31.3.2013

DIY: HOUSUJEN LIUKUVÄRJÄYS

Liukuvärjäys, sana joka tuntuu olevan yhä useamman huulilla. Näin myös meikäläisen kohdalla. Olen jo ikuisuuden miettinyt pienimuotoista tuunausprojektia kyseisen asian tiimoilta ja vihdoinkin sain otettua itseäni niskasta kiinni. Marssin siis ostamaan pari tekstiiliväriä minkä jälkeen pystyin aloittamaan operaation.

Liukuvärjäykseen tarvitset tekstiiliväriä/-värejä, vadin, suolaa, sekä tietenkin vaatekappaleen jonka haluat saavan uuden ilmeen. Itse värjäsin valkoiset farkut kahdella eri värillä koska jostain kumman syystä kaapistani löytyi identtiset farkut. Eipä löydy enää, katsotaanpas millainen värjäysoperaatio oikein oli!

Mittasin vatiin noin kuusi litraa 40 asteista vettä, minne sekoitin viisi ruokalusikallista suolaa.
 
Tämän jälkeen liuotin väriaineen erillisessä kipossa puoleen litraan lämmintä vettä ja sekoittelin niin kauan että väriaine liukeni veteen kokonaan. Kun liuos oli valmis, lisäsin sen vadissa olleeseen suolaveteen ja sekoittelin tasaiseksi.
 
Itse halusin värjätä ainoastaan puolet farkkujeni lahkeista vaaleansinisiksi/turkooseiksi, joten luonnollisesti upotin väriaineeseen varovasti ensin vain osan lahkeista. Ennen värjäykseen ryhtymistä kastelin housut kauttaaltaan kosteiksi, näin väri "nousee itsekseen" pitkin lahkeita eikä jätä tönkköä rajaa kohtaan mihin uusi väri loppuu.
 
Hämmentelin seosta ja huitaisin vahingossa lusikalla niin että väriä roiskui ties minne housuihin. Aluksi panikoin mutta sitten tajusin että ei se ole niin justiinsa, tulee ainakin uniikit pöksyt! Lilluttelin housuja liemessä melkoisen kauan ja upotin niitä myöhemmin vielä vähän enemmän syvälle väriseoksen uumeniin. Kannattaa suunnitella tarkasti miten värin haluaa etenkin jos värjää valkoisia vaatteita, ne kun tuppaavat värjäytymään erittäin nopeasti.
 
Kun olin tyytyväinen siniseen väriin, puristin ylimääräiset värit pois ja ryhdyin seuraavaan toimenpiteeseen eli kävin pinkin värin kimppuun.

Puhdistin vadin huolellisesti ja suoritin samat toimenpiteet(vesi, suola, liuos..) pinkin värin kohdalla mitä tein sinisenkin värin kanssa.
 
Sitten upotin farkkujen toisen puolen pinkkiin väriin.
 
Annoin värin imeytyä itsekseen tovin minkä jälkeen upotin valkoisen osion väriin ja roiskin lusikalla pinkkiä väriä sinisen päälle. Jos värjäät kahdella värillä, tämä on se vaihe missä saa käyttää mielikuvitusta ja päättää miten paljon haluaa yhdistää kahta väriä.
 
Kun olin tyytyväinen, puristin väriliuoksen farkuista, huuhtelin ne kylmällä vedellä ja roippasin pesukoneeseen jotta ylimääräinen väri lähtisi pois. Sitten vuorossa olikin jo vaihe missä odotellaan malttamattomana pesuohjelman päättymistä minkä jälkeen ihastellaan lopputulosta ;)
 
Itse olen sitä mieltä että nämä jalassa kyllä kelpaa tallustella keväisiä katuja, mitäs ruudun siellä puolen tykätään? :)

41 kommenttia:

  1. sun DIYt onnistuu aina :D upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oon ite miettiny kans että aika erinomaisesti on viime aikoina onnistunu, täytyy koputella puuta että jatkuu näin :D

      Poista
  2. melko... räväkät :D mut sopii sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Toivon että toi räväkkä oli positiivinen asia!

      Poista
  3. Niiiiiiiiiiin siistit! Oon just itte miettinyt, että miten tommoset saisi shortseihin, mutta tässähän nää ohjeet nyt on ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Valtteri! :) Niinpä, siitä vaan värjäämään! Innolla odotan millaset saat aikaseks ;)

      Poista
  4. Noi housut on aivan tajuttoman upeet! Eipähän kenelläkään voi samanlaisia olla. Kyllä mullekin tollaset kelpais, ei vaan kärsivällisyys taitais moiseen riittää.

    Kuis pitkään sä pidit noita pökiä tuol värin seassa, tai siis nii?

