31.1.2015

TURISTI TUURISSA

Kuten jo viime postauksessa paljastin, mökkilomaan tuli pienoinen muutos kun päätettiin faijan kanssa lähteä päivää aikaisemmin kurvailemaan kohti Tuuria. Olen aina halunnut käydä tsekkaamassa Suomen suurimman kyläkaupan mutta se ei ikävä kyllä ole suoralla reitillä ottaen huomioon matkan mökillemme. Nyt otettiinkin Tuuri kerralla haltuun, oltiin perillä alkuillasta ja jäätiin kyläpuljun yhteydessä sijaitsevaan hotelliin yöksi. Todella kiva ettei tarvinnut töröttää autossa kymmentä tuntia putkeen yhtenä päivänä. Halusin tietty mennä heti illalla kiertelemään kauppaan ja siellähän kului yli pari tuntia. Taisi siinä kuulua iskän suusta muutamaankin otteeseen perinteinen lause "voidaanko jo lähteä?" johon mun vastaus kuului "joo ihan kohta, mä katon vielä tuolta." Heh.

Olen monelta naispuoliselta kaveriltani kuullut kuinka he ovat ostaneet seitsemät kengät ja ties mitä vaatteita käydessään Tuurin kyläkaupassa mutta mulla ei käynyt ihan samoin. Älkää hirttäkö mua kun sanon näin mutta mun makuun suurin osa miesten vaatteista oli hieman juntteja. Kai se nyt on sanomattakin selvää etteivät ne Petri Nygård-pipot pillumagneetti-tekstillä tai collegehousut(jotka olivat kyllä ihanan värisiä) joihin on painettu kissan kokoisin kirjaimin toiseen lahkeeseen "SUOMI FINLAND" ole ihan meikäläisen tyylisiä. En myöskään erityisemmin välitä esimerkiksi Jack&Jonesin paidoista. Mutta kyllä mä sieltä jotain löysinkin! Ihanan neuleen ja hauskan t-paidan. Taisin myös hiukan hullaantua tuoksu-hyllyllä.. Ostoskoriin päätyi myös hammastahnoja, vanupuikkoja, uistin, pieni sisustustaulu, keltaiset kuulokkeet ja pinkkejä tuliaisia siskolleni.

Olin ihan ällikällä lyöty, hotelli kullattuine hanoineen oli todella hieno ja muutenkin koko rakennus oli upea linna. Nyt on vihdoin Tuurikin koettu, kyläkauppa nähty ja hyvä aika alkaa miettiä minkä kaupungin sitä kävisi valloittamassa seuraavaksi. ;)
 
 

6 kommenttia:

  1. saisko kuvii ostoksist? ainaki vaatteet ois kiva nähä ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä ainakin ne vaatteet ajattelin esitellä. Varmaankin osana asuja. :) Uskon että mukavempaa katsottavaa kuin että roikkuisivat tylsästi henkareissa.

      Poista
  2. Tuurissa tulee kyllä tehtyä kivoja löytöjä, naisten vaatteiden puolella varsinkin on tullut vaikka mitä vastaan ja vielä tosi halvalla! Taitaapi tuo miestenvaateosasto olla sit vähän eri sorttia, on kyllä tullu nähtyä noita junttipaitoja sielä. :'D Taitaa suurin osa miesasiakkaista ollakin niitä juntimpia tyyppejä että kaipa menee paidat kaupaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä voin vaan kuvitella ja kyllä mä siinä kävellessä hieman silmäilin naisiinkin päin (kuulostipa hassulta mun suusta :D) ja kaikkea kivaa näytti olevan. Jep, ikävä yleistää mutta niin se taitaa mennä..

      Poista
  3. ihana turistini <3 ja wow haluun kodin osastolle :3 :3 :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3! Kannattaa mennä, siellä oli vaikka mitä! Mua jäi kieltämättä harmittamaan pari taulua mitkä jäi hyllyille...

      Poista