9.2.2015

FUCKING BITCHES IN THE HOOD

No nyt mulla on kuulkaa sellanen pipo että tiukkapipoiset kukkahattutädit pyörtyvät. Jotkut sanovat mulla olevan hyvä tuuri ja että "aina voitan jotain". Pipo pamahti postiluukusta muutama päivä sen jälkeen kun olin Loopin facebook-sivuilla huutanut "HEP!" merkiksi siitä että haluan pipon omakseni. Onni suosi meitsiä satojen huutelijoiden joukosta. Hulvatonta! ;)

Pipo on ruotsalaisen Death team-yhtyeen tavaramerkki. Tottakai mun piti selvittää minkälaista musiikkia se soittaa ja kuten ehkä arvata saattaa, postauksen otsikkonakin komeileva teksti löytyy niin ikään pipostani ja on myös bändin biisin nimi. Mun mielestä toi biisi on oikein tarttuva ja juuri sellainen mitä tulen takuuvarmasti luukuttamaan täysillä kuulokkeistani tarpoessani yksin pitkin katuja. :D Tästä voitte kuunnella biisin ja voin kyllä kuvitella sen jakavan mielipiteitä.

Kuten viime postauksessa kerroin, lähdin pitkästä aikaa ystäväni Isabellan kanssa kuvailemaan Suvilahteen päheiden graffitiseinien keskuuteen. Täytyy jo tässä vaiheessa todeta että tykkään näistä kuvista ihan sairaasti! Talvella harvemmin tulee käytyä ystävien kanssa kuvailemassa yksinkertaisesti kylmyyden takia mutta toi päivä oli kuin ennakkomaistiainen hitaasti mutta varmasti saapuvasta keväästä. Aurinko paistoi ja olosuhteet kuvailulle olivat mitä otollisimmat. Mulla oli päällä Lontoosta ostamani Bershkan kukkahihainen takki mikä on ehdottomasti takkikokoelmani lempiyksilö. Olen nimittänyt asuun yhdistetyt housuni "young money cash money-pöksyiksi". :D Niin ja tietenkin osana asua oli myös tuo voittamani pipo tuomassa sitä kuuluisaa katu-uskottavuutta. ;D

kengät H&M / housut Topman / collegepaita ja takki Bershka / pipo Death Team
 
Ihanaa alkanutta viikkoa teille kaikille! ♥
 
Isabella taisikin tokaista että meitsi on yksi harvoista ihmisistä joiden voi kuvitella käyttävän kyseistä pipoa. #imthekindofpersonthatyoudontwannafuckwith :D
 

3 kommenttia: