3.12.2015

SUKKAMIES

Jokainen tietää elämässä olevan niitä kuuluisia pieniä iloja, asioita mitkä eivät välttämättä toisten korviin kuulosta kovinkaan isoilta jutuilta mutta saavat toiselle hyvän mielen. Arvatkaapa vaan mitä tein eilen vapaapäivänäni ja mikä sai mulle suuren hymyn huulille? Puin värikkäitä vaatteita ylleni. Mulla pitää olla töissä mustat vaatteet ja lähden lähestulkoon aina kotoa töihin jo valmiiksi mustissa kledjuissa. En nimittäin näe mitään järkeä siinä että pukeutuisin täysin eri asukokonaisuuteen ainoastaan työmatkani ajaksi. Eli siis siksi ajaksi että istun täpötäydessä bussissa tai junassa ja kävelen viiden minuutin matkan työpaikalleni. Enkä siinä aamuneljältä herätessä unihiekat silmissä jaksa alkaa pohtimaan éttä mitäköhän sitä tänään puettaisiin. Vaivattomampaa vaan heittää ne mustat housut, mustat kengät, musta paita, musta pitkä takki ja musta kaulahuivi päälle. Olen siis tiivistettynä näyttänyt kohta viimeisen kuukauden siltä että olen menossa hautajaisiin. Sellaiselta pitkältä mustalta hahmolta minkä nähdessään varmasti itse Lordi Voldemortkin saisi sätkyn. :D

Vaikkei eilinen asukokonaisuuteni mitään sateenkaaren värien ilotulitusta ollutkaan niin kyllä sitä väriä löytyi paljon enemmän kuin mustanpuhuvasta työpäivien lookistani. Mun mielestä näyttää todella kivalta jos mies on hieman käärinyt housujensa lahkeita ja näin ollen niiden alta pilkottavat kivat sukat. Pitihän munkin tätä testata sukilla mitkä Lontoossa asusteleva ystäväni lähetti vanhempiensa kautta minulle tuliaisiksi. Jotten ihan Tikkurilan värikartaksi muuttunut niin hillitsin asua ruskean sävyillä mitä löytyi niin kengistä, housuista, repusta, takista kuin aurinkolaseistakin.

kengät Kookenkä (saatu blogin kautta) / housut ja takki H&M / paita Weekday /
reppu Topman / aurinkolasit Bershka / kaulahuivi Glitter
 
 
Vannoin eilen etten mene tänään lähellekään mitään kauppaa(koska veronpalautukset saavat ihmiset sekoamaan) mutta yhtäkkiä löysinkin itseni tyhjentämästä Ikean jouluhyllyjä. Jouluhullu ja jouluhyllyt eivät todellakaan ole hyvä yhdistelmä.. Ostin muunmuassa noin sata uutta kultaista joulukuusenkoristetta... Tänä vuonna päätin että mummolaan tulee täysin kultaisin värkein koristeltu joulukuusi. Myönnän, mulla on "muutamia" jouluun liittyviä pakkomielteitä aina joulukuusen koristelusta lahjojen paketointiin. Mahtaa mummi riemastua kun täräytän paikalle olallani iso Ikea-kassi tursuten kultaisia koristeita. Ja tämä on vasta alkusoittoa. :D
 
Nyt voisin paketoida muutaman lahjan valmiiksi ja aloittaa rennosta illasta nauttimisen. Huomenna suuntaan jälleen töihin. Toivottakaa mulle onnea, ensimmäinen viikonloppu veronpalautusten tulon jälkeen ei voi tietää mitään muuta kuin suuren ihmismassan rynnäkköä shoppailemaan, oli kyseessä sitten mikä tahansa pulju. Sain muuten kätösiini valmiit kuvat Liisa Ihmemaassa-kuvauksista ja voin kertoa niiden olevan mielettömiä. Luulenpa että seuraavaksi kun postaan myös te pääsette niitä ihailemaan. ;) Sitä odotellessa, ihanaa alkanutta joulukuuta kaikille. <3 p="">
 
 

6 kommenttia: