kengät, takki, kaulakoru ja sormus H&M / housut Versace for H&M /
laukku Zara / paita Bershka / kaulahuivi Glitter
Aina tammikuun alussa useat ihmiset asettavat itselleen ties mitä tavoitteita ja mä kuulun niihin jotka eivät yleensä keksi mitään tai rikkovat lupauksensa heti lähtöviivalla. Olen nyt vahingossa ollut herkkulakossa nämä huimat vuoden ensimmäiset päivät ja ajattelin testata omaa itsekuriani. Ei sillä että mulla mikään pakonomainen tarve tälle olisi mutta tiedättehän te, silloin tällöin on hauskaa hieman testata itseään. :D Mutta eräs asia mikä putkahti mieleeni ajatellessani tätä vuotta oli se että blogini täyttää huhtikuussa kuusi vuotta. SIIS KUUSI VUOTTA.
Se on ihan mielettömän pitkä aika, kuusi kokonaista vuotta on pian kulunut siitä kun aloitin bloggaamisen ja siitä lähtien blogi on ollut osa elämääni. Vaikka en joka päivä postaakaan, on se silti aina läsnä jollain tavalla arjessani. Ihan mieletöntä! Palatkaamme takaisin ajatukseen mikä mieleeni tuli tajutessani tämän kuusivuotispäivän kolkuttelevan oven takana. Mietiskelin että mun lupaus tälle vuodelle voisi olla hieman rentoutua blogin suhteen.
En oikein tiedä miten tätä selittäisin mutta kuuden vuoden bloggauksen aikana muodostuu rutiineita ja tapoja joita bloggaajana suosii. Koen jollain tasolla olevani itseäni kohtaan kauhean kriittinen. "Enhän mä voi näin lyhyttä postausta tehdä." "Ei nää kuvat nyt olekaan niin hyviä kuin haluaisin." ja niin edelleen. Se että rakastan bloggaamista yli kaiken sotii keskenään sen kanssa että olen silloin tällöin niin hurjan itsekriittinen ja tauko postausten välillä saattaa tämän takia venähtää.
Olen aina nauttinut kirjoittamisesta, vaatteista, muodista ja valokuvaamisesta. Blogi on täydellinen kanava siihen ja kun sen pääsee vielä yhdistämään yhteen asiaan niin ympyrä sulkeutuu ja hymy valtaa kasvoni. Arvatkaapa vaan mikä tämä asia on? Te. Sinä, joka tätäkin tekstiä luet. Bloggaan eritoten omaksi ilokseni mutta jos joku saa hymyn omille huulilleen ansiostani tai inspiraation siemenen, se jos mikä lämmittää sydäntäni. Se tunne on jotain sanoinkuvaamattoman ihanaa kun esimerkiksi Helsingin yössä joku tulee vetämään hihasta, kertoo lukevansa blogiani ja halauksen saattelemana kertoo vielä nauttivansa blogini lukemisesta.
Ettei nyt ihan itkuvirreksi menisi niin eiköhän polkaista tämä blogivuosi osaltani käyntiin. Vaikkei vielä blogini syntymäpäiviä vietetäkään, haluan silti sanoa vilpittömän kiitoksen menneistä vuosista. Kiitos että olet viihtynyt mukana ja toivottavasti viihdyt jatkossakin. ♥ Annetaan mennä!
kiitos sulle, sun blogi on huikee (:
VastaaPoistaAww kiitos todella paljon. <3
PoistaMoi Joni!
VastaaPoistaTän postauksen myötä koin, että mun on pakko vihdoin kommentoida sun blogiin jotain. Todennäköisesti tästä tulee pienimuotoinen romaani, prepare:
Mä - kuten varmasti moni muukin - bongasin sut ensimmäisen kerran irc-galleriasta. Omalle kaveriporukalle varsinkin oli suunnaton shokki, että joku suomalainen jätkä voi olla noin rohkea,ylimielinen ja pukeutumisellaan vähintäänkin mielipiteitä herättävä tyyppi.
Mun oma käsitys susta muuttui, kun huomasin, että rupesit kirjoittamaan blogia. Se, ettet sä oikeesti ollutkaan se galtsuteini vaan ihan oikea ihminen, tuntui musta samaan aikaan hämmentävältä ja siistiltä. Muistan myös itse, että mä oon saanut sun ekoista kirjotuksista lähtien kuvan, että sä oot todella aito ihminen. Vaikka sun kuus vuotta sitten kirjoittamat postaukset onkin nyt luettuna jopa vähän surullista luettavaa, mun mielestä sun blogin perusidea on pysynyt tähän päivään asti täysin samana. Sä kirjotat niistä asioista mistä haluat ja niistä asioista mitä rakastat.
Tuntuu jopa vähän ahdistavalta ajatella, että mä oon lukenut saman tyypin kirjotuksia melkein kuus vuotta. Nyt kun ajattelee, niin täähän on vähän niinku se "The Truman show"- leffa (On ok, jos googlaat). Bloggaamalla näin avoimesti, sä oot avannu mun kaltasille ihmisille pääsyn sun maailmaan ja elämään. Mähän tiedän susta pelottavan paljon asioita.
