11.1.2013

NOT LACE, ONLY LEATHER

Hurautettiin eilen Anetten kanssa junalla Helsinkiin, Rautikselta metrolla Kalasatamaan ja tepasteltiin Suvilahteen ainoana missionamme pistää pystyyn kunnon kuvaussessio! Viime kerrasta oli vierähtänyt jo melkoinen tovi eikä annettu ystäväiseni kanssa viiman, maassa makaavan lumen tai yksinkertaisesti kylmyydenkään häiritä vaan kykittiin kumpikin vuorollamme kamera kädessä, juoksenneltiin ympäri maita ja mantuja etsien hyviä kuvakulmia ja poseerattiin vuorollamme niin omien mieltymystemme mukaan kuin toisten ohjeittenkin. :) Myönnettäköön että välillä täytyi pitää pieniä taukoja että sormet palasivat jälleen elävien kirjoihin.. Talvella hyvien kuvien eteen täytyy kärsiä, näin kuului kuvausreissumme motto mikä taisi kajahtaa ilmoille molempien suista...


Nahkaliivi, housut, hattu ja kengät H&M / Nahkahanskat Zara / Kiiltävä paita American Apparel
 
Olin badass ja pukeuduin pitkästä aikaa kokomustaan. Lahjaksi saamani nahkaliivikin pääsi vihdoin ja viimein oikeuksiinsa, on se niin ihana. Vaikka asussa on todella paljon nahkaa, tykkään siitä että ne ovat erilaista materiaalia ja tuovat näin kivaa kontrastia. Enkä todellakaan ymmärrä miksi olen antanut latex-look-a-like-paitani roikkua toimettomana vaaterekissäni..
 
Päivä oli kokonaisuudessaan vallan mainio sillä onnistuneen photoshootin jälkeen suunnattiin Anetten kanssa Vapianoon syömään kera toisen ihanan ystäväisen, mistä viiletin tapaamaan toista ystävääni ja hänen kanssaan suunnattiin kiertelemään kauppoja. Meilläkin oli mielessämme vain yksi tavoite ja siitä kuulette ensi kerralla ;)

14 kommenttia:

  1. Näytät niin pahikselta! Mut hyvällä tavalla :D Onnistut tekemään ihan vaan mustasta kokonaisuudesta aivan mahtavan!

    VastaaPoista
  2. tee seuraavalla kerralla sun huoneesta, aatteista ja kotuista!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoneesta löytyy jo postauksia, selaile noita tageja jos jotain tiettyä etit :) Mutta esimerkiksi päivitettyä huonepostausta voisin alkaa väsäillä jossain välissä!

      Poista
  3. Aivan tajuttoman siisti asu!!!!!

    VastaaPoista
  4. Toi asu on todella hyvännäköinen! :)

    VastaaPoista
  5. Mahtava asu :--) Rakastuin tohon kokonaisuuteen :-) Saako näin sanoa (toivotaan että saa) olet kaunis mies! :-) Upeita kuvia, voisi luulla että olet joku malli! :--)

    VastaaPoista
  6. aaaaivan ihana mä rakastan nahkaa ja oon jopa odottanu että innostut siitä itsekkin. Tästä lookista minä pidän <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mäki siitä aina oon tykänny ;) Kiitos sullekin :)

      Poista
  7. Upeeta! Sopii sulle, todellakin. <3

    VastaaPoista