22.9.2016

TULOSSA: AHTERIKUVIA?

Täällä ollaan! Pitkästä aikaa, tiedetään. Viime aikoina on ollut jollain tasolla hankalaa edes aloittaa rustaamaan postausta. Sanon kuitenkin jo tähän alkuun sen että älkää mistään blogin hautaamisesta kuvitelkokaan sillä olen blogannut jo monen monta vuotta. Siinä ajassa tästä on oikeasti tullut iso osa elämääni, sellainen osa mitä mietin todella paljon - vaikken hetkeen postaisikaan. Tästä saattaa tulla maailman sekavin postaus mutta annan nyt ajatusten virrata näppäimistön kautta tähän tietokoneen ruudulle. Olen vuosien saatossa huomannut myös sen että ajatusten purku ikiomaan blogiin auttaa jollain tavalla. :)

kengät Nike / housut ja paidat H&M / aurinkolasit Glitter / bandana Beyond Retro

Ehkä se menee niin että kun jollain elämän saralla on hetken hieman vaikeampaa, heijastuu se meikäläisen kohdalla myös blogiin. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, mulla on todella paljon motivaatiota kirjoitella ja valokuvata. Mutta joskus ei vaan jaksa. Saatan jälleen kerran tapani mukaan kuulostaa paljon dramaattisemmalta kuin tarkoitus olisi, älkää siis myöskään kuvitelko että ryven synkissä ajatuksissa, olen aivan poissa tolaltani tai että asiat olisivat täysin päin persettä.

Tiedätte varmasti myös sen että lopetin työt kesällä täysin omasta tahdostani jonka jälkeen olin mökillä yli kuukauden. Nyt syksyllä olen muunmuassa viettänyt paljon aikaa ystävieni kanssa, nauttinut elämästä, metsästänyt Pokemonéja ja alkanut jo hyvissä ajoin suunnitella uhkaavasti lähestyviä syntymäpäiväjuhliani. Voin oikeasti rehellisesti käsi sydämellä sanoa olevani onnellinen ja yhtä iloinen kuin ennenkin. Mikään ei sillä saralla ole muuttunut. Olen kuitenkin huomannut sen että itseäni pistää miettimään se millaista kohtelua sain tänä vuonna työpaikalla jossa tein pääsääntöisesti duunia melkein kuusi vuotta. En kadu sitä että otin loparit, päinvastoin.

Edessä on todellakin paljon uusia mahdollisuuksia mutta jollain omituisella tavalla mua jännittää. Meinasin kirjoittaa pelottaa, mutta se ei ehkä ole aivan oikea sana. Myönnän, olen ihminen joka miettii asioita joskus aivan liikaa. Entä jos saan uuden työn ja sielläkin tulee vastaan samanlaista paskaa? En sano tätä itserakkauttani mutta tiedän olevani mahtava työntekijä kaikin puolin ja etenkin asiakaspalvelun rautainen ammattilainen. Teen työt aina sataprosenttia lasissa eikä se siitä kiikasta. Mun täytyy vaan muistaa se että näitä asioita koin ainoastaan yhdessä työpaikassa, lukuisat muut duunipaikat ja etenkin työyhteisöt elämässäni ovat olleet aina ihania.

Silloin tällöin myös blogini kärsii siitä että yksinkertaisesti ajattelen liikaa. Mulle on oikeasti käynyt muutamia kertoja niin että olen ollut kuvaamassa enkä ole ikinä kuvia täällä julkaissut koska ajattelen etteivät ne ole tarpeeksi hyviä. Tämä on mun blogi ja kirjoitan tätä edelleen ensisijaisesti itselleni. Toki se että tiedän tekstejäni luettavan merkitsee mulle ihan hirveästi ja sydäntäni lämmittää se jos saan edes yhden ihmisen iloiseksi kirjoituksillani, annettua inspiraatiota valokuvillani ja tyylilläni tai jos saan jonkun nauramaan letkautuksillani. Tämä on mun blogi ja voin postata tänne vaikka valokuvan omasta ahteristani jos siltä tuntuu, haha.

Niin. Tällaista vähän syvällisempää tekstiäkin välillä. Korostan vielä sitä että mulla on kaikki hyvin, eikä todellakaan kannata huolestua. Kai mä yritän itselleni sanoa ettei aina kannata miettiä liikaa. Vastedes lupaan tehdä postauksen otsikolla "MY ASS" jos siltä tuntuu. Tällä kertaa kuvien puolesta tykitin eilisen asukuvat ilmoille. Voin kertoa että näitä Repe-pöksyjä metsästin kissojen ja koirien kanssa... Väiski-pöksyt multa löytyy jo ja näiden uusimpien housujen kaveriksi hankin myös paidan. Yhdistin molemmat ronskisti samaan asukokonaisuuteen ja olin kirjaimellisesti yltä päältä sorsissa.
 
Eipä muuta tällä erää, sain sanottua sen mitä halusin saada sanotuksi.
Rakkaudella, söpö Joninne
 
 

6 kommenttia:

  1. Pakko kommentoida että sä olet ollut blogimaailmani ilo jo vuosia. Jatka samaan malliin, olet ihana. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielettömän ihanasti sanottu, olen otettu. <3 Kiitos!

      Poista
  2. Pakko sanoa, että ihailen miten rohkeesti teit kun uskalsit irtisanoutua jos sua kohdeltiin työpaikalla huonosti (vaikka en sun tilanteesta mitään tiedäkään). Ja tykkään kans siitä, että osaat arvostaa omaa osaamistasi ja työpanostasi! Oon ihan varma, että vielä sulle löytyy se unelmaduuni ja -työyhteisö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! <3 Joo, juuri noin siinä tiivistetysti kävi. Kyllä mäkin siihen haluan uskoa. :)

      Poista
  3. Gorgeous look! I absolutely LOVE All pics - what a find! The look is definitely very French & classic, love it! You're gorgeous!
    xoxo
    Best Tailored suits for Men

    VastaaPoista