26.1.2015

WINTER WONDERLAND

Viime viikon sunnuntaina isäni kysyi minulta josko haluaisin lähteä hänen kanssaan mökille. Minähän pakkasin laukut ja lähdettiin ajamaan sunnuntain ja maanantain välisenä aamuyönä kellon näyttäessä neljää. Kymmenisen tuntia myöhemmin kello kahdelta saavuttiin määränpäähämme, keskelle talvista ihmemaata Taivalkoskelle. Olen tämän ennenkin sanonut mutta voi pyhä jysäys Suomen luonto on sitten kaunis etenkin pohjoisessa, niin kesällä kuin talvellakin. Mulla oli vain yksi päämäärä tälle mökkireissulle: rentoutuminen. Ja sitähän harrastin oikein olan takaa. Luin Aku Ankan taskukirjoja, katselin leffoja, saunoin joka ilta antaumuksella, käppäilin useita tunteja talvisissa maisemissa vailla huolen häivää, räpsin kuvia ja tein lumitöitä kiipeillen katoillakin pudotellen lumia pois.

Ulkosalla näytin lähinnä venäläiseltä eskimolta karvahattuineni ja sisällä vuorauduin olohaalariini villasukkia tietenkään unohtamatta. Tällä hetkellä oikein läkähdyttää ajatuskin siitä miten paljon mulla oli päällä viipottaessani ulkona. Kahdet villasukat, villahousut, collegehousut, pitkähihainen aluspaita, huppari, toppahaalari, pipo ja kaulahuivi. Kyllä tarkeni. :D Vaikka pakkanen paukkui niin että partakin jäätyi hengityksen voimasta ja meinasin jäätyä elävältä rynniessäni saunaan ylläni pelkkä kylpytakki, ei se menoa haitannut. En ole mikään lumen ja pakkasen ylin ystävä mutta jollain tavalla mökillä niihin suhtautuu aivan eri tavalla kuin täällä etelässä keskellä loskapaskaa.

Kyllä noissa maisemissa silmä lepäsi. Oltiin mökillä maanantaista torstaihin jolloin hurautettiin autolla Tuuriin katsastamaan Suomen suurin kyläkauppa. Postailen siitä seuraavaksi joten pysykää ihmeessä kanavalla. Ja kyllä, tottahan toki perinteinen turistikuva jättimäisen hevosenkengän edessä täytyi ottaa. Sekin siis luvassa seuraavaksi. ;)
 
 

11 kommenttia:

  1. oooh onpa kaunista! :)

    VastaaPoista
  2. Herranjestas mitkä maisemat, pääsispä itekin :) Oot ottanu tosi kauniita kuvia <3

    VastaaPoista
  3. Hauskaa tuntuu olevan! :-D Ja onpa ihanat maisemat. Nämä etelän vuoroin loska ja vuoroin pakkanen kyllä harmittaa. Mutta tuolla talvi on aitoa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli joo, kerrassaan hulvatonta ja nautinnollista! :D Sanos muuta!

      Poista
  4. Wow wonderful scenery!

    http://beautyfollower.blogspot.gr

    VastaaPoista