Koska sä oot noin älyttömän persoonallinen ja värikäs ihminen, on selvää, että sun kirjotukset ja teot herättää ainakin allekirjoittaneessa kaikennäköisiä tunteita ja ristiriitoja. Monet kerrat(OBS! Kuudessa vuodessa "monet kerrat" on n. 4% kokonaisuudesta) sun postauksia tai asukuvia katsoessa mä oon miettinyt, että mitäköhän sä oot oikein aatellut. Joskus mä oon pitänyt puolikin vuotta sun blogista breikkiä. Se, että lukija pysyy blogin kyydissä kaikesta huolimatta kuusi vuotta, kertoo enemmän kuin paljon bloggaajasta.
Joni, sä kirjoitat eläväst ja hauskasti + viime vuosina varsinkin tosi monipuolisesti. Sä päästät lukijan lähelle sua ja sun arkea, mutta pystyt silti pitämään selkeän yksityisyyden. Sun blogi on ulkoasultaan hieno ja kuvat laadukkaita. Sä kirjoitat, kun sulla on jotain kerrottavaa, et siksi, että sun on pakko.
Nyt, kun kirjoitukseni lähenee loppuaan (n. 706 sivua takana, keep it up!) mä haluaisin vielä kysyä sulta pari kysymystä. Ja, koska koen olevani lukijakuntasi veteraaneja, en aio odottaa kysymyspostausta. Siis:
-Joskus blogin alkuaikoina sulle heitettiin haaste, jossa sun piti miettiä asu, jota sä voisit käyttää koko sun loppuelämän. En löytänyt sitä postausta, mutta voisitko raottaa, että millä fiiliksillä suhtaudut nyt muistaakseni melko niittipainotteiseen luomukseen? Meneekö läpi vielä (ainakin) seuraavat kuus vuotta?
- Mitkä sun tulevaisuudensuunnitelmat on? Opiskelemaan? Töitä? Muuttoja? Anything?
Lopuksi mä haluaisin vielä kiittää sua aika uskomattomista kuudesta vuodesta, Ainakin mulle tää on aika ainutlaatuinen tilanne. Lisäks mä haluisin pyytää anteeks tällaista krhm, melko agressiivista lähestymistä ja "stalkkerimaisuutta". Tarvittaessa voit hakea lähestymiskieltoa.
"Long" (haha) story short: Olet uskomaton bloggari ja uskomaton tyyppi. Mitä ikinä teetkään niin älä muutu. + kuuntelee aina Kaijaa. Kaija on myös cool.
-Annika
Heipähei Annika!
PoistaKerrassaan ihanaa että vihdoinkin päädyit kommentoimaan jotain. Romaaniin vastataan tietenkin romaanilla, joten samat sanat; prepare. ;) Galleriastahan se kaikki tosiaan alkoi. Oli itselleni todella hämmentävää huomata miten jättimäisen "suosion" siellä sain, tuhansia kävijöitä päivittäin, kommentteja tulvi ovista ja ikkunoista ja keskustelupalstat lauloivat. Myönnän, lisäsin tahallani vettä myllyyn ylimielisillä kuvateksteillä koska niistä seuranneet reaktiot olivat, miten sen nyt sanoisi, mielenkiintoista seurattavaa. Galtsukäyttäytymiseni oli siis osittain feikattua, mutta pukeutuminen on aina ollut aitoa. Teinimpää tietysti silloin mutta niinhän ne kaikki asiat kehittyvät kun ihminen kasvaa ja aikuistuu, tyyli siinä samalla. Blogin aloitin nimenomaan siksi että halusin näyttää olevani muutakin kuin pelkkä tyhjäpää teini, mitä kyllä bloginkin alkuaikoina jollain tavalla vielä olin mutta jokainenhan kasvaa ja voin käsi sydämellä sanoa itseäni kuvaavan nimenomaan adjektiivin "aito." On ihanaa kuulla että nimenomaan se on välittynyt sinulle ja juuri se ilo blogata asioista mitä rakastan. Kirjoittaa aiheista mitkä ovat minulle tärkeitä. En voi kuin sanoa sinulle rehellisen, aidon kiitoksen kauniista sanoistasi. Ne merkkaavat paljon.
Taisi muuten olla niin että tämä asu mitä käyttäisin koko loppuelämäni sisälsi niin kultaa kuin hopeaakin, niittejä ja paljon koruja. Taisi mukana olla farkkupaitakin koko joukon seassa. Uskon että ei ihan samanlainen asu tulisi jos nyt heitettäisiin sama haaste. :D Mutta kuten jo edellä sanoin, tyyli kehittyy ja mielipiteet muuttuu. Etenkin kuuden vuoden ajalla. Tulevaisuus on aikalailla auki ja mä oon sellainen hetkessä eläjä, en stressaa vaan teen asioita sitten kun siltä tuntuu ja ajoitus on hyvä. Opiskeluja olen miettinyt, en vain ole vielä(kään) oikein saanut päässäni selville sitä mitä haluaisin opiskella. Nuoriahan tässä kuitenkin vielä ollaan. Töitä ajattelin tehdä, alkaa taas keväällä. En stressaa liikaa, annan elämän rullailla. Mistä sitä tietää vaikka huomenna löytäisin unelmieni miehen ja rakastuisin palavasti.. Toivossa on hyvä elää. Kiitos vielä sulle ihanista sanoista, arvostan. Me kauniit, riettaat ja onnelliset. ♥