15.3.2013

WALKING BROWNIE

Nyt jos koskaan on sopivaa kajauttaa ilmoille sanonta "terve mieheen" koska meikäläinen on jälleen terve mies. Kuusi päivää neljän seinän sisällä meinasi ajaa tällaisen toimintaa kaipaavan kaverin kahjoksi. Mitä siinä enää voi tehdä jos tekemättömyyskin alkaa tuntua ylitsepääsemättömän tylsältä? Asiaan tuli kuitenkin muutos kahden kuumettoman päivän jälkeen kun tapasin ihanan työkaverini pitkästä aikaa Helsingissä. Mitä nyt pientä yskää ja nuhaa oli edelleen havaittavissa muttei se ennenkään menoa ole estänyt. Eikä kurkkua ole kolottanut edes kaduilla myllertäneen arktisen viiman takia. Hengissä selvittiin siis ;)

Yksi ehdottomasti parhaista tunteista on se kun ikuisuudelta tuntuneen ajan peilistä on tuijottanut räjähtänyt ja kipeä peilikuva kunnes asia muuttuu ja saa jälleen laittaa itsensä niin sanotusti ihmisen näköiseksi, palata elävien kirjoihin ja mitä näitä nyt on. Tämä kerta ei tehnyt poikkeusta senkään suhteen että juuri järjestelty vaaterekkini lojuu tälläkin hetkellä kaikkialla muualla kuin rekissä, eli vaatekriisinhän se sieltä rysäytti. Asian ratkaisi tällä kertaa saman värin eri sävyjen yhdisteleminen. Väriksi valikoitui ruskea mitä multa löytyy vaikka minkälaisissa vaatteissa ja asusteissa, erilaisissa sävyissä.

kengät, housut, farkkupaita, nahkatakki, huivi ja hattu H&M / laukku Marni for H&M
/ t-paita Seppälä aurinkolasit Topman / hanskat Zara
 
Suunnattiin Karon kanssa syömään molempien himoitsemat patongit Kluuvin Subiin missä kului tovi jos toinenkin päivittäen toisiamme ajantasalle sattumuksista, juoruja tietenkään unohtamatta..

.. minkä jälkeen suunnattiin kohti Tuomiokirkkoa mitäs muutakaan kuin asukuvia räpsimään. Uhmattiin tuulta, yritettiin olla siristelemättä silmiämme auringon paisteiden takia, napattiin parit kuvat myös venäläisturisteista ja todistettiin kuinka joukko pieniä päiväkotilaisia olivat erityisen kiinnostuneita nähdessään ruumisarkun, kun esimerkiksi minä en halunnut nähdä koko asiaa.. Rytäkässä kaulakorunikin hajosi mutta partiotakin käyneenä solmut tuntevana toimeliaana poikana ratkaisin ongelman perinteikkäällä umpisolmulla!
 
Kirkon portailta suunnattiin kohti Kookengän portteja, kävin nimittäin noutamassa kengät jotka "sain" bloggaajatilaisuudesta vähän aikaa sitten. Harmikseni haluamiani ruskeita kenkiä ei ollut löytynyt mistään omassa koossani joten sain mustat. Myönnettäköön että ruskeat olisivat olleet enemmän mieleeni mutta mustat tulivat heti kakkosina, toki ne käyvät värinsä puolesta useampiin asuihin :)
 
Päivä päättyi Picnic'iin mistä valloitettiin viimeinen vapaa pöytä ja ryystettiin smoothiet. Kyseisen puljun smoothiet ovat aina olleet lemppareitani mutta täytyy sanoa että hervottoman kokoiset hedelmälihamötikät jotka eivät meinanneet mahtua pilleistä läpi eivät saa mua enää tilaamaan makuyhdistelmä banaani-mansikkaa.
 
Pieni flunssaisuus, korukatastrofi ja smoothie-fiasko olivat pieniä murheita koska mulla oli eilen superkiva päivä kuten tästä kilometripostauksesta saattaa hyvin päätellä. Ajattelin kerrankin rustailla postauksen joka muistuttaa edes vähän teemaa "päivä kuvina", toivottavasti onnistuin edes jotenkuten.

14 kommenttia:

  1. Jesjes, tätä päivää mä oon oottanu, ku kuuta nousevaa, että pääsen lukemaan sun ihania höpinöitä, no selvästikin kannatti! Tosi nastaa kuulla, että oot ainakin melkein terveenä - mäkin haluaisin olla, mutta tossa sairastuin :( Tsuppaduidaa, nolottaa myöntää, että pari vuotta sitte sain tietää, missä on tuomiokirkko, vaikka melkein koko ikäni stadin suunnalla oon asunut.. :)

    Tykkään aivan kauheesti tosta kaulakorusta, ja sormuksesta, vaikka en mikään sormus-ihminen olekaan. Mutta juu, hyviä viikonloppuja sulle ihanainen Joni! :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva että odotus palkittiin! :) Höh, koita itsekin parantua mahdollisimman pian, kipeenä on ikävä olla. Kiitoksia ja samoin sinne suuntaan <3

      Poista
  2. Olipa piristävä postaus, taas kerran :) Oikein hyvin siis onnistuit!

    VastaaPoista
  3. minkä subin otit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tonnikala kokojyväleipään, juustoa + paahto, salaatti, kurkku ja PALJON(korostan tätä aina työntekijälle) suolakurkkuja, hunajasinappia, öljyä ja oreganoa. Otan aina saman :D

      Poista
  4. Partiolaisen luottosolmu: vanha kunnon umppari :D

    VastaaPoista
  5. Oli kyllä aivan mahtava päivä, mitä tässä oonki jo monesti hokenut ;-) Ja ehdottomasti haluan tänä vuonna kuvailla sua useampaan otteeseen, oot sen verran fiksu ja filmaattinen! ;-) Ens kerralla toivottavasti sää on sitten vähemmän arktinen nii ei ole silmät miten sattuu kuvassa ja voi vähän vähemmän pistää päälle! Eli nähdään taas pian ;-) Terveisin Karo, edelleen täältä sängynpohjalta(mutta tyytyväisenä eilisestä annista!)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat sanat, once again ;) Pistetään jo seuraava kerta mietintään, eikös vain? Parantele ittes kuntoon <3

      Poista
  6. Pakko kehaista, en usein kommentoi mutta nyt tuntuu siltä. Blogisi on kaikin puolin erittäin miellyttävää luettavaa; kirjoitustyylisi on todella mielenkiintoinen, kuvat todella laadukkaita(aina) ja olet mahtava persoona jolta löytyy mielipiteitä. Kiitos blogistasi, uskon etten ole ainoa joka sen annista nauttii :) Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, näistä kommenteista tulee niin hyvä mieli! Kiitos tuhannesti ja aurinkoista kevättä siihenkin suuntaan <3

      Poista
  7. kuinka paljon majoneesia!

    VastaaPoista