4.3.2013

GREEN SNOW-GUY

Vähän aikaa sitten viiletin ulkona yhdistelmällä t-paita, kauluspaita ja ohut farkkutakki fiilistellen ilmassa auringonsäteiden saattelemana leijuvaa kevään tuntua. Ja mitäs sitten kävikään? Ei muuta kuin lisää lunta tupaan ja oikein urakalla.. Ainakin täällä eteläisessä Suomessa on pyryttänyt mallikkaasti ja mikäli asutte paikkakunnalla missä lunta ei ole satanut, voitte tulla vapaasti rekkojen kanssa nappaamaan vaikka tosta meijän lähistöltä kinoksia pois.

En kuitenkaan antanut lumipyryn lannistaa aikeitani ikuistaa päivän asukokonaisuutta vaikka kieltämättä hieman otti päähän töröttää keskellä tuiskua ja niin ihania valkoisia maisemia. En malta odottaa että lumet sulavat, saa hienoja kuvia ja voi pukeutua kevyemmin. Tänään täytyi jälleen kaivaa kaapista lämmin harmaa takki ja kaulahuivi tekemään taistelusta lumipyryä vastaan edes hitusen verran mukavampaa. Päivän väri oli vihreä ja pääsipä muunmuassa ristisormukseni sormieni ympärille. Tiedä sitten oliko se joku epätoivoinen alitajuntainen viesti ylemmälle taholle esimerkiksi tämän vallitsevan lumikaaoksen tiimoilta...

kengät, housut, kaulahuivi, kauluspaita ja hattu H&M / t-paita Seppälä / kaulakoru Gina Tricot / takki Weekday
 
Huomenna suuntaan Helsinkiin, mitä luultavimmin nappaan kameran mukaan ja saatte nähdä mitä puuhastelin sekä mihin oikein suuntasinkaan ;) Tähän loppuun haluan esittää suuret kiitokset kaikista ihanista kommenteista viime postaukseen, ootte huippuja!
 
Näihin kuviin, näihin (lumisiin) tunnelmiin.

16 kommenttia:

  1. joo vois toi lumen tulo loppuu :D sul on sairaan kiva blogi!

    VastaaPoista
  2. kivat sormukset, mistä ne on? ku et oo kirjottanu tonne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupsista keikkaa.. Keskimmäinen ristisormus on Ginasta ja reunimmaiset Hennesiltä :)

      Poista
  3. Jeij, sie teit kuin teitkin postauksen! Olet ihan ylimahtavansiistin näköinen, ja tosihieno tuo ristisormus :3 Meillä ei täällä Itä-Suomessa ees kerenny lumet juurikaan sulaa ennen kuin tuli uusia ._. Hauskaa Helsinginreissua, ja toivottavasti siulla on tälläkertaa parempi tuuri kulkuneuvojenkanssa, ettet joudu rasittavan pikkuteinilauman armoille c:

    terveisin siis se hyvin random fanityttönen galleriasta c`:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teinpäs hyvinkin :) Yleensä venähtää yöbloggailuksi.. Kiitos, kiitos oikein paljon! <3 Toivotaan parasta :)

      Poista
  4. tosi siisti asu! (=:

    VastaaPoista
  5. Mutta hei, kuten täällä Itä-Suomessa ainakin mie oon tosi monta kertaa kavereiileni todennut tämän uuden lumiaallon myötä: Uusi lumi on vanhan surma! Siitä se kuule lähtee vähitellen sulamaan :)

    Itse rakastan hirmuisesti vihreätä, ja vaikka noista sinun käytämistäsi sävyistä mikään ei ole ehkä itselleni se aivan omin (sammaleen ja maastonvihreä), niin äärimmäisen tyylikäs asu! Ja huivit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu, toivotaan että pitää kutinsa ;) Kiitos paljon! Itekki tykkään hirmuisesti vihreestä ja kuulen usein sanottavan että se on meikäläisen väri.

      Poista
  6. Hah, faijan kans löin vetoo et lähteekö lumet ennen huhtikuun ekaa.. taianpa voittaa ku sanoin ettei lähe : D
    aivan ihana toi huivi ja koru :))

    VastaaPoista
  7. Ihana asukokonaisuus! :)

    VastaaPoista
  8. vihreät maiharit <3 vihreät housut

    VastaaPoista