3.10.2012

Sitting on top of the world

Kävin eilen pitkästä aikaa Helsingissä! En oikeasti muista milloin viimeksi olen ollut tallustelemassa pitkin Aleksanterinkatua aikeissani hieman shoppailla. Näin ystäväni junassa, millä suuntasimme tietenkin kohti keskustaa. Odotukset olivat tietenkin korkealla, odotin löytäväni paljon kaikkea ihanaa koska en tosiaankaan ole hirmuisen pitkään aikaan käynyt katsastamassa kauppojen syys-/talvitarjontaa. Useasti silloin kun odottaa löytävänsä kaikkea maan ja taivaan väliltä ei löydä melkeinpä mitään. Juuri näin mulle kävi eilen. Olihan siellä sun täällä esimerkiksi kivoja neuleita, housuja ja takkeja mutta hieman tylsiä makuuni. Täydellisen talvitakin metsästys on edelleen käynnissä, uusia kenkiä pitäisi löytää eikä upouusi laukkukaan ei olisi pahitteeksi. Näiden tarpeellisten ostosten sijasta raahasin kotiin kahdet housut ja kauluspaidan. Ihan kuin niitä ei olisi jo tarpeeksi. "Mutku ei mulla oo ton kuosista eikä ton värisiä!" Kaikki kotiutetut tuotteet löytyivät H&M:ltä, Zarassa sen sijaan jouduin tekemään sydäntä raastavan päätöksen; jätin unelmieni nahkatakin roikkumaan niille sijoilleen..

Kuljin kamera kaulassani kuin hullu turisti konsanaan ja kuvasin jokaikisen ikuistamisen arvoisen jutun mikä eteen pamahti! Paitsi että tällä(kään) kertaa kaikki ei mennyt ihan niinkuin elokuvissa, eikä edellä oleva lause pidä paikkaansa.. Muutamat kuvaset ehdittiin kiireisen rynnäkköshoppailun lomassa räpsiä. Kun kotona aloitin muokkaamaan kuvia, kiinnitin huomiota siihen että toi asu on juuri sellainen mitä on totuttu näkemään melkoisen paljon päälläni viime aikoina. Palloja, syksyisiä värejä, muhkea huivi..



Nilkkurit, kauluspaita, kaulahuivi ja hattu H&M / Laukku Marni at H&M / Farkut Zara / Kaulakoru Seppälä / Aurinkolasit ja farkkutakki Topman

Ennen ostoksiin siirtymistä pieni kuva-arvoitus. Löydätkö allaolevasta kuvasta mitään erikoista? ;)

Ostin sinisen kauluspaidan missä oleva kuosi ilmeisesti yrittää esittää leopardia. Oon ettinyt kivoja samettihousuja ja löytämäni sopivat kuin nakutetut. Värinä epämääräinen lila. Bongasin naisten osastolta todella psykedeeliset housut missä on siistein näkemäni kuosi pitkään aikaan ;)










Loppuun vielä eilinen hurjan tykkäysvyöryn saanut tilapäivitykseni ja terkkuja vaan sille mystiselle tytölle samasta bussista ;)

22 kommenttia:

  1. mieletön tuo banneri! <3 oot upee mies ;) mikä tuossa kuvassa on arvoituksena? =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti ;) Mun edessä olevalla tyypillä on samanlainen laukku ku mulla!

      Poista
  2. aivan mahtava uus banner, have to say ;-) vitsi en kestä ku koht pitää alkaa ettii mahdotonta eli kivoja talvikenkiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Sama täällä, nään jo kauhukuvia mielessäni :D

      Poista
  3. Ihana toi banneri!!! NIIN tyylikäs!!! en kestä <3 Sä oot niin taitava. Ihana värimaailma, ahhhh

    VastaaPoista
  4. apua, miks mä en tajua tota arvotusta? xd nyt jää vaivaamaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ;) Ehkä päästän sut tuskistasi ja kerron vastauksen.. Edessäni kävelevällä tytöllä on samanlainen laukku ku meikällä!

      Poista
  5. Onks se arvotus toi laukkuhomma? ::)

    VastaaPoista
  6. SOS kerro arvoituksen vastaus ? Ps meinasin ostaa noi naisten housut yks pv muahahah :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaiset laukut! No en ihmettele, noi on ihanat :)

      Poista
  7. Hei sulla ja tuolla naisella on samalaiset (täydelliset) laukut ;) Sano että oon arvannu tuon arvotuksen oikein, joohan??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Sade! :D Aivan oikein arvattu!

      Poista
    2. Jeiiii hyvä minä!! Oon vaan niin rakastunu tuohon sun laukkuun, että pienen tuijotuksen jälkeen pisti kyllä silmään ;)

      Poista
  8. onko toi huivi tämän syksyn valikoimista? ihana♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ikävä kyllä ole tämän syksyn valikoimista, taitaa olla jo parin vuoden takainen löytö :)

      Poista
  9. ihana toi sun paksu huivi :))) mistä oot hommannu sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mun lempparihuivi! Hennesiltä parisen vuotta sitten :)

      Poista
  10. mä niin haluan nähä noi "psykedeeliset housut" sun päälläs!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se päivä koita pikemmin kuin arvaatkaan ;)

      Poista