28.3.2016

LONTOO: HARRY POTTER-STUDIO, OSA 1

Lontoon reissun yksi ehdottomista kohokohdista oli vierailu Harry Potter-studioilla. Postausta tästä on toivottu niin ystävieni kuin lukijoidenkin taholta joten yritän parhaani mukaan kirjoittaa visiitistä jakaen omia kokemuksiani sekä vinkkejä jos joku kyseiseen paikkaan reissua suunnittelee. Ystäväni Nina asuu Lontoossa ja osti meille liput ennakkoon. Aikuisen peruslippu kustansi meille noin 44 euroa per lärvi. Tuolla on tietyt ajat milloin tietty määrä ihmisiä pääsee sisään ja oma kierros valitaan luonnollisesti lippujen oston yhteydessä. Me otettiin kolmelta alkanut kierros ja suosittelen lämpimästi varaamaan aikaa sinne matkustamiseen koska Warnerin studiot sijaitsevat hieman kauempana.

Meillä ei nimittäin kaikki mennyt ihan putkeen vaikka lähdettiin hyvissä ajoin liikkeelle. Olimme juuri vaihtamassa junaa mutta seuraava kulkuvälineemme oli peruttu ja jouduimme turvautumaan taxiin. Paniikissa soitettiin taxista studioille ja oltiin siellä kahta minuuttia yli kolme mutta onneksi meidät päästettiin lipuillamme seuraavalle kierrokselle joka alkoi varttia yli kolme.

Jos lähdet liikkeelle Lontoon keskustasta, vaihda Oxford circuksen asemalta ruskeaan Bakerloo-linjaan, hurauttele sillä aina Harrow & Wealdstoneen asti ja vaihda siitä junaan minkä pääteasema on Watford Junction. Tältä asemalta lähtee Harry Potter-bussi joka kustantaa menopaluultaan 2,5 puntaa studiolle ja kierroksen jälkeen takaisin juna-asemalle. Jos kaipaat vielä tarkempaa infoa, studioilla on omat nettisivut jotka löytyvät tästä.

Nyt kun käytännön jutuista on päästy niin eiköhän syöksytä sen pidemmittä puheitta Tylypahkaan. ;) Ennen reissua katsoin jokaisen elokuvan kertauksen vuoksi ja tämä sai mut odottamaan visiittiä kahta kauheammin. Kun vihdoin seisoimme jonotusalueella ja paniikki myöhästymisestä oli haihtunut, aloin vasta silloin ymmärtää että Harryn portaiden alainen huone töröttää vieressäni. :D
 
Kierros alkoi kahdesta huoneesta joissa ei kummassakaan saanut kuvata enkä halua spoilata mitä niissä tapahtuu. Kun vihdoin ne Tylypahkan massiiviset ovet edessäni aukesivat ja pääsin kävelemään siihen kuuluisaan ruokasaliin, olin monttu auki. Ihan törkeen hienoja lavasteita, aitoja leffoissa käytettyjä vaatteita sekä asusteita ja vielä se tosiasia että ne leffat on oikeasti kuvattu tuolla. Kävelin niillä samoilla käytävillä joilla on tapahtunut kaikkea legendaarista.
 
Suuresta salista kierros jatkui järjestelmällisesti ja voin kertoa että ihailtavaa riitti. Vaikka kierrokset alkavat tiettyihin aikoihin, kierrellä saa ihan omassa rauhassa ja ottaa juuri niin kauan aikaa kuin suinkin haluaa - toki aukioloaikojen puitteissa. Kuulemma tämänhetkinen ennätys on että joku fani on 13 tuntia tuolla viettänyt yhtä soittoa. :D Toki illuusio hieman mureni mutta samalla mietti miten pirun hyvää työtä koko tiimi on leffojen tiimoilla tehnyt ja mitä on saatu luotua efekteillä. Korostan vielä että aikaa kannattaa todellakin varata että ehtii kunnolla kierrellä. Ihan sama minne päänsä käänsin niin tuntui että koko ajan tuli sellaisia "vau"-reaktioita. Löytyi lavasteita, pukuja, peruukkeja, luonnoksia, keskeisiä esineitä...
 
Kierroksella oli paljon televisioita missä kussakin pyöri "behind the scenes"-materiaalia joissa selitettiin esimerkiksi miten joku tietty kohtaus on tehty. Niitäkin oli todella mielenkiintoista katsella. Oi että, jos on pakko määritellä niin esimerkiksi Dumbledoren toimisto ja Hagridin mökki olivat omaan mieleeni siisteimpiä. Ja tietenkin edellä nähty suuri sali mistä kierros alkoi. :)
 
Näin alkoi kierroksemme Potter-studioilla. Jos jokin asia askarruttaa niin kysy ihmeessä, vastailen parhaan mukaan. Lisää on luvassa tuutin täydeltä heti huomenna kun jysäytän ilmoille toisen osan minkä tiimoilta päästään ihailemaan muunmuassa ulkotiloja ja bongaamaan kätösistäni se kuuluisa butterbeer-kupponen. Lisää huikeita kuvia tulossa, stay tuned. ;)
 
EDIT: Toisen osan löydät tästä klikkaamalla! :)
 
 

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Oli kyllä niin siisti paikka, menehän ihmeessä jos Lontooseen joskus matkustat! :)

      Poista
  2. Mä en ees tienny tälläsen mestan olemassaolosta! :o Los Angeledin Universal Studiolla missaattiin se uus Harry Potter-meininki kun se aukee vasta nyt huhtikuussa, ja vaikutti kyllä ihan supersiistiltä. Tännekin pitäs kyllä ehdottomasti päästä käymään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti visiittiä tonne Lontoon studioille :)

      Poista