25.12.2012

MY CHRISTMAS

Oikein ihanaa joulua kaikille! Kuten varmasti kaikki ovat tajunneet, olen jouluihmisiä henkeen ja vereen joten koneella en pahemmin halunnut pönöttää etenkään aattona vaan nauttia joulun tunnelmasta. Saavuttiin äsken kotiin mummilta, toinen päivä putkeen ahmittu jouluruokia niin että napa paukkuu ja ajattelin nyt ottaa itselleni ansaitun rauhallisen hetken tietokoneen äärellä ja päivitellä meikäläisen joulutunnelmista!

Ollaan vietetty jokainen joulu syntymästäni asti mummolassa tossa parin minuutin ajomatkan päässä ;) Eilinenkin sujui erittäin perinteisissä merkeissä; lähimpien sukulaisten kanssa juoruillen, syöden, kotikaljasta ja viinistä nauttien, joululauluja kuunnellen, vähän lisää syöden ja lahjoja availlen.

Lahjat avataan aina viimeisenä ja tänä jouluna tapahtui jotain mikä sai koko konkkaronkan leuat putoamaan lattian tasolle. Kun viimeinen paketti oli avattu ja siinä ihasteltiin saamiamme lahjoja, joulupukki pienessä tuiskeessa ryntäsi ovesta sisään! Kyllä, joulupukki jota kukaan ei ollut oikeasti tilannut, pyytänyt paikalle eikä kenelläkään ollut hajuakaan kuka se oli säntäsi sisään toivottelemaan hyviä jouluja ja kyselemään kelpasivatko lahjat. Mitä jos se olikin oikea joulupukki.. Hitto soikoon, olisi pitänyt mennä kiskomaan parrasta!

Kengät, housut, kauluspaita, kaulahuivi ja hattu H&M / Hopeinen huivi Maison Martin Margiela for H&M / Takki Weekday / Käsikoru Topman

Mulla ei oo varmaan ikinä mennyt näin kauan aikaa päättää mitä kuvia postaukseeni haluan, kaikki on niin ihania ja jouluisia. Jouluaattoisen asukriisin ratkaisi juuri ennen pyhiä saapunut ihana diskopallohuivi Hennesin viimeisimmästä yhteistyömallistosta ja luulenpa että toi kaulassa mut tullaan näkemään viipottamassa myös vuoden vaihdetta juhliessa. Tottakai joulun kunniaksi piti heittää päälle myös jotain punaista!

Koska kaikkia kuitenkin kiinnostaa, sain oikein kivoja joululahjoja! Voin palailla niihin myöhemmin mutta sen verran voinen jo nyt paljastaa että ensi kerralla postausta kirjoitellaankin tuliterällä tietokoneella.. ;)

Toivottavasti kaikilla on ollut ihana joulu, kääntäkäähän volat kaakkoon ja laittakaa joulumusat soimaan!

5 kommenttia:

  1. Itse olen puoliksi jouluihminen, ja puoliksi en :D siis tottakai joulu on kiva, mut en tykkää siitä, että kaikki aina rallattaa joululauluja, ja ne soi (ainakin meilläpäin) jopa kaupoissa D: muuten joulu on kiva :D etten vaan se joulupukki ollu minä (ho ho hoo) kävin nimittäin esittämässä tuolla yhdessä talossa joulupukkia :') kyllä, olen naispuolinen, mutta oli ihan pakko käydä naurattamassa tuttuja ;D en voinut vastustaa kiusausta, kun löysin pukkinaamarin komeron perukoilta ;) mut itekin söin jouluruokia niin että ihan maha pömpötti, toivottavasti mahtuu enää vanhat vaatteet päälle, sillä tänäänkin söin vielä jouluruuasta jääneet tähteet :D toi koru mikälie niin kuitenkin se on aivan upeen näkönen <3 ja muutenki ihanat ja tyylikkäät vaatteet :) kiva että vietit ihanan joulun, ja lahjapostausta tulemaan, että mitä sait lahjaksi, ja vinkvink, olisi kiva jos se tulisi videona ;) no mutta, heips ! Ja kivoja joulun "jatkoja" sulle, ja ihanaa uutta vuotta tälleen etukäteen ;) oot ihana <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas rakastan joululauluja :D Kuuntelen niitä salaa pitkin vuotta.. Kuulostaa kivalta sunkin joulu ja kiitoksia paljon :) Samoin, oikeen ihanaa uutta vuotta!

      Poista
  2. ihana postaus ja tyylikäs asu <3

    VastaaPoista
  3. LOVE THIS! Seems like your style is very similar to mine!

    VastaaPoista