14.6.2014

LET THE RAIN DANCE

Erinomaista lauantai-iltaa hyvä herras- ja naisväki. En ollut asiaa aiemmin suunnitellut mutta mulla sattui olemaan torstai vapaana ja arvaatteko mitä tämä tarkoitti? Radio Aallon kesäkonsertti järjestettiin kyseisenä päivänä ja viimeisenä esiintynyt meikäläisen jumalanakin tunnettu Kaija Koo tarkoitti sitä että tämä poika oli viivana paikalla. Olin sopinut ystäväni Katrin kanssa suuntaavamme katsastamaan aluksi Jonna Tervomaan. Näin teimme, kiskoimme sadeviitat yllemme ja törötimme kaatosateessa lauleskellen naikkosen biisejä. Keikan jälkeen poistuimme alueelta ja menimme moneksi tunniksi syömään, juoruilemaan sekä nauttimaan muutaman kuohujuoman. Illemmalla oli jälleen aika rynnätä Kaisaniemen puistoon. Törmäsimme sattumalta ystäväiseeni Sannaan, hankkiuduimme hyville paikoille ja nautimme täysin siemauksin Kaijasta. Muta roiskui jaloissa, sadepisarat iskeytyivät naamalle mutta se ei menoa, hyppimistä ja mukana laulamista(lue: huutamista) estänyt. Lainatakseni tapahtuman juontanutta Kimmo Vehviläistä; "Yksi on ylitse muiden, Kaija Koo."

Pari ylläolevista kuvista on napattu meitsin Instagramista mistä mut löytää nimimerkillä sopojoni :) Menkää ihmeessä seurailemaan, pamauttelen sinne kuvia milloin mistäkin. Löytyy kuvia niin duunista kuin bileistä ja ilmoittelen myös siellä kun uusia postauksia julkaisen. Kyltymätöntä hullun stalkkauksen haluani tyydyttää suuresti jokainen seuraaja. ;)
 
Arvatkaa mitä! Eräänä vapaapäivänäni koin suuren ihmeen. Sain nimittäin nauttia puolet päivästä auringosta. En voi vieläkään uskoa sitä todeksi ja luojan lykky tallensin kyseisen päivän asukokonaisuuden kameralle. Voi sitten syksyllä katsella näitä kuvia ja muistella kaiholla sitä kesän ainoaa puoliksi aurinkoista vapaapäivää.. En tiedä miksi mutta mulla on ollut jo pitkään halu yhdistää raitahousut neonkeltaisiin lenkkareihin. Heitin päälle vielä Weekdayn alennuksista ostamani tuulitakin ja sporttinen look oli taattu.

kengät Nike / housut ja t-paita H&M / takki Weekday / reppu Topman
 
Hups. Näytän kyllä siltä että toi olisi mun lenkkiasu vaikken tähän pyrkinyt. Tosin mikäs olisikaan parempi kuin antaa laiskana vapaapäivänä sellainen kuva kaikille että olisin oikein reippaana poikana lenkkeilemässä ja vain pysähtynyt nappaamaan muutaman kuvan? :D Niin tai näin, näihin tunnelmiin tällä erää. Täytynee seuraavaksi yhdistää lenkkarit valkoiseen pukuun ettei tule väärinkäsityksiä, heh.
 
 

2 kommenttia: