1.7.2012

Suuren kysymyksen äärellä

Eräänä sateisena mutta lämpimänä kesäpäivänä mieleeni tupsahti asia mitä miettii lisäkseni varmasti moni muukin, etenkin ilmojen lämmetessä. Kyseiset asiat nähdessäni päässäni kaikuu kysymys "miksi?!" ja se kysymys on päällimmäisenä ajatuksena lähes aina julkisilla paikoilla. Oleskellessani niin töissä, junissa, busseissa kuin vaatekaupoissakin. Oikeastaan kaikkialla missä vain näen ihmisiä, koska rakastan tarkkailla ihmisten pukeutumista. Otin kantaa t-paidallani asiaan mistä puhun, asiaan mitä rakastan ihmisten pukeutumisen tarkkailussa vähiten. Itse asiassa tässä yhteydessä voisi huoletta käyttää sanaa viha.





Kolme sanaa; sukat ja sandaalit. Ensinnäkin, eikö sandaaleja nimenomaan käytetä siksi että ilmat lämpenevät? Jos mittari näyttää hellelukemia, otetaan kenkävarastosta esiin sandaalit nimenomaan sen takia että ulkona on lämmin. Toisin sanoen sandaaleilla haetaan helpotusta siihen ettei jalkoja hiostaisi. Saanko kysyä että minkä ihmeen takia jotkut lisäävät tähän komboon sukat? Mikäli näen iki-ihanaa sukka-sandaali-yhdistelmää esimerkiksi syksyllä kun ei ole lämmin, vetäisen esiin toisen sää-korttini mikä on päinvastainen edellä mainitun teorian kanssa. Jos ulkona on kylmä niin miksi edes vaivautua pukemaan sukkien päälle sandaalit, jotka on tarkoitettu lämpimille ilmoille? Mulle on aivan sama onko lenkkareidesi tai kumppareidesi alla villasukat vai nilkkasukat, kunhan niihin ei ole yhdistetty sandaaleita.

Toisinaan jotkut käyttävät epätoivoisena perusteluna anteeksiantamattomalle teolleen mukavuutta. "Mutta kun mun sukat on niiiin pehmeet ja sandaalit mukautuu jalkoihin niiiiiin hyvin!" Ei. Varvassandaalit ja sukat eivät todellakaan ole mukavan tuntuiset jaloissa, uskokaa minua sillä olen kokeillut. Siis ihan vain kokeilumielessä. Okei, kai se on myönnettävä että joskus mökillä olen ollut liian laiska etsimään muita kenkiä kun on tullut äkkilähtö ulos mutta voin kertoa että isovarpaan väliä kiristi, puristi ja sattui. Siitä on kuulkaa mukavuus kaukana kun kaupungilla talsii varpaat kiristettyinä kireän sukan ja varvassandaalien väliin!

Tässä vaiheessa jotkut varmasti ajattelevat että unohdin retkisandaalit. Älkää edes kuvitelko, sillä niihin siirrytään seuraavaksi. Tietääkseni retkellä kävellään paljon ja jalkineiden pitää istua jalkoihin hyvin ja etenkin olla hengittävät. Tähän tarkoitukseen sandaalit ovat varmasti oivalliset, mutta eikös sukkien tunkeminen ja niiden vetäminen polvitaipeisiin asti vähän niinkuin kumoa alkuperäiset tarkoitukset? Joidenkin suusta kuulee varmasti myös tekosyitä viitaten metsässä asustaviin epämiellyttäviin hyönteisiin ja muihin vihulaisiin mitä jokainen erälläkävijä varmasti välttelee parhaansa mukaan. Esimerkiksi hyttysiä löytyy varmasti joka paikasta. Jos et halua että metsäkävelysi/puistossa hengailun jälkeen jalkasi ovat täynnä paukamia niin miksi edes valitset jalkoihisi sandaalit? Ja tiedoksesi, hyttysiä ja muita inhoja inisijöitä eivät sukat pidättele.

"Onpas tyylikkään näköinen!" on ollut ensimmäinen ajatukseni ihmisestä, mutta se ajatus on romuttunut sen sileän tien kun olen katsonut jalkoihin. Hieno hattu, tyylikäs kauluspaita, kivat shortsit, jaloissa sukat ja sandaalit. Vaikka päälläsi kuinka olisi viimeisintä huutoa olevia tai tyylikkäitä releitä, sukka- ja jalkinevalintasi turmelee kokonaisuuden eikä kukaan kiinnitä ne huomattuaan huomiotaan mihinkään muuhun. Asia pähkinänkuoreen tiivistettynä; yhdistelmä jaloissasi näyttää urpolta. Minulla olisi yksi pyyntö niille joita ei kiinnosta se miltä näyttää tai mitä päällensä pukee. Ajatelkaa meitä joita kiinnostaa, säästäkää meiltä ylimääräiset sydämentykytykset ja jättäkää yhdistämättä ne pitkät valkoiset tennissukat niihin sandaaleihin.

Mikäli jollakulla on teorioihini jotain vastaan väitettävää, olet väärässä.

Itse vaivun epätoivon syövereihin joka kesä kun huomaan katukuvassa viuhuvia jalkoja, mitä "koristaa" sukat ja sandaalit. Olen vakaasti päättänyt parantaa maailmaa ja haastan sinut siihen mukaan. Jos tiedät lähi- tai ystäväpiiristäsi jonkun jonka tyyliin kyseisten asioiden yhdisteleminen kuuluu, tee asialle jotain. Mikäli sinulla on lapsia, älä pakota heitä lähtemään julkisille paikoille jaloissaan sukat ja sandaalit. Huomatessasi kaverisi kanssa kaupungilla ihmisen jolla on jaloissaan sukat ja sandaalit, alkakaa päivitellä asiaa keskenänne kovaan ääneen. Jos luet tätä tekstiä naama punaisena ja tajuat itse käyttäväsi kyseistä yhdistelmää, älä kerro kenellekään ja älä enää ikinä sorru moiseen. Lisäksi voit alkaa päteä kaikille muille asiasta, koska sinähän tiedät ettei se näytä hyvältä ;) Asiatekstini postaaminen esimerkiksi omalle facebook-seinälleen on myös hyvä alku.

Kesän 2012 vallankumous sukkia ja sandaaleita vastaan on virallisesti alkanut!
Terveisin söpö, jaloissaan ainoastaan varvassandaalit

52 kommenttia:

  1. En muista millon oisin nauranu yhtä paljon kun tän lukiessani :D Sä rokkaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha hyvä jos teksti onnistu myös naurattamaan :D Kiitti!

      Poista
  2. Teuvon Kuvat Noormarkusta kävi täällä ja toivottaa hyvää kesän jatkoa.
    www.ttvehkalahti.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. asiallinen teksti & oot sulonen :D:

    VastaaPoista
  4. Voi näitä ensimmäisen maailman ongelmia.

    VastaaPoista
  5. Itsehän käytän tätä yhdistelmää juurikin sen takia että teitä se ärsyttäisi. Jos ei ole muuta elämää kuin muiden jalkojen katsominen ja siitä suuttuminen niin ansaitsee kyllä jo hiukan harmaita hiuksia siitä.
    Et edes ottanut huomioon että sukkia on erilaisia eikä niiden sandaalien alle ole pakko laittaa niitä paksuimpia tennis-sukkia jolloin saat paremmin hallitua mukavuus/hikoilua/suoja -suhdetta jaloissasi.

    Toivon todella että kasvat aikuiseksi ajatuksestasi että jos sinä olet jotain mieltä, ovat muut auttamattomasti väärässä. Varsinkin kun tuolla lookilla ja ulkonäöllä ei sinulla ole varaa kertoa muille mikä näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei millään pahalla, mutta vaikuttaa siltä ettei sulla ole mitään muuta elämää kuin muiden ärsyttäminen jalkinevalinnoillasi ;) Jos olisit lukenut blogiani hieman enemmän, ymmärtäisit että osa tekstistä on kirjoitettu pilke silmäkulmassa eikä kaikkea tarvitse ottaa niin kirjaimellisesti. :)

      Poista
  6. Itse käytän sukkia ja sandaaleita osittain juuri sen takia että se saattaa häiritä joitain.

    Lisäksi kyseessä on mukava välikelin jalkinetyyli.

    Jalkani hikoavat töissä paljon joten käytän sandaaleita, illemmalla alkaa usein tulla sen verran viileä että ne sukat tuntuvat mukavalta.

    Ärsyttää lisäksi ilman sukkia kulkiessa pienet kivenmurut jotka hiertävät ärsyttävästi.

    Allekirjoitan tuon isovarvasväli-sandaalijutun.
    En onneksi ole sellaisia omistanut

    VastaaPoista
  7. Mistä toi paita on? Aivan mahtava! :D

    VastaaPoista
  8. :D Sulla on hyvin kyllä sana hallussa.

    PS. Näin yks yö unta, että olit kirjoittanut sun blogiin, että siellä etelässä on tullut keskellä kesää lunta. Se oli niin hauskaa, kun se mun unessa ollut blogiteksti sisälsi sanoja, kuten: ryntäily, järkytys... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Haha, pelottavaa! Osa mun kavereista sanoo että lukiessaan blogiani he voivat kuulla ääneni sanomassa kirjoitetut asiat..

      Poista
  9. tota tekstiä lukiessa tuli kyllä järkyttävästi mieleen mutsin jalat sandaaleilla + sukilla & että mulla oli joskus pari vuotta sitte varvassandaalit sukat yhdistelmä eihemmetti , mut se oli kyl niin jotain järkyttävää et se jäi siihen kertaan ..:--D btw kirjotat ihanasti ,sulla on ihanan omaperänen tyyli & sanot vahvast oman mielipitees ja jo ekan kerra ko näin sut pari pv sitte lintsil kelasin jo sillo et suhun olis kiva tutustua paremminki mut nyt ku luin pitkäst aikaa tätä sun blogias ni haluisin viel enemmä tutustua suhun paremmi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan sitten opettamaan mutsia tavoille ;) Kiitos ihanista sanoista ja positiivisesta palautteesta! <3

      Poista
  10. Onhan ne sukat sandaaleissa ollut jonkun verran muotia viime vuodet. Se toki edellyttää hyvää yhdistelemistä, ettei näytä dorkalta. ei mitään urheilusukat ja retkisandaalit tyyliä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postaukseni ei käsitellyt sukkia ja sandaaleita catwalkilla, vaan nimenomaan street stylen kannalta :) Mutta totta, jos niitä haluaa yhdistellä niin se täytyy kyllä tehdä aika taidokkaasti.

      Poista
  11. Tää oli Joni PARAS ja niin asiaa! Oon samaa mielt et sandaalit + sukat on nii tabu kombo et se pitäis kieltää lailla!otan siis haasteen vastaa!hyvä teksti oikeesti! Lisää tämmösii jost haluut ottaa kantaa mikä on ehdoton nounou

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos :) Haha, anna mennä! Pidän mielessä ja eiköhän näitä kannnanottoja tule lisääkin.. ;)

      Poista
  12. oot aivan ihanan olonen ihminen ja osaat tosiaan kirjottaa tosi hyvin ! mun on pakko kysyy, ku oon jo pitkään miettiny, et ootko sä "miehen kropassa elävä nainen" vaiko vaa erittäin persoonallisesti pukeutuva tavis vaiko seksuaalisesti miehiin suuntautuva? anteeks paljon jos tää on törkee kysymys, mut oon vaa kiinnostunu o: (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Toi on yks kysymys mitä kysytään todella paljon ja mua lähinnä huvittaa :D Voisin kirjoittaa aiheesta joskus pitkän postauksen niin asia olisi varmasti kaikille selvä... Olen ihan tavallinen mies miehen kropassa, joka pukeutuu persoonallisesti miesten vaatteisiin ja joka sattuu kuulumaan seksuaalivähemmistöön.

      Poista
    2. Olet siis homo tai bi ? :)

      Poista
    3. Kyllä, ensimmäinen osui oikeaan!

      Poista
  13. Jotkut anonyymit vois taas pistää vähän huumoria peliin.........

    VastaaPoista
  14. Miksi kommentoit omassa blogissasi anonyyminä? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viittaat varmaan tohon ensimmäisen anonyymin kommenttiin vastaamiseen, en tosiaankaan tiiä miks se on menny anonyymillä koska mielestäni olin kirjautunut :D Outoa, koska seuraava vastaus on kirjotettu ainoastaan minuutti sen jälkeen..

      Poista
  15. Mistä tuo t-paita on ostettu, haen samanlaisen HETI

    VastaaPoista
  16. Kuinka paljon toi paita maksoi?

    VastaaPoista
  17. Joku näki tänään elävän Söpön H&M:ssä. ;)

    VastaaPoista
  18. Jos joku haluaa käyttää kyseistä yhdistelmää, niin ketä se haittaa? eikö sitä aina toitoteta että "älkää välittäkö toisten mielipiteistä". Useimmat käyttävät sukkia sandaalejen alla ERITYISESTI metsässä jne. siksi että sandaalit monestikin hiertävät niistä kohti joissa nyörit menee. Rantasandaalit ovat tottakai asia erikseen, ne on tarkoitettu käytettäväksi ilman sukkia:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai jokainen saa käyttää mitä haluaa mutta kuten jo postauksessa sanoin, en vaan voi käsittää miksi metsään pitää laittaa sandaalit jos ne hiertävät!

      Poista
  19. http://www.google.fi/imgres?q=weekday+men+sandals&um=1&hl=fi&client=firefox-a&rls=org.mozilla:fi:official&biw=1352&bih=634&tbm=isch&tbnid=M1iuD2j1PfLJUM:&imgrefurl=http://www.weekday.se/mens-wear/lookbooks/mtwtfss-weekday-mens-lookbook-ss12/look-03&docid=UUNSyKDwXYD_-M&imgurl=http://www.weekday.se/sites/default/files/extended-image/thumbnail/mtwtfss-weekday-look-men-ss12-03-large.jpg&w=782&h=1173&ei=YvD5T_b5O5P14QTowYnnBg&zoom=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On pakko kommentoida tähän.. Tossa linkissä jonka joku toinen anonyymi on lähettänyt, sukat+sandaalit yhdistelmä on tehty tyylikkäästi ja voisin jopa kuvitella ne itseni päälle :)

      http://is12.snstatic.fi/img/978/1288484884123.jpeg <- Tota mä en vaan voi käsittää :D

      Poista
  20. MULLA ON TUO SAMA PAITA! ja käytössä on ollut:D
    oon saanut jo oman isäni irti tuosta kammottavasta yhdistelmästä...

    VastaaPoista
  21. Nyt vasta tajusin tuon paidan tarkoituksen. xD

    VastaaPoista
  22. Haluan ihan vaan mielenkiinnosta kuulla, että "suvaitsetko" tätä asiaa sillon, kun töissä käytän työkenkinä sandaaleja ja kyllä, pidän silloin sukkia jalassa. Oonko nyt ihan tyylitajuton? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh.. Sanotaanko näin että itse en käyttäisi ja saattaisin sanoa omalle työkaverilleni asiasta jos hän käyttäisi :D

      Poista
  23. ootko huomannut, että sukkien käyttäminen korkokenkien tai jopa sandaaleiden kanssa on tulossa muotiin? tämä ei tietenkään tarkoita yhdistelmää tennissukat+varvassandaalit, mutta silti, sukat ja sandaalit...
    mun koko perhe (mua lukuunottamatta) tuntuu kovasti tykkäävän yhdistelmästä rumat sukat ja rumat sandaalit, ei se nyt niin pahalta näytä jos on pitkät housut.

    VastaaPoista
  24. http://www.menkind.co.uk/gifts-gadgets-c112/pocket-money-c218/sock-sandal-p113491?utm_source=AffiliateWindow&utm_medium=Affiliate&utm_campaign=Skimbit+&awc=3135_1345577988_0543b970aa32d426ac97277e730cef83

    VastaaPoista