7.1.2015

HIGHLIGHTS FROM 2014 / PART 1

Viime postauksen julkaistuani innostuin selailemaan blogiani viime vuoden alusta lähtien ja pohdiskelemaan että mitä sitä tulikaan tehtyä. Ikään kuin pistämään viimeisen niitin siihen arkkuun minkä kannessa seisoo vuosiluku "2014". Yhtäkkiä huomasin klikanneeni joitain kuvia uusiin välilehtiin ja sitten ajattelin että mähän voisin kyhätä koosteen viime vuodesta. Viimeksi tein kollaasin pelkistä lempiasuistani mutta nyt ajattelin kiteyttää jokaisen kuukauden erikseen. Ihan vain meikäläisen henkilökohtaisia lemppareita asukokonaisuuksista, kuvia reissuilta tai mitä nyt ikinä tulikaan tänne blogiin päräyteltyä.

Tammikuussa hullaannuin tuttuun tapaan alennusmyynneistä, näin paljon ystäviäni, innostuin todella muhkeista kaulahuiveista, valitin kylmyyttä ja vihasin lunta ja käytin paljon housuja kreiseillä kuoseilla. Niin ja feilasin herkkulakkoni.

Helmikuusta mikään muu ei tarvitse erityistä hypetystä sillä pääsin vihdoinkin hehkuttamaan someen että "London calling!". Hyvä ystäväni Nina asuu Lontoossa ja lensin sinne toisen hyvän ystäväni Ninan kanssa. Oli ihan huippu reissu, shoppailtiin kuin hullut konsanaan ja hullaannuin Primarkista, kuvasin kaikkea mikä liikkuu ja mikä ei, poseerasin punaisten puhelinkoppien vieressä, syötiin hyvää ruokaa ja nautittiin yksi jos toinenkin huurteinen.
 
Maaliskuu.. Hmm, mitä hittoa silloin tein? Juksasin, tietenkin sen jutun mistä olen saanut eniten kehuja koko elämäni aikana nimittäin leikkasin hiukset nykyiseen malliinsa. Lontoon Nina lensi vuorostaan Suomeen ja nautittiin elämästä (muunmuassa) lintutornissa. Innostuin lenkkeilystä uusine neonkeltaisine lenkkareineni ja tuunailin Indiedaysin mahtavassa DIY-kampanjassa päheitä ruusukaulakoruja muovilusikoista.
 
Huhtikuussa join Nimon kanssa viiniä Indiedaysin blog awardseissa, fiilistelin pääsiäistä mussuttaen suklaamunasia, pistin Miikan kanssa photoshootit pystyyn, fiilistelin kevättä ja työt alkoivat.
 
Toukokuussa blogin puolella oli hieman hiljaista mutta vapaapäiviin sisältyi muunmuassa kuvailua Suvilahdessa kera Iidan ja mahtava reissu Suomenlinnaan Sallan kanssa.
 
Kesäkuussa shoppailin, sain vihdoin mummin avustuksella itselleni päheän Jack Daniel's-farkkuliivin, bailasin keskellä kuralätäkköä jumalani Kaija Koon tahtiin Suomipopin konsertissa, hurvittelin ihanien tyyppien kanssa Särkänniemessä ja vietin yhden kesän parhaista päivistä Helsinki Priden merkeissä missä viipotin menemään liukuvärjätyissä sateenkaaripöksyissäni.
 
Ettei nyt ihan kilometripostaukseksi venähtäisi niin päätin toteuttaa tämän menneiden muistelun kahdessa osassa. HUH. Tältä näytti vuoden 2014 ensimmäinen puolisko omalta osaltani, ihanaa(mutta työlästä..) käydä läpi kaikkia mahtavia hetkiä. Jysäytän pian ilmoille toisen puolivuotisen, pysykäähän kuulolla. ;)
 
 

8 kommenttia:

  1. Ihana vuosi taas takana sun blogia seuraillessa ja toinen samanlainen edessä! Huikeeta uutta vuotta näin myöhässä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kiitos. ♥ Samoin sulle, ihanaa kun viihdyt matkassa mukana!

      Poista
  2. Olipa kiva postaus =)

    VastaaPoista
  3. Piirrätkö noi kulmat?

    VastaaPoista
  4. Sun kulmakarvat oli niiiin paljon kivemmat tuolloin, kun ne olivat vielä paksut. :( En ole aiemmin kiinnittänyt sun kulmiin mitenkään huomiota, mutta noita kuvia katsellessa mietin, että miten näytät niin paljon paremmalta ja tajusin nuo paksut kulmakarvat. Tietenkin pääasia, että itse on tyytyväinen kulmakarvoihinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se että on itse tyytyväinen on pääasia. :)

      Poista