10.5.2014

ARMYGRAFFITISHIT

Ollaan puhuttu työystäväni Iidan kanssa jo viime vuodesta asti siitä että meidän pitäisi lähteä yhdessä kuvailemaan. Vihdoin ja viimein saimme aikaiseksi suunnata kunnon kuvausreissulle Suvilahteen. Onneksi menimme, Iida räpsi meikäläisestä nimittäin aivan supercooleja kuvia. ;) Itseasiassa toteutimme pitkäaikaisen ideamme jo keskiviikkona mutten yksinkertaisesti ole ehtinyt repiä aikaa kuvien läpikäymiseen, muokkailuun ja postauksen rustailuun. Arki on kulunut pitkälti niin töissä kuin kavereiden kanssa säntäillen ties missä.

Ryntäsin äsken töistä päätä pahkaa kotiin syynä tietenkin illalla käytävä Euroviisufinaali. Päätin jo töissä tarttua tuumasta toimeen ja tulla läväyttämään mahtavan graffitipainoitteisen kuvasaldon ilmoille toivottavasti teidänkin mielestä ihailtavaksi eikä suinkaan vihattavaksi. Asukokonaisuuteni oli ainakin värimaailmaltaan maanläheinen, löytyi ruskeaa housuista ja maastokuosia takista. Yksi lempparineuleistani "Dead and famous"-tekstillä sujahti ylleni ja jaloista löytyi jo pidemmän aikaa lempikenkieni titteliä pidelleet mustat nilkkurit.

Suvilahti on paikka missä saa takuuvarmasti hyviä kuvia, toki asiaa auttaa sekin kun kuvaajana toimii kokenut järjestelmäkameralla kuvaillut ihminen. Yritettiin yhdessä spotata parhaimman näköiset paikat ja hienoimmat graffitit. Kieltämättä hieman huvitti se seikka että yhdessä mielestäni parhaimmassa kuvasta komeilee aivan pääni vieressä pinkillä sprayatty "PASKA!!". Noh, aina ei voi onnistua mutta aina voi sanoa että niinhän se oli tarkoituskin. :D

kengät Bershka / housut H&M / neule Pull & Bear / takki 2nd hand /
reppu ja aurinkolasit Topman / kaulahuivi Glitter
 
Mulla alkaa huomenna duunit aikaisin aamulla joten tyydyn suosiolla pitämään Euroviisujen kisakatsomon mitä parhaimmassa seurassa eli tietysti omassani. Aion loihtia parit tortillat, nauttia pari lasia kuplivaa ja nauttia illasta sekä tietenkin mahtavasta viisutunnelmasta! En tiedä onko edes sallittua olla näin innoissaan Euroviisuista mutta ei sen väliä, meitsi antaa palaa.
 
Eihän kukaan mitään lätkää kato joten toivotan ihanaa viikonloppua ja mahtavaa viisuiltaa kaikille. ♥
 
 

3 kommenttia:

  1. ihania kuvia ♥ tosinsun blogissa on aina!

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia! Parhaimmillaan graffitit kyllä luo urbaania kaupunkikuvaa. Mutta on mielestäni tärkeää, että sopimattomat ja vaikkapa loukkaavat tekstit poistetaan. Helsinki on varmaan yksi parhaimmista kaupungeista Suomessa nauttia erilaisesta katutaiteesta, tuo Suvilahti juurikin on todella kiva alue.

    VastaaPoista