FISHING IS MY FASHION

Ohoi! Täällä ollaan pitkästä aikaa. :) Sori pienimuotoisesta hiljaisuudesta täällä blogin puolella. Kuten meitsiä esimerkiksi Instassa seurailevat varmasti tietävät, olin rentoutumassa mökillämme Taivalkoskella perinteisen syksyisen kalastusreissun merkeissä. Täytyy sanoa että aina mökillä ollessani silmäni lepää ympärillä näkyviä maisemia ihastellessa. On se luonto niin kaunista etenkin syksyllä kun ruska alkaa nostaa päätään. Olin reissussa viisi päivää mukaanluettuina kaksi päivää joista molemmista puolet istuimme autossa.

Kotona järkkärin kuvasaldoa katsellessani tajusin tämän reissun olevan henkilökohtainen ennätykseni kuvien vähäisyydessä. Yleensä mulla on useita satoja kuvia purettavana mutta nyt määrä jäi seitsemäänkymmeneen. Pohdiskelin jo paniikissa että saankohan mä minkäänlaista postausta väännettyä mutta sitten muistin tottakai räpsineeni myös kännykällä maisemakuvia ja tietenkin niitä ihania selfieitä joen varressa. Olisihan se nyt pitänyt heti tajuta että tällaisen kännykkäaddiktin on moisilla huolilla turha päätään vaivata, heh.

Oikeastaan edellä mainittu sana "kalastusreissu" tiivistää aktiviteettini täydellisesti. Kalastusta, kalastusta ja vielä kerran kalastusta. Pitihän sitä nyt vielä hurauttaa faijan kanssa mökille näin syksyn kynnyksellä ennen kuin pohjoiseen tulee niin kylmä ettei ilman toppahaalareita tarkene. Tosin kyllä mä jo nyt näytin kunnon Michelin-ukolta viipottaessani ympäriinsä kahluusaappaissa joiden alle tungin kylmyyden välttämiseksi kaikkea mahdollista villakalsareista collegehousuihin. On kai sanomattakin selvää että olin aivan muodin huipulla kaikkine saappaineni, flanellipaitoineni ja maastotakkeineni. ;)

Valehtelematta olisin kyllä voinut jäädä mökille kalastelun lumoihin vielä pidemmäksikin aikaa mutta onpahan ainakin taas jotain mitä odottaa ensi keväältä. Pakko tähän loppuun kertoa eräs tarina joka sai ainakin itseni hieman naureskelemaan sisäiselle someaddiktilleni. Meidän mökillä on mielettömän huonot kentät eikä oikeastaan mitään pysty kännykän netillä tekemään. Eräänä iltana mä halusin välttämättä postata päivän tunnelmista kuvakollaasin Instagramiin. Koska kenttää ei mökillä ollut, lähdin himmeä otsalamppu otsallani kävelemään pilkkopimeää mökkitietä niin pitkälle kunnes kenttää ilmaantui. Voin kertoa että siinä alkoi mielikuvitus laukkaamaan enkä uskaltanut kääntää päätäni kohti metsää koska olisin saanut sydänkohtauksen jos puskassa olisi ollut vaikka poro tapittamassa. Ympärillä hipihiljaista ja oikeasti niin pimeää ettei ilman sitä himmeää valoa olisi nähnyt eteensä. Noin vartin tarvottuani sain kuvan postattua.

 

Mitä tästä opimme? Usko itseesi ja vaikka edessäsi olisi pilkkopimeä tie jota et uskaltaisi astella, ota rohkeasti askelia kohti tuntematonta ja rohkeutesi palkitaan. ;)