12.9.2015

F#CK Y'ALL

Mitä mahtavinta lauantaita juuri sinulle. :) Ihan tähän alkuun heitän pienimuotoisen muistutuksen huikeasta arvonnasta joka päättyy huomenna. Klikkaa tästä ja käy osallistumassa mikäli selfietikku tulisi tarpeeseen. Sellainen kätevä kapistus nimittäin lähtee yhdelle onnekkaalle voittajalle helpottamaan selfiehetkiä. ;) Selfieistä puheenollen, tajusin eilen järkyttävän asian. Olen nimittäin kännykän vaihdon myötä totaalisesti unohtanut hehkuttaa sitä seikkaa että meikäläisen löytää vihdoin ja viimein Snapchatista. Käykää ihmeessä lisäilemässä sillä olen päässyt snäppäilyn makuun. Samalla nimimerkillä löytää kuin Instagramista, ei siis muuta kuin sopojoni hakuun ja plussaa painamaan.

Postauksen otsikosta saa ehkä hieman vääristyneen kuvan, en suinkaan ole suivaantunut ihmiskuntaan vaan satuin eräänä kauniina syyspäivänä viilettämään ympäriinsä paidassa joka on kyseisellä sloganilla varustettu. Oon niin #badass. Ostin paidan Viron reissulla New Yorkerista ja mulla oli päällä monia muitakin uutukaisia neitsytmatkoillaan. Polvisukat tupsahtivat viimeisimmän Hennesin tilaukseni yhteydessä ja juuri tuollaisia olin etsinyt. Shortsit paukahtivat Topmanin tilauksen mukana ja luojan lykky ehdin niitä vielä käyttää ennen kuin ilmat täysin kylmenevät. Sinisen bandanahuivin bongasin eurolla UFFilta kun kävin katsastamassa tarjontaa tasarahapäivillä. Ystäväni on UFFilla töissä ja naurahti mulle kassalla että "sulla on taas niin aikuismaiset ostokset" kun ostin lisäksi pinkin bandanahuivin ja vangin mustavalkoraidallisen naamiaisasun. :D

kengät Converse / polvisukat H&M / shortsit Topman / paita New Yorker /
bandana UFF / aurinkolasit Ray Ban
 
Nyt eletään ihmeellisiä aikoja sillä meitsi ehti postailla ennen duunin alkua. Herranen aika. Mä tästä lähden kohti työmaata tienaamaan jotta voin jatkossakin ostella värikkäitä bandanahuiveja, naamiaisasuja ja tikkukaramelleja. Palaillaan!
 
 

2 kommenttia: