin siellä joku viikko sitten ja bongasin sut pelijuttujen vierestä! en tiedä kuulitko sitten kun sanoin aika kovaan ääneen "toi on se söpö":D

    VastaaPoista
  4. Mistä tuo peurasormus on? :) Ite ostin samalaisen kirpparilta ja sain askarreltua siitä söpöliini kaulakorun:)

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista