29.8.2012

So happy I could die

Olin eilen elämäni parhaassa konsertissa. Keikka oli kolmas kerta kun oltiin ystäväni Lenan kanssa kattomassa Gagaa ja täytyy sanoa että kerta toisensa jälkeen paranee ja tällä kerralla kolmas kerta todellakin toden sanoi. Meillä kummallakaan ei ollut mitään pakottavaa tarvetta päästä kovinkaan eteen, mutta kieltämättä mulla oli pienoinen paniikki hyvistä paikoista koska Gaga on artisti jonka showsta haluan nauttia mahdollisimman läheltä ja rajusti bailaten ;) Meijän lähtö vähän myöhästyi koska meikäläinen unohti kameransa mitä palattiin hakemaan.. Oltiin Hartwalilla noin varttia vaille kuusi, eli ainoastaan vartti ennen kuin ovet seisomapaikoille aukesivat. Kyseltiin järkkäreiltä että kumpaan jonoon meidän täytyy rynnistää ja yllätykseksemme he kertoivat että Monster pittiin on vielä tilaa! Vielä kehtasivat kysyä että tahdommeko sinne vai "tavalliseen seisomakatsomoon".. Käytiin vielä rauhassa vessassa minkä jälkeen vilauteltiin rannekkeitamme ja päästiin ihan törkeen hyville paikoille!

Parin tunnin odottelun, joka tuntui ikuisuudelta, jälkeen verhot laskeutuivat ja suuri linnake paljastui. Siitä hetkestä lähtien olin koko ajan ihan lumoutunut. Taisinkin useaan otteeseen huudahtaa ystäväiselleni "apua mä kuolen!" koska olin niin innoissani. Oli mahtavaa nähdä ja kuulla livenä kaikki lempibiisini ja muunmuassa Edge of glory sai mut jonkinlaiseen transsiin.. Mun sisko oli hyvillä istumapaikoilla kavereineen ja he olivat sattuneet katsomaan kyseisen kappaleen aikana isoille screeneille mihin meikäläistä oli kuvattu hyppimässä ja pomppimassa, unohtamatta tietenkään intohimoista laulamistani biisin tahdissa.. :D

Ihailen Gagassa sitä että hän antaa kaikkensa keikoillaan ja vaikka samat asiat välispiikkejä myöten toistuvat keikasta toiseen suunnilleen samoina, Gaga on aito ja arvostaa fanejaan eikä aseta itseään korokkeelle tai ainoastaan vedä keikkaa läpi niin että se näyttäisi liian rutiininomaiselta. Gaga on enemmän kuin pelkkä poptähti. Keikka oli uskomaton enkä voi uskoa että sain tosi hyviä kuvia kaiken vouhottamisen keskellä!











"If you don't like my show, I don't give a fuck!" oli lause minkä Gaga pamautti ilmoille yhdessä vaiheessa ja uskon että huolta moisesta ei ole - sen verran haltioissaan Hartwall Areena vaikutti olevan. Kaikki odotukseni ylittyivät ja kaikki oli täydellistä. En yksinkertaisesti voi sanoa muuta.

Paws up!

20 kommenttia:

  1. Vaadin kuvia koko asustasi! :D

    VastaaPoista
  2. Tosi siistejä kuvia, jälleen kerran! Kaikki muut mitä oon nähny on ollu ihan paskoja mutta näitä kelpaa katella ja etenki julkasta ;D

    VastaaPoista
  3. Jeee oon niin kade. Nyt kyllä harmittaa :( Mut ainakin kiitos sun kuvien tiedän mihin pukeudun seuraavissa Gaga-bileissä; PINKKIIN! khihih. Missä biisissä oli aserintsikat?! t.Ninnukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pinkkiä päälle vaan ;) Aseet törrötti rintsikoista Alejandrossa!

      Poista
  4. joo pikkasen hyvii kuvii sait !! o:

    VastaaPoista
  5. Mahtavia kuvia! Olin itse maanantain keikalla ja oli kyllä minunkin lempparikeikka ikinä! En tosin ollu läheskään noin lähellä, olin yläkatsomossa, Hartwallin toisessa päässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti hei :) Uskon että keikan fiilis ja mahtavuus välittyi kaikkialle, ei väliä mistä sitä katseli :)

      Poista
  6. tosi upeita kuvia ! :) varmasti hieno kokemus, vielä minäki teen saman!

    VastaaPoista
  7. Kiva googlata muidenkin kokemuksia keikasta... ja varsinkin kun kaikki hehkuttavat, olen niin samaa mieltä Gagan mainioudesta. Itse olin samalla keikalla. Oliko Monster Pit se lavaringin keskelle jäävä silmukka; pääsitkö sinne? Tosi loistavia kuvia oot ainakin saanut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Joo oli juuri se silmukka ja sinne pääsin! Oon vieläki ihan fiiliksissä keikasta!

      Poista
  8. Ohmygaad miten upeita kuvia! Olet loistokuvaaja :)

    VastaaPoista
  9. Olisi kiva saada kuvia koko asustakin :) Upeita kuvia sait!

    VastaaPoista