20.6.2013

HURVITTELUA HUVIPUISTOSSA

Tässä vaiheessa kesää voin todeta että takana on taatusti yksi kuluvan kesän parhaista päivistä. :) Kokoonnuttiin eilen ihanien työkavereiden kanssa odottamaan busseja jotka starttasivat kohti Tamperetta aamuyhdeksän aikoihin. Railakkaan bussimatkan jälkeen saavuttiin Särkänniemeen missä rynnittiin päät kolmansina jalkoina milloin missäkin porukassa paikasta toiseen.

Kävästiin katsastamassa uusi Koiramäki, rynnittiin Tornadoon lähemmäs kymmentä kertaa, syöpöteltiin hamppariateriat, nautiskeltiin duunipaikan tarjoamat jäätelötöttöröt, viiletettiin Angry Birds-puistossa unohtamatta tietenkään huvipuistopelien pelaamista sekä vatsalihastreenejä loputtoman naurunremakan muodossa :D Voitin maailman suloisimman Killi-pehmolelun koiramäellä olleesta pelistä missä piti viskoa palloja maitotonkkaan, voin kertoa että oli ihan pirun vaikeaa enkä voi uskoa että onnistuin. Narunvedossa meikäläisen tuuri näytti jälleen todellisen luontonsa, kiskaisin itselleni keltaisen nystypallon ja minikokoisia hiekkaleluja..

Sää oli kesäinen, kuten asukokonaisuutenikin. Huvipuistopäivinä pyrin pukeutumaan mahdollisimman rennosti ja niin tein tälläkin kertaa. Vetäisin päälleni "karkkihousut" eli tovi sitten liukuvärjäämäni pöksyt, siniset Conssit, perus t-paidan, väljän farkkukauluspaidan ja leopardihuivin tuomaan asuun särmää. Sekä tietenkin lätsän mikä oli helppo nakata säilytyslokeroihin laitteisiin mentäessä, sitä virkaa pääsi tällä kertaa toimittamaan Boy Londonin rakkauslippis.

kengät Converse / housut H&M + DIY liukuvärjäys / huivi ja aurinkolasit H&M / lippis Boy London
 
Täydellisen ja erittäin hauskan huvipuistoilupäivän jälkeen hurautettiin busseilla Helsinkiin ja suunnattiin porukalla jatkamaan iltaa yökerhon puolelle. Koko päivä aamusta iltaan yhtä tohinaa mutten todellakaan valita, tällaisia päiviä saisi olla useamminkin :)
 
Nauttikaahan juhannuksesta, itse vietän sen rattoisasti töitä tehden. Hieman kyllä harmittaa etten tänäkään vuonna pääse kurkistamaan kaivosta tulevan heilani pärstää..

20 kommenttia:

  1. sun housut on to die for!!!! <3

    VastaaPoista
  2. tosi kivoja kuvia + ihanat noi housus ja huivis :)

    VastaaPoista
  3. Todella hienot housut olet liukuvärjäillyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen todella tyytyväinen lopputulokseen :) Kiitti!

      Poista
  4. pakko kommentoida ekaa kertaa, on meinaan NIIN SIISTI ASU:))

    VastaaPoista
  5. Aivan täydellinen toi sun asukokonaisuus!! tykkääntykkääntykkään♥ oli aivan ihana piristys tähän päivään tulla lukee sun blogia :) piristystä tässä tosiaanki kaivattiin koska mun juhannus ei aiivan putkeen menny... -.- mutta onneks sä olet ihana! :>
    -Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Mukava kuulla että piristi, sun kommentitkin onnistuu aina piristämään, kiitos siis niistä hurjasti ♥

      Poista
  6. Kiva väriset hiukset :) ooks värjänny just;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mä oon aivan totaalisesti unohtanut että olen värjännyt hiukseni kesäkuosiin :D Kiitos!

      Poista
  7. paljo tuola s niemessä maksaa joku hampurilaisateria:Dihana blogi ja ennenkaikkea sinä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä kuollaksenikaan muista hamppariaterian hintaa :D Kiitoksia <3

      Poista
  8. ihanat housut ! värjäileppä mulle samanlaiset ja voisin tulla joku pv sun työpaikalle moikkaileen sua , haha ;>

    VastaaPoista
  9. Apua! Ihania kuvia ja ihana sää <3 tuli viime kesä mieleen ja sitten tuli ikävä. Tuun stadiin heinäkuun lopulla, pitää nähä! Pusss

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sos! Kiitos Anni <3 Ilmotteletki sit koska meijän on pakko nähä!

      Poista
  10. Moi söpö Jonsba <3
    Oot meidän muotiroolimalli. Terveisin Taateli ja Taavi ;)

    PS. IHANAT HOUSUT! Tee tutorial meille lukijoille noista :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei <3 http://onelifeshopit.blogspot.fi/2013/03/diy-housujen-liukuvarjays.html sieltä löytyypi :)

      Poista