21.4.2015

ORANGE IS THE NEW BLACK

Voiko ihanammin viikko enää alkaa? Ulkona on aivan mielettömän ihana sää ja voisin tälläkin hetkellä viilettää kavereiden kanssa kaupungilla mutta sen sijaan törötän neljän seinän sisällä vuorautuneena villasukkiin ja olohaalariin. Nyt se kevätflunssa nimittäin jysähti meikäläiseenkin. Nenäliinat ovat parhaita kavereita, yskittää ja ääni kuulostaa siltä kuin olisin juhlinut kaksi viikkoa putkeen... Yritän nyt ottaa ihan iisisti vaikka se varmasti tuskaa teettääkin. On maailman turhauttavinta töröttää monta päivää kotona varsinkin kauniilla säällä ja mulle tulee todella helposti tylsää. Nyt on vain asennoiduttava niin että viikonlopuksi on parannuttava sillä duunit alkavat koska sehän ei tule kuuloonkaan että silloin flunssa veisi voiton. Kyllä mä tän selätän, olen varustautunut ties millä tabuilla ja tietenkin sillä kuuluisalla flunssajuomalla, teellä.

Juu ja niin mun tuuria tämä ajoitus tämän sairauden suhteen. Eihän mulla olisi mitään suunnitelmia ollutkaan tälle viikolle.. Jouduin perumaan yhdet kuvaukset ja ehdin jo panikoida sitäkin etten pääse ikuisuuteen blogiakaan päivittelemään kunnes muistin kuvat mitä en ole vielä julkaissut. Ette ikinä arvaa mitä kautta muistin nämä unohdetut asukuvat? No siitä kun tänään tuli posti. Olen melko varma siitä että mulla on silloin tällöin maailman omituisin järjenjuoksu ja tällekin on varmasti joku looginen selitys alitajunnassani. Veikkaan asukokonaisuuden värimaailmaa, oranssia ja sinistä, mikä on myös Postin logon väritys. Jep jep, älkää kysykö. :D

kengät ja kaulakoru H&M / housut Zara / t-paita ja takki Weekday /
laukku Gina Tricot / aurinkolasit Ray-Ban


Joni the postipoika kuittaa tältä erää. Jos joku muu kärsii inhan kevätflunssan kourissa niin pikaista paramista. Kaikki ne jotka eivät kärsi, nauttikaa kevätauringosta meikäläisenkin puolesta! :)
 
 

14 kommenttia:

  1. Oij hienot kuteet. Inhoan oranssia, mutta nyt tuli fiilis haluta samanlainen laukku ja noi housut. Ja ihana sininen takki oranssin kanssa. Vastavärit näyttää kyllä hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! :) Mä oon niin samaa mieltä, joskus vastavärit yhdistettyinä toimivat todella kivasti. :)

      Poista
  2. kunnon flunssa on pyllystä :---( pikaista paranemista. ♥

    VastaaPoista
  3. Ite onneks pääsemässä flunssasta. Olin tossa pari päivää ihan sänkypotilaana ja siinä maatessa aloin jopa haaveilemaan siitä että vois edes siivota. :D Siinä kohtaa huomas olevansa kipeä. Jännä kyllä, mulla ei tullut kuumetta ollenkaan. :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, I know the feeling. :D Joo mullakaan ei ole ollut kuumetta, luojan kiitos..

      Poista
  4. Lissu tahtoo ton laukun!!! Pyörryttävän huikea väri :) Ihana yhdistelmä tuo sähkönsininen ja oranssi.

    VastaaPoista
  5. Vastavärit toimivat. Sinun kannattaisi silti panostaa tasokkaampaan laatuun vaatteissasi. Zara ja H&M jne. ovat kuitenkin käytä ja heitä pois- kamaa.
    Osta tasokkaampia, laadukkaampia vaatteita, joiden leikkaus istuu ja joiden materiaalit ovat sellaisia, jotka paranevat vain käytössä.
    Älä tyydy halpariepuihin vaan hanki sellaista joka kestää kulutusta ja katsetta.
    Joo tiedän kalliimpaa, mutta kun sellaisia hankkii niin niitä yhdistelemällä saa ihan eritasoisia kokonaisuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedoksesi H&M ja Zaran vaatteet ovat laadukkaita, kaikki on kiinni siitä miten pitää vaatteistaan huolta.

      Poista
    2. Saan tällaisia kommentteja silloin tällöin ja aina tulee turhautunut olo. Lainatakseni toista anonyymina kommentoinutta, se on nimenomaan kiinni siitä miten niistä pitää huolta. Mulla on esimerkiksi monen monta vuotta kestäneet kaikki H&M:ltä ostetut kengät, puhumattakaan t-paidoista ynnämuista. Mua ärsyttää tollainen "Zara ja H&M-kamat ovat täyttä roskaa"-asenne ja mulla ainakaan ei ole koskaan tullut pettymyksiä kyseisten ketjujen vaatteiden suhteen. :)

      Poista
  6. Olin juuri tulossa kommentoimaan, että ovatko nuo kengät tosiaan H&M:ltä, kunnes näin yllä olevia kommentteja. Päätin, että muotoilenkin kysymykseni hieman toisin, ettei kukaan luule että olen yhtä mieltä Henkkamaukan turhuudesta.:D H&M vaatteissa ei tosiaan ole mitään vikaa, kenkien suhteen vain on vähän niin ja näin ainakin naisten puolella lestin ja kestävyyden kannalta, mutta nuo Söpön kengät näyttävät hyvältä. Mullakin on kestäneet H&M:n yms. vaateketjujen vaatteet ikuisuuden ja varsinkin H&M:n yksiväriset peruspaidat ovat olleet positiivinen yllätys värien kestävyyden kannalta! Olen samaa mieltä, Mr Cute, että aivan sama mistä se vaate on, kunhan siitä pitää huolta. Sitä paitsi on lisättävä, että kalliskaan vaate ei näytä yllä hyvältä, jollei sitä kanna oikein tai se ei ole kantajalleen ylipäätään istuva. Jostain syystä muuten kaikki mun benettoneihin upottamat rahat ovat huuhtoutuneet ekojen pesujen yhteydessä aina viemäriin - yksikin todella kallis neuletakki nuhjaantui ensimmäisen pesun jälkeen siihen kuntoon, että se näytti siltä aivan kuin olisin pitänyt sitä jo viikkoja tai pessyt ainakin yhdeksässäkympissä. Joku kysyikin, että miksi käytän henkkamaukan riepja, ennen kuin näytin paidan lappuja ja kuitin ostoajankohdasta. On muuten samalla pakko mainita, että niinä harvoina kertoina kun olen päättänyt repäistä ja olen käynyt sovittelemassa merkkiliikkeiden vaatteita, niin olen aina joutunut kuitenkin kävelemään sinne Seppälään tai Cubuksen kautta Henkkaan, koska niiden liikkeiden vaatteiden mitoitukset eivät stemmaa mitenkään päin ruumiinrakenteeni kanssa. Minihameet ulottuvat polviin tai paitojen/takkien hihat ovat ihan kummalliset tai repsottavat selästä (millaisille ihmisille ne on oikein tehty?) Eli summa summarum: ei aina se merkki takaa laatua tai istuvuutta.

    VastaaPoista