12.1.2013

DIY SPIKED BAG

Väkertäessäni niittikenkiä synttäriasuuni, tilasin 160 kappaletta ruuvikiinnityksellä varustettuja niittejä ja monet teistä olivat kiinnostuneita mistä niitit olivat peräisin. Kerroin pari postausta takaperin että meikäläistä puri jälleen kerran tuunauskärpänen. Päädyttiin tekemään yhteistyötä samaisen yrityksen kanssa mihin aikaisemmin tein tilauksen kenkiä varten ja sain valita niittejä tuunausoperaatioitani varten. Niitit.fi tarjosi mulle niittejä ja voin suositella sivustoa kaikin puolin, enkä sano tätä sen takia että teemme yhteistyötä vaan siksi koska mulla on kokemusta myös maksavana asiakkaana. Valikoima on todella laaja, useista niiteistä saa paljousalennusta ja kirsikkana kakun päällä tilaus tuli perille nopeasti.

Ihastuin hopeisiin kartioniitteihin joita käytin kengissäni niin paljon että valitsin niitä ja niiden lisäksi valitsin hopeisia piikkiniittejä. Saatuani niitit kätösiini mun olisi tehnyt mieli tunkea niitä jokaiseen vaatekappaleeseeni mutta ihme kyllä hillitsin itseni ja pitäydyin alkuperäisessä suunnitelmassani.

Ensimmäisenä käsittelyyni pääsi pari kertaa asujen yhteydessä vilahtanut musta kiiltonahkainen laukku. Vaikka se itsessään on hieno, mun mielestä siitä puuttui se kuuluisa jokin, joten ei kauaa tarvinnut miettiä mihin kajoaisin ensimmäisenä.
 
Punnitsin vaihtoehtoja paikasta mihin niittejä kiinnittäisin, mietin muunmuassa pelkkiä taskuja mutta päädyin nousevaan läppäosaan. Kyseinen operaatio ei ole mitään ydinfysiikkaa, vaan todella helppoa ja hauskaa. Toki aina niittien kanssa leikkiessäni pyrin katsomaan erittäin tarkasti kohdat mihin niitä kiinnitän ja haluan välimatkoista suhtkoht symmetriset. Laukun materiaali on melko paksua ja kovaa, muttei yhtä järeää tekoa kuin tuunaamani kengät joten nyt pärjäsin onneksi naskalilla ja pienillä saksilla.
 
Painoin siis ensin naskalilla varovasti rei'än siihen kohtaan mihin niitin halusin minkä jälkeen suurensin reikää tunkemalla sakset siitä lävitse ja kiertämällä niitä ympäriinsä. Sitten ei tarvinnut muuta kuin sujauttaa niitin pohja läpi ja ruuvata yläosa kiinni. Ajattelin että homma menisi tosi nopeasti ja kyllähän se meni nopeammin kuin edelliset projektit koska kiinnityspinta oli tasainen. Silti sormet ovat todella hellää kamaa kaikesta vääntämisestä mutta valmista tuli vihdoin..
 
Uhrasin 53 niittiä tähän laukkuun ja täytyy sanoa ettei kaduta tippaakaan! Täytyykin alkaa kuumeisesti pohtimaan mihin isken muita niittejäni joten varustautukaa sillä tuunauspostaukset eivät suinkaan lopu tähän ja luvassa on muutakin kuin niittejä ;)

16 kommenttia:

  1. Ihan super! Tosi makee piristys laukkuun.

    VastaaPoista
  2. Oho tosta tuli hieno!!!! Sait tosi tasasesti laitettua noi tohon, ei näytä edes yhtään itse tehdyltä :-D nice!

    VastaaPoista
  3. vaaau tosi siististi laitettu noi niitit! :)

    VastaaPoista
  4. kuinka hieno <3 itelläkin olisi samanmallinen musta laukku jota voisin myös tuunailla jotenkin, vähän tylsä muuten ;-)

    VastaaPoista
  5. Oi kun tuosta tuli kiva! Tykkään :-)

    VastaaPoista
  6. Mahtava tosta laukusta tuli! Pitääkin tilailla tuolta Niitit.fi:stä niittejä, kun mietin tuunata toisen nahkatakeistani, ja mahdollisesti maiharinikin voisivat samalla saada hieman koristusta ;-) Kiva lukea tälläisiä tuunausjuttuja, kun itse pidän ihan hurjasti tuunailusta :-) Ihana myös nähdä kuinka vaatteet saavat täysin erilaisen ulkoasun tuunauksen jälkeen :-) Tuli kyllä sinulta niin upeaa jälkeä etten olisi uskonut että tuo on itse koristeltu :-D Vau on ainoa mitä saan sanottua :-D Olet ihan mahtava :-)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihana kommentti :) Jos niittejä oot tilaamassa niin kannattaa ehdottomasti tuolta tilailla, suosittelen!

      Poista
  7. Ihan sika kiva!!! Tosi hyvin onnistuit, kyllä nyt kelpaa laukkua kannella! :D

    VastaaPoista