    Kaipa se kevät täällä jokseenkin jo on, että huippuu kevättä sullekii! :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, yks asia mitä rakastan tuunailussa on juuri se ettei kenelläkään ole ainakaan tismalleen samanlaisia :) Öö, sinistä pidin tosi kauan(ehin tehä ruokaakin siinä välissä kun ne lillui siellä). Pinkissä pidin yläosaa melko kauan ja tota haaleampaa punaista vähä vähemmän, että tuli toi tummempi-vaalea efekti :) En ottanut aikaa mutta kyllä sen siinä tuunailun lomassa osaa katsoa milloin riittää! Kiitos paljon ja samoin sinne :)

      Poista
  5. Voiii kun tuli hienot! Ihana baby blue tuo lahkeiden väri, kyllä kelpaa odotella kesää noi jalassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia :) Mäki tykkään hurjasti just tosta väristä :)

      Poista
  6. Vau, vähänkös siistit! Noista tuli ihan super upeet!

    VastaaPoista
  7. supermakeet! Mä oon värjänny sortsit just samalla tyylillä, toi väriyhdistelmä on niin kiva! Pitää kyl vissiin ostaa jatkossa noita Dylonin värejä, mulla oli jotain "vanhanaikasempia" ja niitä housuja piti KEITTÄÄ siellä liemessä ja kaikkee... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ei hitto naurahdin, mun pitäis varmaan hommata sellasia värejä, tunsin itteni niin vaatevelhoksi ku hämmentelin noita housuja.. Mutta joo, hyvää jälkeä tulee noilla Dylonin väreillä niin ihmeessä ostoksille ja värjäämään!

      Poista
  8. Ihanan väriset ja muutenki mahtavasti! Varsinki toi tummempi punanen on hienosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Yllättävän hyvin onnistu toi punainen, vähän panikoin sen suhteen!

      Poista
  9. siis W-A-U-! muuta ei voi sanoa, noi on superhienot! just ihanat värit ja kaikkee :) sä kyllä osaat, oon ihan kade. mäki haluun tollaset farkut :< mahtawat!!!
    -Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna :) Liukuvärjää ihmeessä itelles myös!

      Poista
  10. Ihan älyttömän makeet, oikein karkkihousut! :--D

    VastaaPoista
  11. apua! Aivan ihanat, kyllä kelpaa tallustella noissa housuissa! Olen tässä jo muutaman kuukauden haaveillut et pitäisi itsekin väritellä vaatteita mutta olen ollut älyttömän laiska ja sen lisäksi kiireinenkin.. Ehkä saan vielä jokin päivä aikaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, älyttömän hauskaa ja palkitsevaa kun näkee oman työnsä tuloksen :) Kiitti!

      Poista
  12. huikeen hienot! oon itekki miettiny housujen tuunaamista tolla tavalla, värit kyllä ois pinkki ja vihree, mut miettimiseks se on jääny:D ehkä joskus saan aikaseks kokeiltua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta :) Itse ostin noiden värien lisäksi vihreen mutta päädyin kuitenkin noihin kahteen, saa nähdä mitä keksin vihreällä värillä ;) Rohkeasti vaan värjäämään!

      Poista
  13. Luuletko että jo valmiiks värillisiä farkkuja vois tuunailla? Mul on vaaleenturkoosit ja pinkit lahkeet houkuttelis tai niin tollasella tyylillä kun sulla on tota sinistä tossa... Ihan törkeen siistit :)) Hyvää Kesän odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että onnistuisi, tosin en osaa sanoa miten pinkki väri tarttuu lahkeisiin jos suoraan päälle laittaisi.. Ite tekisin varmaan värinpoiston lahkeille ja sitten värjäisin tolla tyylillä pinkiksi ;) Hyvää kesän odottelua siihenkin suuntaan!

      Poista
  14. Vaaaau o3o ihanat, tulee mieleen kesä ja värikkäät karkit :3 sulla kyllä onnistuu nämä sun DIY't ihan hurjan hyvin :3 noilla housuilla kelpaa kyllä tallustella pitkin katuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siihenkin suuntaan :) Joo, kesä mullekki tulee mieleen noista - en jaksa oottaa!

      Poista
  15. upeet ! ♥ teeppä mulleki noin kivat farkut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ei muuta ku tuomaan mulle farkut ja värit ;) Haha!

      Poista
  16. Hei vähän siistit! :) Pakko myöntää et harvemmin luen postauksiasi mutta tää oli hauska.

    VastaaPoista
  17. ihanat! mistä sä ostit noita Dylon-värejä? ja minkä hintasia ne oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Metsästin niitä parista kaupasta ja Anttilassa tärppäs :) Noin 5e per pussi.

      Poista