17.8.2012

Strike a pose

Nyt se sitten iski meikäläiseenkin, nimittäin kesäflunssa. Nenä ihan tukossa ja tuntuu siltä että kuume nousee hetkenä minä hyvänsä. Toivotaan kuitenkin parasta, oon nimittäin ollu kaks päivää neljän seinän sisällä lepäilemässä ja huomenna olisi töitä. Jokainen varmasti tietää sen tunteen kun on tarpeeksi kauan ollut kotona, tekeminen yksinkertaisesti loppuu kesken.

Aloitin tänään selailemaan kuvatiedostojani ja huomasin että mulla on melkoisen paljon kuvia mitä en syystä tai toisesta ole täällä julkaissut. Joko sopivaa saumaa niille ei ole löytynyt tai olen unohtanut kuvien olemassaolon. Kallistuisin kyllä viimeisen vaihtoehdon puoleen ;) Yleensä pyrin bloggaamaan edes jotenkuten järjestelmällisesti mutta nyt siitä ei ole tietoakaan kun alan läväyttelemään kuvia arkistojen kätköistä!

Hattu, t-paita, housut ja kengät H&M / Huivi Zara

Yllä olevat kuvat näpsäistiin mökillä, en muista minne olimme menossa mutta ton näkösenä viiletin eräänä kauniina päivänä pitkin Pohjois-Suomea. Meijän mökki on siitä ihmeellinen paikka että sieltä löytää tavaraa mitä ei tiennyt edes olevan olemassa. Viittaan tässä tietenkin pyöreisiin aurinkolaseihin mitkä tupsahtivat kätösiini kun pengoin epämääräisiä laatikoita varaston perällä :D

Seuraavat kaksi kuvaa ovat ehtineet tehdä ensiesiintymisensä naamakirjassa profiilikuvieni muodossa enkä itsekään tajua miksi en niitä tänne asti ole saanut. Nyt on sekin korjattu ;) Tarkkasilmäisimmät ehkä muistavat että toisessa kuvassa näkyvän asun kuvat on jo julkaistu, mutta mulla kävi pieni erhe lisäillessäni kuvia kyseiseen postaukseen ja yksi parhaista kuvista jäi kuin nalli kalliolle..

Maastotakki Topman

Hattu Topman / Farkkupaita, pitkähihainen ja shortsit H&M

Seuraavassa kuvapläjäyksessä keltainen nahkatakki pääsi pitkästä aikaa ylleni ja keltaiset purjehduskengät pääsivät neitsytmatkalleen. Saatoin alitajuntaisesti fiilistellä asullani myös syyspukeutumista minkä haluan päästä aloittamaan täydellä teholla mahdollisimman pian. Parasta!

Kengät, housut, t-paita, hattu ja karvareuhka H&M / Takki UFF / Laukku Zara / Arskat Topman

Nyt esittelyyn pääsee Topmanilta taannoin tilaamani t-paita jonka laitoin innoissani ensimmäistä kertaa päälleni bileisiin. Yhtäkkiä kaikki kehuivat paitaa enkä oikein tajunnut miksi, mutta ilmeisesti se on jonkun kauhuelokuvan symboli? Eli toisinsanoen, t-paitani on riivattu ja mua pelottaa käyttää sitä :( No ei vaiskaan. Jos olisin nähnyt kyseisen elokuvan voisin sanoa ettei paitaa päälläni usein nähtäisi. Mitä kauhuelokuviin tulee, oon todella nössö ja vainoharhainen niiden suhteen.

Kengät, farkkupaita ja hattu H&M / Farkut JC + DIY / T-paita Topman

Mitä olisikaan totaalisen sekava postaus ilman kuvaa jostain muusta henkilöstä kuin siitä joka blogia kirjoittelee? Kirjoittelen silloin tällöin myös äidistäni koska hän toimii hovikuvaajanani ja koska hän on henkilö jota ilman blogini ei yksinkertaisesti kauaakaan rullailisi eteenpäin. Yksi toive mitä ruudun siltä puolen esitetään suhteellisen usein on kuva äidistäni. Lähettiin yks päivä kuvailemaan ja äiskän suunnalta tuli vaatimus. "En lähde ellet sä tällä kertaa ota kuvia myös musta!" Tottakai kuvia räpsittiin puolin ja toisin ja tämänkertainen jaarittelu onkin hyvä päättää kuvaan yhdestä elämäni tärkeimmästä henkilöstä! <3 br="br">

18 kommenttia:

  1. ootte ihan samannäkösiä! :D

    VastaaPoista
  2. ihana postaus ja paljo kivoi kuvii :)

    VastaaPoista
  3. hahaahhha :D ihan sun näkönen :DDD katoin eka että oot ite tossa vikassa kuvassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Kai se nyt viimestään on uskottava ku tämänkaltasia kommentteja satelee!

      Poista
  4. :D:D:D voi ihana kuva, ja ihan sun näkönen! kyllä naurattaa miten voiki olla noin samannäkösiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos :) Täytyyki joskus ottaa perhepotretti musta, siskosta ja äidistä :D

      Poista
  5. Oot ihankuin sun äitis? (:

    VastaaPoista
  6. Miehisty nyt jo vähän. Sulla ei ole makua yhtään. Kaikki vaatteet riitelee toistensa kanssa ja huivit ei sovi sulle pätkääkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkä miehisty :) Peter Pan on mun suurin idoli enkä aio ikinä kasvaa aikuiseks. Kaiken lisäksi makuasioista ei voi kiistellä ;)

      Poista
  7. Kirjotat tosi mielenkiintosesti, mulla meni äsken varmaan noin tunti, ku kattelin kaikkia postauksia + sulla on harvinaisen kivoja asukuvia, ku yleensä en jaksa niihin ollenkaan perehtyä. :)

    VastaaPoista
  8. Jee, vihdoin ! Olen aina ajatellut miltä sun äiti näyttäisi ja halunnut nähdä kuvan. :) Ihan samannäköisiä kyllä olette. Mitä mieltä äitisi on muuten tyylistäsi ja siitä, kun olet niin kiinnostunut vaaatteista jne. ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä että nyt selvisi ;) Mun äiti on maailman parhain ja on innoissaan kaikesta mitä teen, joskus kyllä saattaa olla turhautunut joihinkin villityksiini :D

      Poista
  9. söpö rakastan blogiasi, tapaa, jolla kirjoitat sekä upeita kuvia! kuvaisitko hieman enemmän myös maisemia ilman sinua, sillä sinut näkee yleensä joka kuvassa, ei sillä etten sinua tykkäisi katsella ;) sitten vaan lisää vauhtia tähän postausten tekoon! :) harvoin uusia postauksia enää teet :( kaipaan päiviini taas blogisi hauskoja juttuja, viihdyttämään minua :) HYVÄ SÖPÖ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista♥ Lupaan parantaa tapani!

      Poista