3.9.2012

Leopardia mä metsästän

Katsahdin pari päivää sitten kalenteriini ja tajusin että se on nyt kuulkaas syyskuu! Niin se kesä jotenkin taas kummasti hurahti. Rakastan syksyä, suurin syy palavaan rakkauteeni tätä aikaa milloin puiden lehdet alkavat kellertää kohtaan johtuu varmasti suurimmaksi osaksi syyspukeutumisesta. Päälle voi taas pukea ihania neuleita, maanläheisiä värejä ja kivoja takkeja. Ilmat viilenevät ja vihdoinkin voi kiskaista ylleen vaikkapa nahkatakin pitkähihaisen päälle ilman pelkoa siitä että hiki virtaa pitkin selkäpiitä ja meinaa pakahtua liiasta vaatemäärästä. Muhkeat huivit ja karvareuhkat kuuluvat myös ehdottomasti syyspukeutumisen suosikkeihini.

Iät ja ajat oon yrittänyt tyydyttää omituista fiksaatiotani leopardikuosiin. Olen etsinyt mitä tahansa leo-kuosista juttua mikä ei näytä siltä että se olisi ryöstetty vanhahkon naisen vaatekomerosta ja mikä tärkeintä, sopisi omaan tyyliini. Pitkään aikaan en ole löytänyt vaatekaupoista mitään henkeäsalpaavaa saatika sitten yhtikäs mitään leopardikuosista. Kunnes eräänä päivänä tallustelin Hennesillä autuaan tietämättömänä siitä mikä pian osuu silmieni eteen. Täydellinen harmaa leopardikuosinen collegepusero valmiina rynnistämään syysvaatteitteni kokoelmaan! Hintalapussa lukenut hinta 19,95e ei saanut epäilemään hetkeäkään vaan juoksin paita kädessäni suoraan kassalle.

Viitsi, vitsi. Tottakai mun koko oli loppu ja kiersin jokaikisen keskustan liikkeen läpi - tuloksetta. Aleksin liikkeen myyjä tarjoutui soittamaan läpi myös Espoon liikkeet, toiveikkaana odotin saavani paidan omakseni mutta turhaan. Sama virsi jatkui jokaisen liikkeen kohdalla. Haikein mielin jätin kaupan taakseni ja painelin töihin. Kyseinen paita kummitteli mielessäni ja päätin yrittää onneani vielä kerran seuraavalla viikolla. Helsingin liikkeissä ei tärpännyt, jälleen kerran myyjä soitti kotikontujeni liikkeisiin eikä tärpännyt. Olin jo luovuttamassa ja myyjä ehdotti josko hän pirauttaisi vielä Jumbon myymälään. "Mikäs siinä.." ajattelin ja kuin ihmeen kaupalla ainoa kappale mitä siellä oli jäljellä oli juuri sen kokoinen mitä etsinkin! Monen mutkan kautta ja ihanan myyjän avulla sain kuin sainkin pitkään kaivattua leopardikuosia vaatekokoelmiini ;)




Pane parastasi syksy, täällä ainakin ollaan valmiudessa ;)

16 kommenttia:

  1. Ihana, leopardikuosi on rakkaus ♥ (:

    VastaaPoista
  2. Heippa! Nyt paljastan itseni, vihdoin!;)

    Maiju / http://feel737.blogspot.fi/

    PS. mulla on tuo sama neule tyttöversiona!

    VastaaPoista
  3. katoin samaa paitaa H&M:n nettikaupassa ja koska siitä on vaa se sellanen kuva, missä sille mallille on muokattu se päälle, niin se on aika kaamee eikä kyllä tosiaan anna sille oikeutta mutta toihan on mahtava!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä katoin samaa, en kyllä niiden kuvien perusteella välttämättä tilaisi :D Mahtavaa jos meikän kuvat antaa oikeutta!

      Poista
  4. Kiva tuo paita, katselin sitä itsekkin hennesillä ohimennen, mutta en oikein välitä umpikauluksisista paidoista, vaan villatakkimallisista niiden helppouden takia. Meikkaan ja laitan hiukseni aamulla mielelläni kevyessä aamutakissa tai aluspaita päälläni ja sitten pukeutuessa tuollaiseen tiukka kaula-aukkoiseen paitaan jää meikkivoiteet kaulukseen ja kampaus menee vinksin vonksin :D Olen huomannut että hennesillä loppuu aina kaikesta kivasta S- ja M-koko hetkessä! Sitten jäljellä niitä l-xxl tai jotain xs...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullaki on sama ongelma :D Mutta olen valmis kärsimään ton ihanuuden takia!

      Poista
  5. Taisin bongata sut eilen sun työpaikallasi! Ois tehnyt mieli tulla sanomaan hei, mutta en uskaltanut. T. Blogiasi pidemmän aikaa seurannut.

    VastaaPoista
  6. Osaisitko sanoa,että voiko valkoista farkkutakkia värjätä tummemmaks jollain tavalla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksei se onnistuisi :) Osta vaatteille tarkoitettua väriä ja noudata ohjeita!

      Poista
  7. Ja mikä parasta, tuo paita löyty vieläpä miesten puolelta! :) Itekki tilasin netistä viikon alus tuon!

    VastaaPoista