23.12.2014

KEEP CALM AND HO HO HO!

Huomenna! Jee! SOS! En kerta kaikkiaan malttanut odottaa vaan vetäisin jo eilen yhden joulupaidoista ylleni. Paidassa on kehotus "keep calm" ja vaikka sitä kuinka yritän totella niin en yksinkertaisesti pysy pöksyissäni. Joulu on niin ihanaa aikaa ja ehdottomasti kaikista juhlista se joka nousee mielessäni sille palkintopallin korkeimmalle korokkeelle ja saa tältä pojalta ainoastaan kultaa. Rakastan joulussa kaikkea. Tai no, keksin kyllä yhden miinuksen ja se on puutos ohjelmatarjonnassa kun avaan television ja klikkaan kolmoselle puoli kahdeksalta illalla. Mutta kyllä se elämä ilman Ismoa hetken aikaa rullailee eteenpäin, etenkin näin ihanaan aikaan. ;)

Mun läheiset perheestä ystäviin tietävät vallan hyvin että olen kunnon jouluhullu. Yksi asia mistä nautin joulussa on perinteet. En esimerkiksi voisi kuvitella perheemme viettävän joulua missään muualla kuin mummolassamme. Joulun aikaan olen kuin pieni lapsi karkkikaupassa, innoissaan jokaisesta ympärillä tapahtuvasta ja näkyvästä asiasta. Mulla on omat perinteet mitkä toteutan jokaisena vuonna ja oikeastaan olen ominut ne itselleni jo vuosia sitten. En tosin usko että siskoni olisi enää edes innoissaan kaikesta mistä jaksan hössöttää. Suunnittelen tarkoin millaisiin paketteihin lahjat pakkaan, aloitan joulukorttien suunnittelun hyvissä ajoin, väkerrän monta tuntia piparitaloa, leivon mummin kanssa pipareita, koristelen kuusen, teen tarkoin jouluisen soittolistan mikä raikaa aattona, suunnittelen hyvissä ajoin mitä laitan aattona ja välipäivinä päälleni... You name it, meikäpojalla on kyllä asiat hallussa. Vaikka paljon joulusta hössötän, älkää silti kuvitelko että ihan joulunatsi olisin. :D

kengät Skopunkten / housut, paita ja kaulahuivi H&M / takki UFF / reppu Topman
 
Kuten varmasti huomata saattaa, meitsillä on tällä hetkellä aika hyvin piparit uunissa. Kaikki lahjat hankittuna ja paketoituina, joulukoristelu niin kotona kuin mummolassa tehty, piparitalo ja piparit leivottuna ja niin edelleen. Niin ja tietysti, joulutunnelmasta nauttiminen aloitettu jo aikoja sitten! ♥
 
Nyt tämä joulutonttu suuntaa jälleen mummia auttelemaan. Eikös sitä niin sanota että odottavan aika on pitkä mutta puuhastelu saa ajan lentämään. Ainakin toivottavasti... En vielä toivota teille hyviä jouluja sillä huomenna jysäytän tänne vielä hieman erilaiset toivotukset. ;)
 
 

2 kommenttia:

  1. IHANA joulutunnelma <3___<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, sitä tulee olemaan tässä monen monta päivää - onneksi! <3

      Poista