4.2.2013

DIY STUDDED DENIM JACKET

Sain taannoin valita niittejä niitit.fi -nettikaupasta ja tuunasin kiiltävän mustan laukkuni minkä jälkeen mulle jäi sata kappaletta ylimääräisiä niittejä. Siitä lähtien oon miettinyt pääni puhki mahdollisia tuunauskohteita mutta valinnanvaikeus muodostui melkein suurimmaksi mitä mulla on koskaan ollut minkään asian suhteen. Ajattelin että kyllä mä nopeasti keksin mikä vaatekappale kaipaa uudistusta mutta mieleeni pamahteli samantien kymmeniä vaihtoehtoja ja lykkäsin asiaa koska tunnetusti en ole kovin hyvä tekemään lopullista päätöstä.. Tänään kuitenkin päätin ryhdistäytyä, otin härkää sarvista ja vetäisin esiin kaikki asiat mitä olin ajatellut niitein koristella.

Lopulta hermostuin, hoin itselleni että nyt se päätös on tehtävä ja ensimmäiseksi tuunailtavaksi päätyi Cheap Mondayn farkkutakki koska mulla on aivan samanlainen samettitakki joten ne eivät eroa kuin materiaalinsa puolesta. Halusin lopputuloksesta sopivin määrin näyttävän mutten halunnut tunkea niittejä liian tiheään koska ne ovat aika massiivisia sekä näyttäviä itsessään. Koska mulla on jo yksi pitkähihainen missä on niittejä olkapäissä halusin jotain erilaista ja päädyin koristelemaan sinisen farkkutakkini etuosan yläosan. Kuulostipa hassulta.
 
Käytin tässä(kin) niittioperaatiossa naskalia jolla painoin ensin rei'än haluamaani kohtaan minkä jälkeen suurensin sitä hieman ja todella varovasti pienillä saksilla. Kannattaa olla todella varovainen reikää tehdessä ettei siitä tule liian iso koska niitti saattaa muuten liikahdella ja pahimmassa tapauksessa sujahtaa pois halutulta kohdalta lopullisesti. Tältä takki näytti ennen..
 
.. ja tältä piikikkäiden niittien jälkeen!
 
Vanhan kaapin perukoilla lojuneen farkkutakin katu-uskottavuus nousi juuri nollasta sataan. On varmaan sanomattakin selvää että meikäläinen tykkää vallattomasti, mitäs te sanotte? Ainiin, ajattelin irrottaa tosta hihat niin että siitä tulisi farkkuliivi. En vielä viitsinyt ryhtyä reuhtomaan koska haluan olla varma asiasta enkä osaa päättää..
 
Joten, teenkö takista itselleni liivin jota voi käyttää sisätiloissakin vai jätänkö sen näille sijoilleen takin velvollisuuksia täyttämään? :)

17 kommenttia:

  1. tee siihen semmoset "revityt" farkkuhihat! :P vois olla coolit :)


    ja hieno on toi sun tuunaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Kiitos ideasta, jotain sen tapasta ajattelinkin jos päädyn kyseiseen ratkaisuun :)

      Poista
  2. LIIVI! en ees uskalla kuvitella miten hieno toi sitten olisi :D

    VastaaPoista
  3. revi liiviksi, ehdottomasti! ;)

    VastaaPoista
  4. Tämä kommentti ei nyt liity tähän postaukseen oikeastaan mutta kuitenkin. Oon seurannut sun blogia jo todella kauan ja pidän sun tyylistä, mutta...noh... On alkanut nyt hieman hiipua kiinnostus lukea tätä blogia, sillä sun jokainen postaus on vain vaatteista ja tuollasia ns. ¨malli kuvia¨ tai tuollasia poseeraus kuvia. olis niin hienoa nähdä että mitä touhuut muutenkin päivisin ja esim viikonloppuisin jos käyt kavereiden kanssa juhlimassa niin siitäkin voisit tehdä esim jonkinlaisen postauksen ! vaihtelu virkistäisi meitä lukijoitakin ! :) t. Annemari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos älyttömästi palautteesta, arvostan kaikkia kommentteja mitä mulle kirjoitellaan :) Kiva kuulla että oot viihtynyt blogin parissa pitkään. Mun blogi keskittyy aihepiiriltään muotiin mutta eritoten omaan tyyliini. Ymmärrän kuitenkin että vaihtelu virkistää ja suunnitteilla on kaikkea päivä kuvina-postauksesta kysymyspostaukseen ja niin edelleen! Itse olen sitä mieltä että talvi on bloggaajan pahin vihollinen ja olen ylpeä itsestäni että olen saanut aikaiseksi päiviteltyä vaikka talvi ei siihen kauheasti innostakaan :)

      Poista
  5. LIIVI! Se on kesällä varsin cool :3.

    Ois ollu kiva nähdä lopputuloksesta kokonaiskuva, mut ehkä vielä laitat sen jos tuunaat tosta sen liivin? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin samaa että kesällä olis tosi siisti ja voisipa se päällä lähteä vaikka yöelämäänkin! Tottakai, lopputuloksesta tulee taatusti kuva kun päätän mitä sille teen :)

      Poista
  6. Mä varmaan jättäisin sen takiks, kevättä odottamaan :) Upee on!

    http://fashionbeautymylife.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Mä jättäisin takiks, osta vaikka kirpparilta joku samantyylinen takki ja tee siitä liivi niin ei mee ihan rahat hukkaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, mulla kyllä on samanlainen ja värinen takki mutta se on samettinen kuten tekstissä mainitsin :) Kamalan vaikeeta!

      Poista
  8. Liivi vois olla kyl siisti! Pitäis kyllä varmaan olla vierekkäiset kuvat tosta takkina ja liivinä, että osais sanoa paremmin... Mutta näin perstuntumalla liivi kuulostais makeelta. :) On muuten päheen sävyinen sininen! Ei oo ihan niin "raju" kun niitit mustassa takissa. Mä ainakin tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Noora! :) Munkin mielestä liivi kuulostaa coolimmalta, täytyy vielä miettiä!

      Poista