ELÄMÄ ON. T: NUUSKAMUIKKUNEN

Haluan kirjoittaa tällä kertaa hieman vakavammista asioista. Eräs tapahtuma muutaman päivän takaa sai mut pohdiskelemaan elämää. Kyllä, näin syvällisiin vesiin hypätään tällä kertaa. Puhelimeni soi ja huomasin että eräs minulle erittäin tärkeä ihminen soittaa. Juteltiin niitä näitä ja vaihdettiin kuulumiset tuttuun tapaan vaikka nähdään todella usein muutenkin. Hän pyysi minua kertomaan kaiken perjantaisista juhlistani ja yhtäkkiä kesken leppoisan keskustelun kysyi "Arvaas missä minä olen? No sairaalassa." Tässä kohtaa puhelua saatoin vähän järkyttyä. Ajattelin tietysti heti niitä kaikkein pahimpia skenaarioita mutta onneksi hätä ei ollut ihan niin suuri kuin aluksi panikoin.

Se nyt on itsestään selvää että kun läheiselle ihmiselle tapahtuu jotain niin huolihan siitä nousee, varsinkin jos kyseessä on vanhempi ihminen. Oma oloni helpotti melko nopeasti sillä keskustelimme puhelimitse päivän mittaan ja puhuin myös hoitajien kanssa. Kävin myös itse sairaalassa ja jo tänään kävin moikkaamassa häntä omassa kodissaan. Eli hän siis kotiutui ja pääsi jo nyt kotiin. Kaikki on siis tällä hetkellä hyvin ja haluan uskoa että näin on vielä kauan.

Mä olen ihminen joka miettii asioita paljon, joskus ehkä vähän liikaakin. Tajusin taas jälleen kerran kuinka pelottavaa se oikeastaan onkaan ettei koskaan voi tietää mitä elämässä tapahtuu. Vaikka saatan miettiä liikaa, en kuitenkaan ahdistu ajatuksistani tai elä elämääni koko ajan peläten. Olen sitä mieltä että on hyvä jollain tavalla varautua ja tietää ettei elämä tule aina olemaan pinkissä hattarapilvessä tallustelua, sellaista missä ei ikinä tapahdu mitään pahaa. Itse koen olevani todella onnekas ja rehellisesti sanottuna mielettömän onnellinen siitä etten ole ikinä menettänyt ketään minulle todella tärkeää ja läheistä ihmistä. Jos multa kysyttäisiin mikä on yksi niistä asioista mistä olen tähänastisessa elämässäni kiitollinen, vastaisin edellä mainitun asian.

Se että olen elänyt ilman todella suurta surua kohta kaksikymmentäviisi vuotta tarkoittaa sitä että mä en rehellisesti tiedä miten mulle käy kun joudun jonain päivänä sellaisen kohtaamaan ja sitä käsittelemään. Ja fakta on se että joskus se päivä koittaa. Tämä ajatus oli yksi niistä mitä pohdiskelin. Tiedättekö mihin sorrun usein? Pidätte mua varmaan ihan kahjona mutta saatan joskus elämän syvällisiä kysymyksiä miettiessäni oikein lietsoa omaa mieltäni kuuntelemalla kaiken maailman itkuvirsiä ja kappaleita missä samanlaisia aiheita käsitellään.

 

kengät Dr. Martens / housut ja farkkupaita H&M / takki UFF /

hattu Gina Tricot / laukku Ted Baker

 

Tällä kertaa se kannatti sillä tein itselleni lupauksen ja haluan myös teitä kaikkia siihen kannustaa. Aion vastedes kertoa vielä useammin niin läheisilleni kuin ystävilleni sen kuinka paljon heistä välitän. Uskon että jokainen ihminen elämässäni sen kyllä tietää mutta niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin niin niitä kolmea kuuluisaa sanaa ei tule sanottua tarpeeksi usein. Aion myös nauttia joka hetkestä jonka saan viettää elämäni tärkeimpien ihmisten kanssa ja arvostaa niitä pieniltäkin tuntuvia hetkiä arjessa.

 

Tähän väliin haluan hieman keventää syvällistä tunnelmaa. Kaikki varmaan jälleen kerran pohtii että mitähän hittoa toi otsikko taas kerran tarkoittaa.. Mulle tuli tästä asukokonaisuudesta nuuskamuikkus-vibat ja veikkaan etten ole ainoa. :D

 

Mutta niin. Halusin kirjoittaa pitkästä aikaa tällaisen pohdiskelevamman postauksen ja kajauttaa ilmoille kehotuksen elää, arvostaa ja välittää.

 

Jannika B:tä lainaten;

 

rakkailleni sanoinhan
yli kaiken välitän

 

muistinko kiittää, arvoa antaa
muistinko ottaa omaa aikaa

osasinko olla onnellinen